Veronero valaisi verotusta ja ympäristöään

Professori Kari S. Tikka

Helsingin yliopiston finanssioikeuden professori Kari S. Tikka oli loistava tyyppi, joka ansaitsisi hienon uran päätteeksi hienon muistokirjoituksen. Veroprofessori oli älykäs ja lahjakas, arvostettu ja kysytty, taitava ja osallistuva.

Ja sitten yhtäkkisen raaka, järjetön teko, josta jää ruma muisto: Tikka tapettiin helatorstain vastaisena yönä. Hän oli lähtenyt homoravintolasta kahden nuorukaisen seurassa kohti kotiaan, mistä hänet parin päivän päästä löydettiin.

Tikalla oli yöpuoli ja päiväpuoli. Yö saattoi olla vauhdikkaan villi tai hilpeää huvittelua. Päivä oli täsmällisen juristin tunnollista ahkerointia, joka tosin saattoi jatkua myöhään yöhön.

Hän selitti itse sattumalla sen, että hänestä tuli veroihin perehtynyt oikeustieteen tohtori, mutta siinä ohessa hän valmistui myös ekonomiksi. Hänestä tuli finanssialan huipputietäjä, johon luottivat niin poliitikot, virkamiehet kuin toimittajat. Tikka pystyi myös tekemään vaikeaselkoiset asiat ymmärrettäviksi.

Kun edellisen kerran jouduin esittelemään hänen työnsä lyhyesti, kirjoitin: "Hänet tunnetaan asiantuntijana, jolta usein pyydetään tietoja ja näkemyksiä verotuksesta. Hän on myös kirjoittanut aiheesta monta kirjaa."

Tikka pidensi viimeistä lausetta vain vähän: "Hän on myös kirjoittanut aiheesta monta kirjaa, ollut mukana verolainsäädännön valmistelussa ja osallistunut alan kansainväliseen toimintaan."

Ei siis nytkään tylsiä ansioluetteloita. Niitä ei niin hauska mies ansaitse. Veroneron seurasta olisi oikeastaan pitänyt maksaa huviveroa.

"Aah, suosikkiprofessorini!" huudahdin hänelle, jos tapasimme sattumalta. Hurmaava herrasmies vastasi poskisuudelmin.

Tikkaa oli helppo tavata sattumalta: häntä näki oopperassa ja teatterissa, klassisen musiikin konserteissa ja taidenäyttelyiden avajaisissa. Kun hän käveli yliopistolta Espaa ja Bulevardia pitkin kotiinsa Punavuoreen, hänet oli kesäaikaan helppo imaista terassien kiehtoviin keskusteluihin.

Tikka oli mitä urbaanein henkilö, jolle kesämökkeily oli kauhistus. Hänen lomasaarensa oli Manhattan. Tilaisuuden tullen hän ei koskaan jättänyt pilkkaamatta maalaisliittotaustaisia keskustalaisia.

Hieman huvittuneena Tikka joutui myöntämään syntyneensä niinkin syrjässä kuin Lahdessa, mutta syntymäaikansa hän olisi mieluiten salannut. En pyri olemaan primadonna, hän kiisti viestissään viime elokuussa, mutta: "Meille varttuneillehan ikä on vain nöyryyttävä taakka, joka pitäisi unohtaa."

Hän oli juuri silloin täyttänyt 61 vuotta.

Tikan muisti oli pitkä ja polveileva. Hän luennoi hyvin ja mielellään, mutta hänestä tieto jalostui uusiksi näkemyksiksi nimenomaan keskusteluissa, joita hän kävi monenlaisten ihmisten kanssa milloin missäkin. Vailla taustatietoja keskustelukumppani ei kuitenkaan saanut täyttä nautintoa Tikan nokkelasti muotoilluista lauseista tai tarkkanäköisen pisteliäistä huomioista.

Tikan säkenöinti piti illallisseurueet paikoillaan vaikka aamukuuteen: Tikka kommentoi, kertoili, virkisti ja valaisi.

Tikan yleissivistys oli kaikenkattavaa - hän ei halveksinut edes turhaa nippelitietoa eikä iloista juoruilua. "Yleissivistykseen sisältyy myös annos iltapäivälehtien lööppitietoa", Tikka huomautti aavistamatta päätyvänsä lööppien ykkösuutiseksi.

Tikka aikoi jatkaa kohti vanhuutta avarakatseisen uteliaana ja monipuolisesti nautinnonhaluisena, mutta tämä asenne vei häneltä hengen.

Lisää aiheesta:

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi