lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Veronmaksajille 180 miljoonan euron lasku kaupallisista ohjelmistoista

24.5.2010 4:30

juha metso

Eero Ruokosen koulussa, Lappeenrannan Lauritsalan yläasteella, käytetään tietokoneissa avoimen lähdekoodin ohjelmia.

Eero Ruokosen koulussa, Lappeenrannan Lauritsalan yläasteella, käytetään tietokoneissa avoimen lähdekoodin ohjelmia.

Valtio ja kunnat maksavat vuosittain merkittäviä summia kaupallisten tietokoneohjelmien käytöstä.

Suomen avoimen lähdekoodin keskus Coss arvioi, että julkishallinto kuluttaa ohjelmistolisensseihin vuodessa 180 miljoonaa euroa.

Arvio lienee hieman todellista lukua suurempi. Valtio käytti ohjelmistoihin toissa vuonna 66 miljoonaa euroa ja kunnat Kuntaliiton arvion mukaan jonkin verran alle sata miljoonaa.

Kaupallisen ohjelman vaihtoehto on avoimeen lähdekoodiin pohjautuva ohjelma. Ne ovat yleistyneet vähitellen, sillä käytöstä ei tarvitse yleensä maksaa euroakaan.

Avoimen lähdekoodin ohjelmat perustuvat vapaaehtoisuuteen. Lähtökohta on, että kuka tahansa miljoonista käyttäjistä voi parannella ohjelmaa ja että lopputulos on kenen tahansa vapaasti käytettävissä.

Tunnetuimpia ovat verkkoselain Firefox, toimisto-ohjelmisto OpenOffice ja Linux-käyttöjärjestelmän eri versiot.

Cossin toiminnanjohtaja Ilkka Lehtinen kritisoi voimakkaasti kaupallisten ohjelmistojen käyttöä.

"Me kylvetään rahaa pikku murusina maailmalle", hän sanoo.

Lehtisen mielestä avoimen lähdekoodin ohjelmat olisivat usein parempi vaihtoehto. Ilmaista sekään ei olisi: ohjelmien ylläpito ja päivittäminen vaativat työtä, mutta palvelut voisi ostaa suomalaisyrityksiltä kansainvälisten ohjelmistojättien sijaan.

Yksi pulma on, että kaikkiin tarkoituksiin ohjelmia tai niiden toimivuudesta huolehtivia palveluja ei ole. Toinen kysymysmerkki on yhteensopivuus.

Päällikkö Timo Rantanen valtion hankintoja kehittävästä Hanselista toteaa, että valtiolla ja kunnissa on säästämisen mahdollisuuksia.

Muun muassa oikeusministeriö on siirtynyt käyttämään OpenOfficea. Muutoksen on laskettu säästävän noin miljoona euroa vuodessa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.