15.3.2007 16:31 | Päivitetty: 15.3.2007 21:27
Pommiuhkaus tyhjensi myös Kaisaniemen verotoimiston Helsingissä torstaina iltapäivällä.
Maan kaikki verotoimistot tyhjennettiin torstaina iltapäivällä pommiuhan takia. Kello 13.50 verohallinnon palvelunumeroon tuli uhkaus, jonka mukaan jossain verohallinnon tiloissa räjähtää kolmen tunnin kuluttua.
Tampereen poliisilla on tiedossaan muutama henkilö, joiden osallisuutta pommiuhkaan selvitetään. Ennen verohallintoon kohdistunutta uhkausta oletettavasti sama miessoittaja uhkasi räjäyttää myös Tampereen oikeustalon. Mies soitti kaikkiaan lukuisia perättömiä uhkauksia eri viranomaisille Tampereella.
Komisario Ismo Nykoppin mukaan poliisi tiesi alusta alkaen, että uhkaus on perätön eikä tarvetta evakuointiin ole. Oikeustaloa ei tyhjennetty.
Tampereen poliisi otti uhkaukset tutkittavakseen, koska ensimmäinen uhkaus kohdistui Tampereelle. Tampereen poliisi jatkaa syyllisen selvittämistä jäljittämällä puheluita sekä tavoittelemalla epäiltyjä henkilöitä. Yhteistyötä tehdään Helsingin poliisin kanssa.
Epäselvyys pommiuhan kohteesta oli syy, miksi kaikki Suomen verotoimistot päätettiin tyhjentää, Verohallituksen pääjohtaja Jukka Tammi kertoi. Uhkaussoitto ohjautui Kaakkois-Suomen veroviraston alueelle.
"Emme tienneet, mihin meidän tiloihimme uhkaus tai vaara mahdollisesti kohdistuu. Varmuuden vuoksi halusimme ottaa asian vakavasti. Kyse saattoi olla hengenvaarasta", Tammi selvitti.
Hän arvelee, ettei soittajakaan tiennyt, mihin hän uhkaussoittonsa saneli. Tammi teki päätöksen verotoimistojen tyhjentämisestä. Hän piti menettelyä aiheellisena, vaikka vaaraa ei pidettykään kovin todennäköisenä.
Työntekijät joutuivat poistumaan työpaikalta vain paria tuntia normaalia aiemmin. Tieto pommiuhasta lähetettiin verotoimistoihin sähköpostitse. Tammen mukaan tiedon perillemenoa yli 6 000 henkilön organisaatiolle varmennettiin vielä puhelinsoitoilla. Tehtävä ei ollut helppo.
"Aiomme tutkia vastaisen varalle ja opiksi sen, miten meidän viestintämme tässä tilanteessa onnistui", Tammi kertoi. Uhkaussoitosta on tehty rikosilmoitus.
Kyseessä oli Tammen mukaan ensimmäinen kerta, kun verohallinnon valtakunnalliseen palvelunumeroon tuli uhkaussoitto. Muuten uhkauksia on tullut aina silloin tällöin. Nekin on aina otettu vakavasti, Tammi huomautti.
"Olemme panostaneet turvallisuuspolitiikkaan. Perustimme viime vuonna uuden turvallisuusjohtajan viran. Kyse on ennen kaikkea henkilöstön valistamisesta ja siitä, että kaikilla on selvänä menettelyohjeet."
Tammen mukaan verovirastoihin kohdistuneista uhkauksista tai asiakastilanteissa syntyneistä vaaratilanteista ei ole tarkkaa tilastoa. "Suomalaiset ovat yleensä aika ystävällisiä veronmaksajia", Tammi kehui.
Helsingin päivystävän rikoskomisarion mukaan samantyyppisiä uhkaussoittoja oli torstaina tullut myös muihin virastoihin, esimerkiksi postiin. Muut virastot eivät kuitenkaan reagoineet samaan tapaan kuin verovirasto.
Päivystävä komisario Tom Packalén Helsingin poliisista kertoi, että pommiuhkauksen kohteeksi olivat joutuneet verohallinnon ja Postin lisäksi myös muut tahot, muttei halunnut tarkentaa, mitkä.
Poliisin mukaan soittojen takana oli sama, ilmeisesti mielenhäiriöinen henkilö. Poliisin analyysin mukaan uhkaukset eivät antaneet aihetta erityistoimiin.
”Verohallinto on tehnyt oman päätöksensä konsultoimatta poliisia”, Packalén totesi
Valtakunnalliseen neuvontanumeroon tulleeseen puheluun vastattiin Kotkassa, jonka verotoimistosta lähetettiin sähköpostiviesti noin sataan muuhun verottajan toimipisteeseen. Ne kaikki suljettiin kello 15.30 ja henkilökunta evakuoitiin viimeistään noin kolme varttia ennen sulkemisaikaa.
Kotkan verotoimistosta tehtiin rikosilmoitus uhkaussoitosta Kotkan poliisille, jonka mukaan puhelu oli tullut pre paid -liittymästä, minkä takia soittajaa on mahdotonta jäljittää.
Helsingin Kaisaniemessä verotoimiston kanssa samassa kerroksessa olleita ravintoloita ja verotoimiston yläkerrassa oleva kulttuurikeskus Caisa tyhjennettiin pommiuhkauksen takia noin kello 16.30. Yhteensä tiloissa oli useita kymmeniä ihmisiä. Pommiuhka Kaisaniemessä päättyi kello 17.25, jolloin kulttuurikeskus ja ravintolat avasivat uudelleen ovensa.
Tampereen poliisi selvittää pommiuhkailuja 16.3.2007
TAUSTAPommiuhka on yleensä perätön 15.3.2007
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi