30.10.2010 15:09 | Päivitetty: 31.10.2010 21:17
Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel laskeutuivat Helsinki-Vantaan lentokentälle sunnuntai-iltana.
Tunnelma muuttui odottavasta levottomaksi Helsinki-Vantaan lentokentällä sunnuntaina ennen iltakahdeksaa. Ruotsin kruununprinsessa Victoria ja prinssi Daniel olivat hieman aiemmin laskeutuneet ensimmäistä kertaa yhdessä Suomen kamaralle. He matkustivat Suomeen tavallisella reittilennolla.
Vieraita odotti vip-tilojen edustalla valokuvaajien rivistö.
Kuninkaalliset vaikuttivat hyväntuulisilta lennon jälkeen, ja etenkin Victoria jaksoi hymyillä. Hän myös huikkasi kädellään iloisen tervehdyksen medialle.
Tuore aviopari poseerasi kuvaajille hetken aikaa ennen kuin jatkoi matkaansa käsi kädessä kohti autoa ja pois lentokentältä.
Victorian ja Danielin mukana matkusti hovin edustajia ja turvamiehiä. Seuruetta oli vastassa Ruotsin Suomen-suurlähettiläs.
Helsinki-Vantaan turvatoimet olivat järeät: paikalla oli paljon poliiseja ja Rajavartiolaitoksen väkeä.
Lentokentällä oli odottamassa kymmeniä toimittajia ja myös joitakin ulkomaisten medioiden edustajia. Lisäksi kentälle oli saapunut muutamia kuninkaallisten ihailijoita. Toimittajat ja fanit joutuivat kuitenkin pettymään, koska vieraat näyttäytyivät vain kuvaajille.
Victoria ja Daniel ovat käyneet useasti Suomessa, mutta eivät aiemmin kahdestaan. Victoria kävi lahden tällä puolen viimeksi toissa vuonna, ja Daniel on matkustanut pari kertaa pääkaupunkiin yksityishenkilönä.
Molemmat ovat kehuneet Helsinkiä ja Suomea vuolaasti. Daniel kertoi aiemmin STT:lle pitävänsä Helsinkiä erittäin mukavana ja kauniina kaupunkina. Hänellä on pelkästään positiivisia muistikuvia reissuista Suomeen.
Victoria muistaa elävästi ensimmäisen virallisen valtiovierailunsa Suomeen vuonna 1996. Hän matkusti laivalla vanhempiensa kanssa ja vaikuttui suuresti lukemattomista heitä vastassa olleista pienistä veneistä.
Vierailun virallinen ohjelma alkaa maanantaina. Ensin pari käy Mäntyniemessä presidentti Tarja Halosen vieraana.
Sieltä Victorian ja Danielin matka jatkuu Lahteen ja vielä samana päivänä takaisin Helsinkiin.
Victoria tervehti "helsingborgilaisia" Kauppatorilla 2.11.2010
Victorialle ja Danielille tarjottiin poronpaistia 2.11.2010
Tuhannet saapuivat katsomaan Victoriaa ja Danielia Lahdessa 1.11.2010
Victoria ja Daniel tänään Mäntyniemessä ja Lahdessa 1.11.2010
Victorian ja Danielin ohjelma Suomessa 1.11.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi