31.3.2007 11:37 | Päivitetty: 31.3.2007 18:46
Vihreiden eduskuntaryhmä ja puoluevaltuuskunta päättivät lauantaina yksimielisesti jatkaa hallitusneuvotteluja, joissa näillä näkymin tähdätään keskustajohtoisen porvarihallituksen muodostamiseen Suomeen.
Puoluejohtaja Tarja Cronbergin mukaan vihreät haluavat kutsua valmisteilla olevaa hallitusta ”sinivihreäksi”, koska vihreä liitto ”tulevaisuuspuolueena” ei oikein asetu vasemmisto–oikeisto-akselille.
Hallitukseen menoa ei kukaan vastustanut useita tunteja kestäneessä suljetussa kokouksessa.
Kynnyskysymyksiä vihreät eivät hallitukseen osallistumiselle asettaneet tässäkään yhteydessä. ”Meille on tärkeää hallitusohjelma kokonaisuudessaan”, Cronberg selitti.
Puolue nosti kuitenkin esiin kolme asiaa, joiden perusteella hallitukseen menoa aikanaan arvioidaan.
Hallituksen on sitouduttava ”merkittävästi” torjumaan ilmastonmuutosta, kansalaisten perusturvaa on parannettava ja ympäristönsuojelussa Suomen on oltava edelläkävijä.
Nämä asiat mainitaan hallitustunnustelija Matti Vanhaselle (kesk) maanantaina jätettävässä vastauksessa. Cronbergin mukaan kolme kohtaa eivät ole vihreiden ehtoja vaan ”tärkeitä kriteereitä sille, menemmekö hallitukseen vai emme”.
Vihreiden kuten todennäköisesti muidenkin puolueiden vastaukset Vanhasen seitsemään kysymykseen julkistetaan maanantaina.
Lauantain evästyskeskustelun jälkeen vihreiden vastauksesta näytti tulevan yli kymmensivuinen. Yksityiskohtia ei vielä paljastettu.
Vihreät ovat olleet kuukausikaupalla aivan varpaillaan kaikesta hallitusneuvotteluihin liittyvästä, ettei hallitustie vain katkeaisi kesken kaiken omaan varomattomuuteen.
Jos Vanhanen keskiviikkona ottaa vihreät mukaan hallitusneuvotteluihin, puolue tekee vielä ohjelmaneuvottelujen jälkeen erillisen päätöksen hallitukseen osallistumisesta.
Ydinvoiman ja tekoaltaiden kuten Kollajan tai Vuotoksen rakentaminen ovat vihreille vaikeita kysymyksiä, Cronberg myönsi lauantaina. Lopullinen vaikeusaste ratkeaa sitten, kun hallitusohjelma on kokonaisuudessaan puolueen arvioitavissa.
”Hallituksen viikunanlehden tai ekomerkin rooliin emme asetu”, Cronberg julisti heti lauantain kokouksen avauspuheessa.
Neuvottelujen muiksi hankaliksi asioiksi vihreät arvioivat verotuksen ja budjetin jakovaran käytön. Vihreät laittaisivat vaalikaudella noin miljardin veronkevennyksiin ja toisen miljardin menojen lisäyksiin.
Ministerinsalkkujen määrään puolue ei ottanut vielä kantaa. Cronbergin mielestä hallitustyöskentelyn kannalta kaksi ministeriä olisi parempi kuin yksi.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi