19.3.2008 10:00
Talvista mäntymetsää.
Lähes 80 prosenttia peruskoulun viidesluokkalaista tunnisti männyn Opetushallituksen arviointiin sisältyvässä koetehtävässä, vaikka kyseessä ei ollut "täydellinen kuva männystä".
Opetushallituksen mukaan tilanne onkin kohentunut vuosien takaa, jolloin kohistiin siitä, että peruskoulun yläluokkalaisetkaan eivät erota kuusta ja mäntyä. Sittemmin kasvien keruu onkin otettu taas opetussuunnitelmiin.
Keskiviikkona julkaistun ympäristö- ja luonnontiedon oppimistulosten arvioinnin mukaan alan osaamistaso oli hyvä, kun sitä arvioitiin neljän ensimmäisen vuosiluokan jälkeen yhden kansallisen kokeen perusteella.
Kokeeseen osallistui syksyllä 2006 lähes 6 000 viidesluokkalaista.
Tehtävien kokonaisratkaisuprosentti oli 61. Tytöillä tiedot luonnosta olivat hallussa paremmin kuin pojilla, ja maalla luonnonilmiöt tunnettiin paremmin kuin kaupungeissa. Oulun läänissä aineesta pidettiin eniten.
Aukkojakin tiedoista löytyi. Esimerkiksi kysymys ravintoketjusta tuotti pulmia niin, että yli puolet ei saanut yhtäkään viidestä mahdollisesti pisteestä.
Erityisen vaikeaa oli ymmärtää auringon energian sitoutuminen vihreisiin kasveihin ja kulkeutuminen ravintoon sitoutuneena organismin käyttöön.
Hajottajien, kuluttajien ja tuottajien tehtäviä oli hankala hahmottaa, ja vastaukset olivat ylimalkaisia: "Ravintoketjussa joku syö jonkun ja joku toinen syö sen." "Eläimet syö toisiaan."
Usein sanottiin isomman eläimen syövän aina pienemmän. Samaan ravintoketjuun nimettiin myös eri maanosissa eläviä.
Lajintuntemusta testattiin myös kahdella linnulla. Laulujoutsen tunnistettiin erinomaisesti (88 prosenttia) ja talitiainen hyvin (64 prosenttia).
Tulosta voi raportin mukaan parantaa hieman se, että opettajat saattoivat hyväksyä oikeana vastauksena myös kyhmyjoutsenen, joutsenen ja tiaisen.
Niittyleinikki osoittautui vaikeimmin määriteltäväksi lajiksi. Sen tunnisti vain 37 prosenttia oppilaista. Osaamisen taso oli välttävä, vaikka myös pelkkä leinikki hyväksyttiin oikeaksi vastaukseksi.
Vaikeuksia jopa opettajillekin tuottivat "valoilmiöt" kuten valon heijastuminen peilistä.
Jätteiden lajittelu ja kierrätys hallittiin hyvin. Vain kissanruokapurkki ja teepussi tuottivat pulmia.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Politiikka | Julkaistu 16:57
Vanhanen: Rehniä ei ajeta kauppakomissaariksi 14:07
Tutkijat: Olli Rehn on nyt vahvoilla 11:40
Rehn ei allekirjoita uusien EU-johtajien saamaa kritiikkiä 13:44
Stubb: Ulkoministeri Ashton solminee vahvat suhteet Clintoniin 8:28
Belgian Van Rompuy ja Britannian Ashton on EU:n uusi johtokaksikko 19.11. 23:32