27.4.2008 20:04
Maanantaina liikennöinnin aloittava kahdeksan konsonantin Viking Xprs on vuoden sisään jo kolmas suuri pikalaiva Tallinnan-reitillä. Tallink Star tuli liikenteeseen huhtikuussa 2007, ja Tallink Superstar otettiin käyttöön runsas viikko sitten. Joten uutta tarjontaa Suomenlahdella on, mutta niin tuntuu olevan kysyntääkin.
Viking Linen Viron-liikenteen uusi nopea alus irtosi Helsingin Katajanokan laiturista ensimmäiselle asiakasristeilylleen sunnuntaina kello 11. Tosin päivän asiakkaat olivat vielä kutsuvieraita, varsinaisen kaupallisen liikenteensä laiva aloittaa maanantaina.
Tammi-maaliskuussa Viron-liikenteessä tehtiin 1,154 miljoonaa matkaa; kasvua viime vuodesta yli 18 prosenttia. Henkilöautoja lahden poikki kulki 130 000 eli liki kolmannes viimevuotista enemmän.
Ainakin Viking ja Tallink arvioivat kasvun jatkuvan. Xprsille on toukokuuksi yli satatuhatta varausta, ja Tallink uskoo erittäin hyvän alkuvuoden jälkeen kaksinumeroisiin kasvuprosentteihin.
Xprs maksoi noin 130 miljoonaa euroa, ja 2 500 matkustajan aluksessa on panostettu niin liikenteen varmuuteen kuin ympäristöystävällisyyteenkin.
Reitin ainoana nopeana aluksena Xrps on korkeimmassa jääluokassa eli 1A superissa. Kaikissa pääkoneissa on katalysaattorit päästöjä leikkaamassa, samoin apukoneissa, jotka jauhavat sähköä satamissa.
Polttoaine on vähärikkistä, jätteet lajitellaan ja kierrätetään. Wc-, tiski- ja pesuvedet sekä konehuoneessa syntyvä pilssivesi tuodaan maihin. Astiat ovat posliinia, ei paperia kuten isolla kilpailijalla.
Xprs purjehtii Ruotsin lipun alla. Viron-reitillä liikennöinyt vanha rouva Rosella saapuu viimeiseltä Tallinnan-matkaltaan maanantaina, siirtyy telakan kautta Maarianhaminan–Kapellskärin välille ja vaihtaa peräänsä Suomen lipun sijaan Ruotsin lipun.
TAUSTATallinnan menee 60 vuoroa päivässä 27.4.2008
Ympäristöystävälliseksi mainostetulla Tallink Superstarilla syödään kertakäyttöastioilta 21.4.2008
KOMMENTTITallink näyttää väärää väriä 21.4.2008
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi