10.11.2009 19:32
Viranomaiset asettuivat tiistaina puolustuskannalle, kun sikainfluenssaan liittyvät pitkät rokotusjonot ja muut ongelmat nostettiin Helsingissä pidetyssä tiedotustilaisuudessa esiin.
Kun sosiaali- ja terveysministeriön, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sekä Kuntaliiton edustajilta kysyttiin, kuka on vastuussa rokottamisten ontumisesta, salissa kuului yskähtelyä. Asiantuntijoiden näkemys tuntui olevan, ettei syyllisyyden heittäminen johda minnekään, kun asioita yritetään hoitaa yhteistuumin kuntoon.
"Tämänkaltainen laajamittainen rokottaminen, joka tehdään porrastetusti ja ryhmitellen, on erittäin haastava tehtävä kunnille. Siihen nähden tästä tehtävästä on suoriuduttu varsin hyvin, vaikka joissakin paikoissa on ollut jonoa ja sekaannusta ja ehkä poikettu säädetystä rokotusjärjestyksestä. Mittava määrä ihmisiä on saatu suojaan taudilta", ylilääkäri Terhi Kilpi THL:stä korosti.
Asiantuntijoiden suusta saatiin useampaan kertaan kuulla, kuinka Suomi on kansainvälisesti tarkasteltuna varautunut hyvin sikainfluenssaan ja kuinka poikkeuksellinen tilanne on.
"Tärkeintä on ottaa oppia nyt jo tapahtuneesta", johtaja Jussi Merikallio Kuntaliitosta totesi ja lisäsi, että eri puolilla maata omaksuttuja hyviä käytäntöjä pitää levittää.
Hyvistä käytännöistä mainittiin esimerkiksi rokottamisten hajauttaminen lukuisille terveysasemille sekä ryhmien porrastaminen nimen, iän tai osoitteen mukaan.
Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan kooste hyvistä käytännöistä lähtee kunnille, jotta he voivat hyödyntää sitä halutessaan. Uusia toimintaohjeita ei ole ainakaan nyt tulossa.
Tilaisuudessa kävi ilmi, etteivät edes viranomaiset tiedä kovin paljon etukäteen, saadaanko annoksia maahan aina oletettu määrä. Tuorein yli 150 000 erä rokotetta saapui tiistaina, ja ne toimitetaan kuntiin niin nopeasti kuin mahdollista.
Suomessa on varmistettu hieman yli 2 200 sikainfluenssatartuntaa. Todellinen sairastuneiden määrä on moninkertainen.
Suomeen saatiin 150 000 uutta annosta sikainfluenssarokotetta 10.11.2009
Helsinki rokottanut suuren osan hoitajistaan ja palomiehistään 10.11.2009
Sikainfluenssarokotukset jatkuvat pääkaupunkiseudulla 10.11.2009
Ylilääkäri: Suomen rokotetilanne parhaimpia maailmassa 9.11.2009
Risikko: Rokotusjonot eivät saa ulottua ulos asti 9.11.2009
TIETOKULMAKymmeniä sikainfluenssapotilaita sairaaloissa 9.11.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi