lauantai 11.2.2012 | Talvikki  Onnittele e-kortilla

Viranomaisten nollatoleranssi vähentänyt koulu-uhkauksia

7.3.2009 19:59

Poliisin tietoon on tullut 250 oppilaitoksiin tai niiden henkilöstöön kohdistunutta uhkausta Kauhajoen viime syyskuisen kouluammuskelun jälkeen. Uhkauksia tulee yhä viikoittain, mutta tahti on poliisin mukaan harventunut.

Suurin osa viestimien välityksellä tai muutoin kohteelle ilmoitetuista uhkauksista on ollut perättömiä. Väkivallalla uhkailut ovat johtaneet koulujen evakuointiin tai muihin poliisin toimenpiteisiin ainakin noin 80 koulussa.

Poliisiylitarkastaja Robin Lardot sisäministeriön poliisiosastolta arvioi, että poliisin ja syyttäjien "nollatoleranssi" on saanut leikkimieliset ja ajattelemattomuutta tehdyt uhkaukset loppumaan.

Perättömistä vaaranilmoituksista ja laittomista uhkauksista on jo langetettu sakkotuomioita useimmiten alle 18-vuotiaille henkilöille.

Lukuisia syyteharkintoja uhkailuista on myös vireillä paikallisilla syyttäjillä. Valtionsyyttäjä Mika Illman Valtakunnansyyttäjävirastosta sanoo, ettei näistä jutuista ole tehty vielä yhteenvetoa.

Virastossa seurataan uhkausjuttujen etenemistä, ja apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalske lähetti jo viime lokakuussa syyttäjille muistion yhdenmukaisesta tapausten käsittelystä.

Apulaisvaltakunnansyyttäjä Kalske ratkaisee syytteen noston tapauksista, joissa uhkailuun on käytetty internetiä tai muuta joukkoviestintä.

Näitä tapauksia on valmistelussa valtionsyyttäjä Illmanilla vielä seitsemän.

Viime vuoden loppuun mennessä ylimmän syyttäjän harkintaan tuli kymmenen vastaavaa uhkausjuttua. Syytteet nostettiin viittä henkilöä kohtaan. Kahden vastaajan syytteet perättömästä vaaranilmoituksesta hylättiin, kolme muuta tuomittiin alioikeuksissa sakkoihin.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.