8.1.2010 13:24
Terveydenhuoltoa valvovan Valviran tiedossa ei ole toista tapausta, jossa potilaita olisi hoidettu sairaalassa tai terveyskeskuksessa tyystin ilman koulutusta.
"Opintoja on ollut, mutta ei riittävästi. On hakeuduttu töihin joko vahingossa tai piittaamattomuutta", ylilääkäri Liisa Toppila Valvirasta kertoo.
Sairaalaan voi hakeutua töihin neljän vuoden, terveyskeskukseen viiden vuoden lääketieteen opintojen jälkeen.
Valviran tietoon opintopuutteet tulevat tavallisesti silloin, kun potilas kuolee ja epäillään hoitovirhettä.
"Selvitämme silloin rutiininomaisesti, onko opintoja riittävästi", Toppila kertoo.
Kuolemaan johtavia hoitovirheitä sattuu Toppilan mukaan kokeneillekin lääkäreille, samoin aloittelijoille, joilla on muodollisesti riittävä koulutus tehtäväänsä. Koulutuspuutteet kuitenkin kasvattavat riskiä.
"Joissakin tapauksissa teoreettisen tiedon ja kokemuksen puutteet ovat saattaneet johtaa arviointivirheisiin. Joskus on muistaakseni puuttunut kursseja niin, ettei opiskelijalla ole voinut olla mahdollisuuksiakaan tietää", Toppila kertoo.
Opiskelija toimi väärin tiedoin lääkärinä Kokkolassa 11.1.2010
Lääkärinoikeudet menettänyt toimi lääkärinä Seinäjoella 11.1.2010
Lääkäriliitto ei päästäisi huijarimiestä enää opintojen alkuun 11.1.2010
Risikko: Yksi tarkistussoitto olisi riittänyt paljastamaan valelääkärin 10.1.2010
Satojen potilastiedot tarkistetaan valelääkärin jäljiltä 9.1.2010
Viranomaiset myöntävät: Valelääkärin paluu työhön oli täysi yllätys 8.1.2010
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi