lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Virolaismiehille tuomiot afgaanien salakuljetuksesta

5.3.2010 17:21

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi perjantaina viisi virolaismiestä vankeusrangaistuksiin afganistanilaisten turvapaikanhakijoiden salakuljettamiseen liittyvässä jutussa.

Miehistä kaksi sai törkeästä laittoman maahantulon järjestämisestä ehdotonta vankeutta. 35-vuotiaan Renad Jakobsonin tuomio on kaksi vuotta ja kolme kuukautta. Toinen mies sai vuoden ja neljän kuukauden tuomion.

Muut kolme tuomittiin 4–8 kuukauden mittaisiin ehdollisiin vankeusrangaistuksiin laittomasta maahantulon järjestämisestä.

Myös kuudes mies todettiin syylliseksi laittoman maahantulon järjestämiseen, mutta oikeus ei määrännyt hänelle rangaistusta.

Tuomiot liittyvät kolmeen viime vuoden lopulla paljastuneeseen salakuljetustapaukseen, joissa maahan tuotiin laittomasti yhteensä 18 afgaania. Kiinniotot tehtiin Helsingissä.

Poliisi uskoo, että tuomitut ovat kytköksissä kansainväliseen, järjestäytyneeseen rikollisliigaan, jonka epäillään salakuljettaneen viime vuonna runsaasti afgaaneja Venäjältä Baltian kautta Suomeen.

Salakuljetetut ovat maksaneet matkojen järjestelijälle Moskovassa useita tuhansia euroja päästäkseen Suomeen. Perillä he ovat hakeneet turvapaikkaa.

Perjantaina annettuihin tuomioihin liittyvät asiakirjat on määrätty salassa pidettäviksi, koska muun rikoskokonaisuuden tutkiminen on vielä kesken.

Tutkinnanjohtajan, rikoskomisario Jari Kosken mukaan muita kiinniottoja ei ole toistaiseksi tehty.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.