lauantai 25.5.2013 | Urpo  Onnittele e-kortilla

Vuoden turhake on mönkijä

3.12.2007 9:35

Juha Sorri

Pienet mönkijät menevät kaupaksi.

Pienet mönkijät menevät kaupaksi.

Vuoden 2007 turhakkeeksi on valittu mönkijä. Turhake-ehdotuksia tuli tänä vuonna ennätysmäärä, 333 lähes 500 henkilöltä. Niiden vakavuusaste vaihteli Kollajan yvasta ja digikiireestä pöljään naapuriin.

"Viime kuukausina olen huomannut, että monille lapsille (jopa vain muutaman vuoden ikäisille ipanoillekin) on asuinalueellani hankittu pienet moottorikäyttöiset mönkijät. Täysin vastuutonta toimintaa sekä mönkijöitä myyviltä että vanhemmilta. Mönkijät myös saastuttavat ja rikkovat luontoa", kilpailun voittaja Paavo Salonen Vantaalta kirjoittaa.

Suomen teillä ja metsissä päristelee arviolta jo yli 30 000 mönkijää. Mönkijöiden hiukkaspäästöt ovat jopa 50-kertaiset autoihin verrattuina, Suomen luonnonsuojeluliitto kirjoittaa tiedotteessaan.

Turhakkeen valitsi aikakauslehti Suomen Luonto.

Mönkijää ehdotti 12 henkilöä. Yhden äänen saivat muun muassa pöljä naapuri, hirvikärpänen, merimetso ja öylätti. Eniten ehdotuksia keräsivät digiboksi ja digiaika, jotka saivat yhteensä 75 ääntä. Seuraavaksi eniten eli 18 ääntä tuli Pohjolan Voiman suojellulla Iijoella aloittama Kollajan yva-hanke.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.

--%>