lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Vuokra-asuntoa etsiville tarjotaan pian bussikuljetusta näytöltä toiselle

21.7.2009 10:29

Sanna Heikintalo / lehtikuva

Vuokrattavia asuntoja pääsee pian katsomaan bussikyydillä.

Vuokrattavia asuntoja pääsee pian katsomaan bussikyydillä.

Vuokra-asuntoja välittävä Vuokraturva kuljettaa pian asuntoa etsiviä bussilla asuntonäytöltä toiselle.

Kuljetukset käynnistyvät elokuun alusta pääkaupunkiseudulla sekä Kirkkonummella, Järvenpäässä ja Keravalla. Syyskuun alussa bussit aloittavat toimintansa myös Turussa.

"Näiden kokemusten perusteella harkitaan samaa palvelua myös Tampereelle, Ouluun ja Lahteen", kertoo Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola.

Vuokraturvan ilmaiset tilausajot kiertävät viikon jokaisena päivänä. Bussien aikatauluista kerrotaan asuntoilmoitusten yhteydessä internetissä. Yhdellä kierroksella voi nähdä jopa parikymmentä asuntonäyttöä.

Asunnot jaotellaan kierroksille niiden koon ja tyypin mukaan, eli esimerkiksi yksiöitä ja perheasuntoja varten on omat kierroksensa.

"Ideana meillä on saada päivää kohden enemmän näyttöjä järjestettyä. Tällä hetkellä pullonkaulana on usein se, etteivät kaikki asunnonetsijät ehdi samoihin aikoihin järjestettäville näytöille", Metsola sanoo.

Bussiin pääsee tai sieltä voi poistua halutessaan myös kesken kierroksen. Linja-autoihin mahtuu noin 50 matkustajaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.