torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Yhteisöveron tuotto putosi roimasti alkuvuonna

21.3.2009 21:14

Yritysten maksaman yhteisöveron tuotto putosi roimasti tammi–maaliskuussa, kertoo YLE:n Uutiset. Pudotusta tuli peräti 55 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna.

Taantuman takia yhteisöverotuotto putoaa YLE:n mukaan nyt jokaisessa kunnassa. Monissa kunnissa pudotus on kymmeniä prosentteja.

Verohallinnosta arvioidaan, että yhteisöveron tuotto putoaa tänä vuonna 30 prosenttia. Euroissa pudotus on kuudesta miljardista eurosta neljään miljardiin.

Verohallinnossa on YLE:n mukaan jouduttu leikkaamaan aiempia arvioita, joissa pudotukseksi arvioitiin 10–20 prosenttia.

Yhteisöveron tuotto on merkittävä tulonlähde kunnille, joskaan sen merkitys ei ole niin suuri kuin kunnallisveroista saatavat eurot. Mikäli yhteisöverotuoton laskusta tulee pitkäaikainen, on monessa kunnassa edessä veroprosentin korotus.

Kunnissa odotetaan, että hallitus toteuttaisi kaavailunsa muuttaa yhteisöveron jakoperusteita. Yhteisöverosta menee valtiolle nyt 76 prosenttia ja kunnat joutuvat tyytymään 22 prosentin siivuun.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.