lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yle: Lisitsyn-tuomio rajoittaa sananvapautta merkittävästi

29.10.2008 13:07 | Päivitetty: 29.10.2008 16:07

Helsingin käräjäoikeus tuomitsi Yleisradion televisiouutisten toimittajan ja televisiotoiminnan entisen ohjelmajohtajan kahdesta törkeästä kunnianloukkauksesta ja kahdesta yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämisestä.

Tuomio tuli tv-uutisten uutisesta, joka koski "verokuningatar" Larisa Lisitsynin ja hänen miehensä talousrikosepäilyjä huhtikuussa 2006. Yle kertoi tuolloin, että poliisi epäilee heitä kirjanpitorikoksesta ja rahanpesusta. Pariskunta todettiin sittemmin syyttömäksi.

Tuomitut saivat maksettavakseen 50 päiväsakkoa. Lisäksi he joutuvat maksamaan Lisitsynille yhteensä 20 000 euroa ja hänen miehelleen 10 000 euroa.

Lisitsynit vaativat oikeudessa syytetyiltä yhteensä puolen miljoonan euron korvauksia.

Käräjäoikeuden mielestä uutisessa vihjattiin valheellisesti Lisitsynien syyllistyneen laajaan kirjanpito- ja rahanpesurikokseen. Oikeus linjasi myös, ettei Lisitsynien rikosepäilystä uutisoiminen ollut tarpeellista yhteiskunnallisesti merkittävän asian käsittelemiseksi.

Ylen uutisten päätoimittajan Atte Jääskeläisen mielestä käräjäoikeuden linjaus rajoittaa huomattavasti yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa olevien ihmisten rikosepäilyistä kertomista.

”Se olisi erittäin merkittävä muutos sananvapauden kannalta”, hän sanoo.

Jääskeläisen mukaan tuomitut aikovat valittaa tuomiosta hovioikeuteen.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.