lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla

Yle: Ministeriö suunnittelee kaikkien autoilijoiden tiemaksua

8.9.2011 7:39

Merja Kyllönen

Merja Kyllönen

Liikenneministeri Merja Kyllönen (vas) esittää kaikille autoilijoille tulevaa tiemaksua ruuhkamaksujen sijaan, kertoo Ylen uutiset. Kyllösen esittämän mallin mukaan tiemaksu vaihtelisi sen mukaan, missä ja milloin autolla ajetaan ja onko autoilijalla mahdollisuus käyttää joukkoliikennettä.

"Lähtökohta on se, että järjestelmä kohtelisi kaikkia tasa-arvoisesti. Että ne, joille auton käyttö on pakollista, eivät kokisi vero- ja maksupolitiikkaa rangaistuksena", Kyllönen sanoi Ylelle.

Tiemaksun kehittäminen on alkutekijöissään, mutta se perustuu aiempiin ruuhkamaksuselvityksiin.

Tiemaksu perustuisi satelliittipaikannukseen. Kyllönen toivoo järjestelmästä tulevan vientituotteen.

Hänen mukaansa tiemaksun periminen saattaisi vaikuttaa alentavasti auton hankintaveroihin ja muihin ajoneuvoveroihin.

Autoilijoiden etujärjestö Autoliitto on penseä esitystä kohtaan. Autoliiton mukaan järjestelmän rakentaminen tulee kalliiksi eikä tuottoja välttämättä ohjata joukkoliikenteen kehittämiseen tai muihin liikennehankkeisiin.

Ylen mukaan tiemaksut eivät ole mukana hallitusohjelmassa, mutta asiaa koskevat selvitykset aloitetaan osana liikennepoliittista selontekoa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.