perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Yle: Moni kunta säästää ensisijaisesti opetuksesta

21.9.2009 7:38

Timo Jaakonaho / lehtikuva

Opetusmento ovat monen kunnan ensisijainen säästökohde.

Opetusmento ovat monen kunnan ensisijainen säästökohde.

Iso osa kunnista aikoo parsia heikentynyttä taloustilannettaan säästämällä ensisijaisesti opetusmenoista. Asia selviää Ylen kunnanjohtajille tekemästä kyselystä.

Kyselyyn vastanneista kunnista 30 prosenttia valitsi vaihtoehdoista opetuksen, kun kysyttiin, mistä palveluista kunta aikoo säästä eniten. Toiseksi mainituin säästökohde oli terveydenhuolto, jota aikoi leikata noin 18 prosenttia vastaajista.

Vanhustenhoidosta eniten ilmoitti säästävänsä vajaa 12 prosenttia kunnista. Suunnilleen yhtä monessa kunnassa eniten säästetään kirjasto- ja muista kulttuuripalveluista. Monessa kunnassa säästöjä haetaan tasaisesti monilta alueilta. Kyselyyn vastanneista kunnista 35 ilmoitti karsivansa ensisijaisesti kaikilta sektoreilta.

Lisäksi kunnat aikovat säästää vähentämällä sijaisten ja määräaikaisten työntekijöiden määrää. Verojen nostamista harkitsee kyselyn mukaan lähes puolet kunnista. Yle Uutisten kyselyyn vastasi 181 manner-Suomen kuntaa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.