1.10.2009 14:08 | Päivitetty: 1.10.2009 19:49
Nykyinen tv-maksu korvataan mediamaksulla.
Hallitus on sopinut mediamaksun käyttöönotosta vuonna 2012. Maksun määrä tarkentuu syksyllä 2011. Ylen rahoitusta pohtiva työryhmä ehdotti aiemmin noin 175 euron vuosimaksua.
Hallitus päätti myös siitä, että työryhmä miettii helpotuksia erityisryhmien mediamaksuun. Yritysten maksuihin tulee liikevaihtoon perustuva porrastus.
Sanoma Newsin toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo, että ehdotus hallintomallista vaikuttaa hyvältä. Yle-maksua hän pitää epäoikeudenmukaisena. ”Maksun taso ei ole liian vähäinen. Ylen resurssit pitää turvata, mutta kyllä Ylessä on tiivistämisen varaa.”
Viime keväänä kansanedustaja Mika Lintilän (kesk) vetämä parlamentaarinen työryhmä ehdotti, että nykyinen televisiomaksu korvataan mediamaksulla, joka kerättäisiin asuntokunnilta ja tietyn kokoisilta yrityksiltä.
Työryhmä puhui siis noin 175 euron suuruisesta maksusta. Yleisradion hallintoneuvosto puolestaan katsoi, että maksun suuruudeksi sopisi 199 euroa.
Elokuussa Sanomalehtien liitto julkisti teettämänsä mielipidetutkimuksen, jossa vastaajat torjuivat mediamaksun.
Yleisradion pääjohtaja Mikael Jungner sekä kulttuuriministeri Stefan Wallin (r) arvostelivat tutkimusta puolueelliseksi. Wallin myös katsoi, että mediamaksu voisi olla enemmänkin kuin Yleisradion hallintoneuvoston esittämä 199 euroa.
Syyskuussa pääministeri Matti Vanhanen (kesk) pohti mahdollisuutta vapauttaa mediamaksusta ne, jotka kirjallisesti todistavat, etteivät käytä mitään välineitä Yleisradion ohjelmien seuraamiseen.
Vanhasen pohdiskelujen mukaan ilmoituksen voisi tehdä vaikka veroilmoituksen yhteydessä rastittamalla ruutu, jossa kansalainen vakuuttaisi, ettei hänellä ole televisiota eikä hän käytä Yleisradion palveluita internetin eikä muiden välineiden kautta.
Jungner: Yle joutuu taas säästökuurille 1.10.2009
Riippumaton neuvosto valvomaan Ylen julkista palvelua 1.10.2009
Yle-ratkaisu ei saa varauksetonta tukea 1.10.2009
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi