torstai 9.2.2012 | Raija, Raisa  Onnittele e-kortilla

Yliopistoihin ja ammattikorkeakouluihin yhteinen haku vuonna 2013

22.8.2010 7:05

Hallitus aikoo nopeuttaa opiskelemaan pääsyä yhteisellä sähköisellä hakujärjestelmällä, joka otetaan käyttöön vuonna 2013.

Siinä ylioppilas voi hakea yhdellä haulla sekä yliopistoon että ammattikorkeakouluun, kertoo opetusministeriön korkeakoulu- ja tiedeyksikön johtaja Anita Lehikoinen.

Käytännössä haku sujuu siten, että jos pisteet eivät riitä ykkössuosikkiin yliopistoon, opiskelupaikka saattaa löytyä jostain toisesta yliopistosta.

Jos pisteet eivät riitä sinnekään, opiskelupaikka saattaa löytyä ammattikorkeakoulusta.

Yhteishaussa voi olla myös pääsykokeet. Hallitus pyrkii kuitenkin yhä enemmän hyödyntämään ylioppilastutkintoa opiskelijavalinnoissa.

Uudistus vaatii isoa remonttia tietojärjestelmiin. Hallitus päätti torstain budjettiriihessään varata sitä varten rahaa ensi vuoden talousarvioon.

Lukion jälkeiset välivuodet ovat ministeriön mukaan "koko korkeakoulujärjestelmän keskeinen huolenaihe".

Esimerkiksi tänä keväänä 36 prosenttia yliopistoon hakeneista uusista ylioppilaista sai opiskelupaikan. Toisaalta suuri osa ylioppilaista ei lainkaan hakenut yliopistoon.

Se, että niin harvat aloittavat opiskelun heti lukion jälkeen, johtuu Lehikoisen mukaan osittain nykyjärjestelmän jäykkyyksistä, jotka jarruttavat opintojen aloittamista.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.