perjantai 10.2.2012 | Elina, Ella  Onnittele e-kortilla

Poliisi vartioi vallattua yliopiston rakennusta Jyväskylässä

1.4.2008 20:49 | Päivitetty: 2.4.2008 16:36

Jyväskylä. Jyväskylän yliopiston kampusalueella sijaitsevan rakennuksen valtaus jatkuu. Poliisi on paikalla runsaslukuisena ja Polaari-nimisen rakennuksen ympäristö on eristetty.

Iltapäivällä neljä valtaajaa tuli talosta vapaaehtoisesti ja heidät vietiin poliisiasemalle. Loput valtaajista jäivät vielä rakennuksen sisälle.

Puoli viiden aikaan poliisi katkaisi talosta sähköt, jolloin nuorten rakennuksessa soittama musiikki taukosi.

Eristetyn alueen ulkopuolelle on kerääntynyt pieni joukko mielenosoittajia. He vakuuttavat banderolleissaan, että "taistelu jatkuu".

20–30-vuotiaat nuoret valtasivat rakennuksen eilen. He ovat asettuneet kolmikerroksisen rakennuksen toiseen kerrokseen ja teljenneet rakennuksen ovet ketjuilla ja lukoilla.

Autonominen tiedekunta -niminen valtaajaryhmä haluaa perustaa rakennukseen itsenäisesti hallitun opiskelija- ja kulttuuritilan.

Polaari-rakennus on ollut poissa käytöstä noin vuoden ajan, koska sen sisäilman laadussa on ollut ongelmia.

Laakson mukaan korjaustyöt ovat hiljattain päättyneet. Rakennus on aiemmin ollut yliopiston erityispedagogiikan laitoksen käytössä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.