16.9.2008 16:45
Maatalouden ravinnepäästöt Suomen vesistöihin eivät ole vähentyneet EU-jäsenyyden aikana. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan maatalouden ympäristötuen ehdot ovat niin löysät, että sen vaikutus ravinnepäästöjen määrään on ollut melko olematon.
Virasto arvioi, että nykymenolla Suomi ei saavuta tavoitettaan vähentää maatalouden ravinnepäästöjä 30 prosentilla vuoteen 2015 mennessä. Tehokkainta olisi keskittää toimet vesistöihin jyrkästi viettäviin peltoihin ja vähentää lannoitusta.
Lisäksi olisi perusteltua vähentää rehuviljan tuotantoalaa. Tämä ei heikentäisi omavaraisuutta, sillä vuoden 2007 rehuviljasadosta noin viidesosa vietiin ulkomaille.
Maatalouden ympäristötukeen käytetään vuosittain noin 300 miljoonaa euroa. Sitä saavat lähes kaikki viljelijät, ja käytännössä siitä on muodostunut tulotukea.
Maatalouden osuus ihmisen aiheuttamasta vesistöjen ravinnekuormituksesta on Suomessa noin puolet. Kuormitus ei ole viime vuosikymmeninä vähentynyt. Maatalouden rakennekehityksen vuoksi riskit päästöjen kasvamiseen ovat jopa lisääntyneet.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi