lauantai 26.5.2012 | Minna, Vilma  Onnittele e-kortilla
TAUSTA

Yritykset valloittavat avaruutta

20.11.2008 21:15

Yksityisten yritysten avaruuslennoista on tulossa nopeasti todellisuutta. Yhdysvaltoihin on tarkoitus valmistua vuosina 2010–2011 maan ensimmäinen avaruussatama, Spaceport America.

Jo kourallinen yhtiötä kehittää aluksia, joilla matkustajat voisi viedä muutaman minuutin pikavisiitille avaruuteen. Tunnetuin yrittäjä on Virgin Galactic, joka on kertonut aloittavansa lennot ehkä jo ensi vuonna. Virginin lennot maksavat aluksi noin 200 000 dollaria.

Yritykset kehittävät myös muuhun kuin turismiin sopivia aluksia.

Esimerkiksi syyskuussa SpaceX-yrityksen Falcon 1:stä tuli ensimmäinen kiertoradalle yltänyt yksityisen yrityksen rakentama nestekäyttöinen raketti.

SpaceX:n tavoitteena on laskea merkittävästi esimerkiksi satelliittien laukaisun hintaa.

Eric Andersonin mielestä jokin yrityksistä onnistuu ennen pitkää kehittämään toimivan aluksen, joka vie ihmiset kiertoradalle asti. Tähän ei hänen mielestään mene kovin montaa vuotta.

"Viimeistään silloin alalle alkaa virrata valtavasti uusia sijoituksia", Anderson sanoo.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

RSS
Osoite Töölönlahdenkatu 2
PL 18, 00089 SANOMA
Puhelin +358 9 1221
© Helsingin Sanomat, a Sanoma company - aineiston luvaton käyttö toisen palvelun osana kielletty

Etkö löytänyt etsimääsi?

Kokeile hakua.