Ahtilan Tukholman-näyttely saa kiittävän arvion

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Videotaiteilija Eija-Liisa Ahtilan Tukholman Moderna Museetissa parhaillaan esillä oleva näyttely on saanut ylistävän arvion Dagens Nyheterissä. Kriitikko Milou Allerholm kirjoittaa näyttelyn olleen vahvinta, mitä hän on pitkään aikaan nähnyt.

Allerholm kirjoittaa Ahtilan teoksessa olevan sekä temperamenttia että uudenlaista vapautta. Kuten ennenkin, myös Parallella världar -näyttely edellyttää katsojan vaihtavan näkökulmaansa koko ajan, sillä työt koostuvat näyttelytilan eri puolilla sijaitsevista osista.

Kriitikon mukaan on ilahduttavaa, että kansainvälisesti tunnettu Ahtila tulee koko ajan vain paremmaksi ja paremmaksi. Näyttelyn merkittävyys johtuu Allerholmin mukaan tavasta, jolla Ahtila pääsee suoraan käsiksi perusasioihin, kuten olemassaoloon ja tietoon.

Erityisen vaikuttunut Allerholm on Missä on missä -teoksesta vuodelta 2009. Kuudelle valkokankaalle jakautuva teos kertoo Algerian sodan aikaisesta tapauksesta, jossa kaksi poikaa tappaa ystävänsä. Teos sai kriitikon itkemään.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot

Fingerpori