Ahtila panee monta videota rinnakkain Kiasmassa – katso videokritiikki

Kulttuuri
 
Kaisa Viljanen
Flash toistinta ei löytynyt.
Helsingin nykytaiteenmuseo Kiasmassa on avautunut Suomen menestyneimmän nykytaiteilijan Eija-Liisa Ahtilan näyttely Rinnakkaiset maailmat. Kiersimme näyttelyn Helsingin Sanomien kuvataidekriitikon Kaisa Viljasen kanssa. Hän suosittelee varaamaan näyttelyyn reilusti aikaa, jotta maailmankuuluista teoksista saisi kaiken irti. Toimittaja: Riikka Luukkonen. Kuvaus ja editointi: Matti Nousiainen.

Nykytaiteen museo Kiasmassa aukeaa perjantaina Eija-Liisa Ahtilan laaja näyttely Rinnakkaiset maailmat.

Nykytaiteen museo Kiasmassa aukeaa perjantaina Eija-Liisa Ahtilan laaja näyttely Rinnakkaiset maailmat. Näyttely esiteltiin lehdistölle keskiviikkona.

Ahtila on monikanavaisen liikkuvan kuvan pioneeri ja Suomen kansainvälisesti menestynein nykytaiteilija.

Näyttelyyn tulee esille kymmenisen teosta, joista suurin osa on monikanavaisia videoinstallaatioita. Vanhin teoksista on vuodelta 1993, tuoreimmat kahden vuoden takaa.

Suomessa nähdään ensimmäistä kertaa Vaakasuora, elokuvallinen muotokuva kuusesta, ja kahden pojan ystävyyttä kuvaava Kaverukset.

Kiasman kokoelmiin kuuluva Missä on missä -teos esitetään myös ensimmäistä kertaa Helsingissä.

"Katsojan asema on vähän erilainen joka teoksessa. Ainoa toiveeni on, että katsoja valitsisi yhden teoksen ja katsoisi sen alusta loppuun tai keskeltä keskelle, eikä tänne tultaisi suorittamaan näyttelyä", Ahtila sanoi lehdistötilaisuudessa.

Rinnakkaiset maailmat on Tukholman Moderna Museetin ja Kiasman yhteistyötä. Näyttely oli esillä Tukholmassa keväällä 2012, ja saman vuoden syksyllä Ranskan Nîmesissä.

Ahtilan edellinen laaja näyttely Kiasmassa oli vuonna 2002.

Näyttely jatkuu 1. syyskuuta saakka.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi