Täysilukuinen yleisö kiljui innoissaan, hakkasi käsiään ja jytäsi Apocalyptica-yhtyeen konsertissa Olavinlinnassa Savonlinnan oopperajuhlilla.

Mukana oli jonkin verran aitoja rock-uskovaisia, mutta pääosin kuulijakunta näytti koostuvan tyypillisistä oopperajuhlavieraista, jotka vaikuttivat olevan heavy metal -rockin selloversiosta vähinään yhtä innoissaan kuin juhlien parhaista oopperaesityksistä.

Apocalyptica oli täydellinen menestys ja saattaa saada jatkokseen vastaavia rokkitempauksia myös juhlien tulevaisuudessa, myös tuottoisan kassavirran toivossa.

Apocalyptican esikuvia lienee Metallica-yhtye, joka varsinkin nuorena oli niin kapinallinen, ettei pelännyt purra sitä ruokkivaa kättä.

Apocalyptican konsertissa ei kapinallisuuden merkkejä juuri ollut, ellei sellaisena voi pitää infernaalista, korvia särkevää jyminää ja bassorummun rajua jytkettä, joka tuntui saavan rintalastan tärisemään ja koko kehon hytisemään.

Mutta tällainen fyysinen, ahdistavakin paine taitaa kuulua jokaiseen kunnon rock-konserttiin.

Koko konsertti alkoi Richard Wagnerin Reininkulta-oopperan alkusoitto-äänitteellä, mikä oli Apocalyptican ensimmäinen konformistinen kädenojennus oopperajuhlille.

Reininkullan alkusoitto luo Nibelungin sormus -oopperateatralogian myyttisen maailman alkuelementti vedestä. Apocalyptican konsertissa Wagnerin musiikki johdatti kuulijat Apocalyptican omaan primitivistis-elementaariseen metallimaailmaan.

Olavinlinna vaikutti suurelta luolalta, jossa vietettiin häikäisevän valoshow'n tehostamaa, raskaasti pauhaavaa rock-rituaalia. Apocalyptican pojat olivat ikäänkuin Wagnerin maanalaisen Nibelungin heimon villejä jäseniä tai muita riehuvia vuorenpeikkoja.

Aluksi Apocalyptican rituaalissa ei ehkä ollut varma siitä, millaista voimaa sen raivokkaassa jytkeessä palvottiin, paholaista vai jumalaa. Kun I am not Jesus -kappaletta seurasi Joonas Kokkosen Viimeisissä kiusauksissa soiva körttivirsi, tiesi millä puolella ollaan.

Kaikkein uskonnollisimman tunnelman Apocalyptica sai aikaan Sacra-nimisessä kappaleessaan, joka toi kummasti mieleen Konsta Jylhän Peltoniemen Hintrikin surumarssin. Kun kaikkialla soiva rock yhdistyy uskonnollissävyisiin säveliin, sillä tuntuu olevan erityisen turvallinen ja lohduttava vaikutus ihmisiin.

Konsertin jälkipuolella Apocalyptica esitti myös kolme oopperasävelmää:Donizettin Lemmenjuoma-aaria, Leonoran aaria Verdin Trubaduurista sekä Wolframin Laulu iltatähdelle Wagnerin Tannhäuserista saivat purevan tunteikkaaasti laulavat, sähköllä vahvistetut selloversiot.

Leonoran liitelevän ekstaasin jälkeen yleisöstä puheksi riemumyrsky, jollaista kuulee harvoin parhaissakaan oopperaesityksissä.

Jottei olisi jääty liikaa korkeakulttuurisen tunteilun puolelle, Apocalyptica palasi lopussa väkevästi raapivaan, hurjistuneeseen metalliseen leipälajiinsa. Yleisö innostui vain entisestään.