Arhinmäki: Tekijänoikeusolettama ei tule etenemään minun ministerikaudellani

 |   | 
 
Helsingin Sanomat

Kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäki sanoo, että hän ei tule edistämään tekijänoikeuksien työsuhdeolettamaa, jolla työnantajille annettaisiin entistä kattavammat oikeudet tekijänoikeustuotteisiin.

"Työsuhdetekijänoikeus nousi edellisen kulttuuriministerin kaudella esille, eikä se onneksi edennyt. Sanon 'onneksi', sillä minun ministerikaudellani tekijänoikeusolettama ei tule etenemään", Arhinmäki sanoi avatessaan tiistaina Tekijänoikeusfoorumin Helsingissä.

"Jos suuret mediatalot onnistuvat kaavailuissaan ja saavat entistä halvemmalla entistä kattavammat oikeudet tekijänoikeustuotteisiin, ja jättävät tekijöille kasvavasta kakusta pienenevän siivun, ne ampuvat itseään jalkaan", Arhinmäki jatkoi.

Tekijänoikeuksien työsuhdeolettamalla tarkoitetaan kaavailtua lakimuutosta, jonka mukaan työsuhteessa tehdyn tekstin, kuvan tai muun sisällön tekijänoikeus siirtyisi automaattisesti tekijän lisäksi myös työnantajalle. Nykyisin tekijänoikeus säilyy työn tekijällä, jos esimerkiksi työsopimuksessa ei ole toisin sovittu.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot

Fingerpori