Berliinin Guggenheimin museo suljetaan

 |   |   | 
 
Helsingin Sanomat
David M. Heald / The Solomon R. Guggenheim Foundation
Berliinin Guggenheimin museo suljetaan tämän vuoden lopussa.
Berliinin Guggenheimin museo suljetaan tämän vuoden lopussa.

Berliinissä vuodesta 1997 toiminut Guggenheimin museo suljetaan, kertovat saksalaisviestimet. Museo on ollut saksalaisen Deutsche Bankin ja amerikkalaisen Guggenheim-säätiön yhteisprojekti.

Pankin ja säätiön välisen sopimuksen kerrotaan päättyvän vuoden loppuun mennessä. Deutsche Bankin tiedottaja Johannes Marten ei kertonut syytä yhteistyösopimuksen päättämiseen, kertoo kulttuurialan sivusto Monopol. Myöskään Guggeheim-säätiö ei kertonut sopimuksen päättymisen syytä.

Museossa on pidetty sen olemassaolon aikana 57 näyttelyä, jotka ovat keränneet yhteensä 1,8 miljoonaa kävijää. Museota on pidetty Berliinin merkittävimpiin kuuluvana nykytaiteen näyttelypaikkana. Museon tälle vuodelle suunnitellut näyttelyt järjestetään suunnitelmien mukaan.

"Olemme ylpeitä tuloksista, joita saavutimme yhdessä Deutsche Bankin kanssa 14 vuoden aikana", Guggenheim-säätiön johtaja Richard Armstrong sanoi.

"Tämän päivän Berliini on hyvin erilainen kaupunki kuin silloin kun aloitimme. Nyt on aika vetäytyä ja selvittää, miten yhteistyömme voisi jatkua", Armstrong sanoi The New York Timesissa.

Saksalaispankki ja Guggenheim-säätiö saattavat perustaa uuden yhteistyöhankkeen, mutta sen yksityiskohdat ovat vielä avoinna.

Museon tiloihin Berliinin keskustan Unter den Linden -puistokadulle on saksalaispankin mukaan suunnitteilla uusi taloutta, politiikkaa ja kulttuuria yhdistävä yhteistyöfoorumi.

Berliinin Guggenheimin museo on myös teettänyt tilaustöitä. Museon teettämät 17 taideteosta ovat olleet esillä myös säätiön New Yorkin ja Bilbaon museoissa.

Monopol-sivusto kertoo, että Guggenheim-säätiö selvittelee parhaillaan kuudennen Guggenheimin museon perustamista Helsinkiin.

Suomessa Berliinin museon sulkemisesta kertoi ensimmäisenä Uusi Suomi.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot

Fingerpori