Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Charlotte peruutti, The Shins pelasti Garden Partyssa

 |   | 
 
Kai Sinervo / HS
The Shins-yhtyeen James Mercer Garden Party -festivaaleilla.
The Shins-yhtyeen James Mercer Garden Party -festivaaleilla.

Ruotsalainen Little Dragon on tehnyt uraa jo vuodesta 1996, mutta alkanut vasta nyt saavuttaa laajempaa suosiota elektronisen indiepopin ystävien keskuudessa. Myös maineikkaammat kollegat ovat huomanneet omaleimaisen yhtyeen: viime vuosina göteborgilaiset ovat saaneet ja ottaneet vastaan yhteistyötarjouksia niin triphop-pioneeri Dj Shadowlta kuin miljoonamyyjä Gorillazilta.

Jos Little Dragonin musiikki levyllä lainehtii jossain viimeksimainitun ja Lykke Lin kokeellisemman ja elektronisemman materiaalin välimaastossa, niin viime vuoden Flowsta tutussa Garden Partyn sinisessä teltassa seikkailullisesta musiikista leikkasi terää liian ylös miksattu basso. Melodiat hukkuivat keskiviikon Laleh-keikan tapaan turhan monessa kappaleessa alapäiden alle.

Tähtien kanssa kaveeraaminen ei ole vielä buustannut Little Dragonia liialla itseluottamuksella. Läpi keikan villisti tanssineessa ja tampuriinia paukuttaneessa yhtyeen laulajassa, japanilaissyntyisessä Yukimi Naganossa, on silti aitoa karismaa ja potentiaalia suuremmaksikin staraksi. Silloinkin kun Little Dragonin musiikki kuulosti yhdentekevältä kolistelulta, laulajan energinen esiintyminen piti shown elossa ja yleisön valppaana.

Yhdysvaltalainen indie-yhtye The Shins oli ensimmäisen Garden Partyn todellinen valopilkku. Ensinnäkin yhtye annosteli äänenvoimakkuutta niin maltillisesti, ettei keikan aikana kaivannut korvatulppia. Tällaiseen on varaa vain poikkeuksellisen musikaalisella rockyhtyeellä, sellaisella jonka ei tarvitse pelätä soittovirheiden ja kömpelyyksien kuulumista – ja juuri niin taitavaksi newmeksikolaisyhtye paljastui heti ensimmäisten kappaleidensa aikana.

The Shinsin sielu ja ainoa alkuperäisjäsen, laulaja-kitaristi James Mercer, on saanut osakseen despoottisyytöksiä sen jälkeen kun hän potki yhtyeestään sen muut alkuperäisjäsenet vuoden 2007 Wincing The Night Away -menestyslevyä seuranneen kiertueen jälkeen. Tänä vuonna ilmestyneen Port Of Morrow -paluualbumin ja Hietsun keikan perusteella miehistöremontti ei ole tehnyt yhtyeelle pahaa. Jos Shins oli keikalla aikaisemmin hieno popyhtye, nyt se alkaa olla lähellä loistavaa.

Uutta, tarkasti soittanutta kitaristi Jessica Dobsonia lukuun ottamatta jokamiestyylisen The Shinsin jäseniä ei ole synnynnäisellä karismalla pilattu. Siksi yhtyeen esiintyminen oli hieno todiste myös siitä, että kun musikaalisuutta on annosteltu kauhalla eikä teelusikalla, se riittää jopa rockyhtyeelle. Ulkokohtaista kukkoilua tai show-elementtejä ei tarvita.

Mercer ei vilauttanut ensimmäistäkään hymyä tai viljellyt välispiikkejä, mutta mies lauloi kuin enkeli. Vaikka Garden Partyn monet muut esitykset kärsivät alapäätä painottaneesta miksauksesta, Shinsin viisijäseninen yhtye soi harmonisesti ja kaikki instrumentit kuuluivat selkeästi.

Siinä missä rockyhtyeet hakevat yleensä keikkoihinsa dynamiikkaa ja kierroksia tempovaihdoksista, Shinsin kakkoslevyn parhaisiin kappaleisiin kuuluva So I Say oli setin ainoita nopeatempoisia numeroita. Keikan keskitempoisuudesta huolimatta intensiteetti ei nuupahtanut hetkeksikään, vaan yhtye kasvatti jännitettä draaman lakien mukaisesti katkeamatta keikan loppuun asti.

The Shinsille se näytti ja kuulosti olevan helppoa kuin heinänteko.

Regina Spektorin keikka-arvio sunnuntain Helsingin Sanomissa.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013