Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Cruise ja Holmes pääsivät sopuun erostaan
REUTERSHollywoodin parhaiten palkattu näyttelijä Tom Cruise on sopinut erostaan vaimonsa Katie Holmesin kanssa. Holmesin asianajajan mukaan ratkaisu saatiin aikaan hyvin nopeasti.
Avioerosopimuksen tarkemmasta sisällöstä ei ole kuitenkaan tihkunut julkisuuteen tietoja. Nopeasti solmittu sovinto viittaa kuitenkin siihen, että parin kuusivuotiaan Suri -tyttären huoltajuudesta on päästy kumpaakin osapuolta miellyttävään lopputulokseen.
Tähtiparin avioeron syitä on spekuloitu paljon yhdysvaltain mediassa. Holmesin arvellaan halunneen pitää Suri-tyttärensä erossa skientologiakirkosta, jonka jäsen Cruise on.
Cruise ja Holmes avioituivat Italiassa vuonna 2006. Holmesille avioliitto oli ensimmäinen, 50-vuotias Cruise on ollut aiemmin aviossa näyttelijä Mimi Rogersin ja näyttelijä Nicole Kidmanin kanssa.
Korjattu Cruisen ikä.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Turkistarhakiistan osapuolet eduskunnassa – katso suorana
Ulkomaat
Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
Talous
MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
Urheilu
Veikkausliigan boheemi paljastaa: Kebab ja ribsit maistuvat
Kulttuuri
Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
Luetuimmat juuri nyt
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Blogi: Pitäisikö Stanley Cupin tuomarilinjan pysyä perinteisenä?
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Blogi: Halutaanko katsomorasismiin puuttua vai ei?
- Petikaveri: Oletko peto sängyssä, Elastinen?
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- BBC: Garcia pyytää Woodsilta anteeksi "paistettua kanaa"
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Ilmiötaiteilija kehottaa ihmisiä eksymään kotikaupungissaan
- Red Bull-kuski kritisoi rengassirkusta: "Nyt on menty liian pitkälle"
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Matkalippuja tarkastetaan tehostetusti viikonloppuna
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- Turkistarhakiistan osapuolet eduskunnassa – katso suorana
- Lontoon järkyttävä video: Silmä silmästä, hammas hampaasta Video
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Kimi Räikkönen: Uudet renkaat eivät lopeta valittamista
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tärpit: Sophia Jansson puhuu tädistään
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- HS:n kriitikot listasivat omat suosikkinsa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Arvio: Kauhun tasapainoa tavoittelemassa





