Mies tappoi perheensä, ja kansa roihahti hetkeksi keskustelemaan. Oli se kamalaa. Miten hän saattoi. Työttömyys, masennus, ehkä talousvaikeudetkin. Mikseivät viranomaiset puuttuneet ajoissa. Tai sukulaiset tai naapurit. Miksei kukaan tehnyt mitään!

Kuka on se, joka olisi voinut jotain tehdä.

Me elämme kulttuurissa, jossa on normaalia olla väsynyt ja keskittyä omiin asioihinsa. Niin muutkin tekevät. Ei kukaan odota toisilta eikä varsinkaan itseltään oman elämänpiirin rajat ylittävää välittämistä ja vastuunottoa, koska me kaikki katsomme olevamme niin kovilla jo muutenkin.

Miehellä on iso talo, kaunis perhe ja suuri laina. On työpaikka lasipintaisessa talossa, läppäri, kokouksia ja pitkät päivät. On harrastuskin: kuntosali aamuseitsemältä, että jaksaa tämän kaiken. Mies arvelee kysyttäessä olevansa onnellinen mutta on tosiasiassa masentunut, koska ei ehdi huomata olevansa elossa. Hän pelkää työpaikan menetystä, ja talon ja perheen, on pelkoon syytä tai ei.

Mies on vaihtoehdottomuuden uhri. Hän ei osaa kuvitella muunlaista elämää. Kun joku pyytää apua, hän ahdistuu ja suuttuu. Miten kukaan voi vaatia häneltä vielä enemmän!

Avun pyytäminen on kulttuurissamme ylipäätään sopimatonta. Itsenäinenkin pitää olla, varsinkin jos on lapsi tai vanhus. "Itsenäisyys" tarkoittaa yksin pärjäämistä. Kun lapset on saatu itsenäistettyä kännyköillä ja vanhukset tyytymään satunnaiseen muistamiseen, me muut ehdimme töihin. Meidän on pakko, koska on se laina ja niin edelleen.

Myös netissä rähjäävä pudokas kokee itsensä uhriksi. Hän ratkaisee tilanteen vihaamalla kaikkia. Eliitin jäsen purkaa ahdistustaan laatimalla taas yhden esityksen aiheesta "Suomen menestystekijät". Hän päätyy siihen, että kilpailukyvyttömiä on joukossamme liikaa.

Poliitikko nojaa tuttuun toivottomuuden retoriikkaan: globaalit paineet, eurokriisi, Kiinan uhka, työttömyys. Useimpia kuulijoita tämä tosin ei kannusta, päinvastoin. Jos "koko ajan pitää juosta, jotta pysyisi edes paikallaan", elämässä ei ole mieltä.

Maa on rikkaampi kuin koskaan, mutta viranomaisella on rahapula, sukulaisella aikapula ja naapurilla sosiaalisen pääoman pula: ei vain ole ollut tapana tervehtiä. Eikä heistä keneltäkään kai voi vaatia enempää.

Ratkaisu: perustettiin selvitysryhmä! Tuskin siitä haittaa on. Hyödyistä en tiedä.

Meistä useimmat eivät tapa perheenjäseniään. Me kaikki kannamme kulttuuria, jossa se on mahdollista.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.