HJK:lla piti tällä kaudella olla kasassa kaikkein aikojen joukkue. Paperilla onkin.
Ennätysmäärä kuorolaisia avasi Art goes kapakka -festivaalin
Yhdeksänkymmentä kuoroa ja lähes kaksi tuhatta laulajaa kajautti Art goes kapakka -festivaalin käyntiin illan suussa Senaatintorilla. Ohjelmisto alkoi isänmaallisesti Fredrik Paciuksen Suomen laululla ja Jean Sibeliuksen Finlandia-hymnillä. Siitä edettiin kansanmusiikkiin ja Sata salamaa -iskelmään.
Uutta Marjukka Riihimäen johtamassa konsertissa olivat humoristinen Oman kullan silmät ja Kaj Chydeniuksen säveltämä Sinua, sinua rakastan, johon yleisö pyydettiin mukaan laulamaan. Yhteislaulu oli myös konsertin päättänyt Kalliolle kukkulalle Chydeniuksen versiona.
"Yhdessä laulaminen on voimaa antava kokemus", sanoi Espoon laulussa tenoria laulava Kari Storckovius.
Senaatintorilta kuorot lähtivät kierrokselle ympäri Helsingin kapakoita. Laulaminen jatkuu noin yhteentoista.
Kuorojen kierroksi on järjestetty vuodesta 1994 lähtien. Tänä vuonna laulajia on ennätysmäärä.
Kuorojen kierroksesta lisää kaupunkisivuilla perjantaina.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
Politiikka
Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
Ulkomaat
New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
Talous
Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
Luetuimmat juuri nyt
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Tapulikaupungissa katkaistiin katujengin syntyminen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Riikka Manner vaihtoi tyttönimeensä
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Apteekkari: Kela-kortti on kallis museoturhake
- Kommentti: Mistä hinnoista Kummola puhuu?
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Levottomuudet jatkuivat lievinä Tukholman luoteisosassa
- Suomen suurlähettiläs tapasi Jemenin presidentin
- Nigeria vapauttaa terrorismista epäiltyjä vankeja
- Oikeistoaktivisti tappoi itsensä Notre Damessa
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Maailman kuvat: Oopiuminkäyttäjä
- Pyöräilijä kuoli Turun keskustassa rekan alle
- Sarjamurhat tunnustaneen tuomioista kaksi purettiin Ruotsissa
- Homoliitot hyväksyvä laki eteni Britanniassa
- Ohikulkijat pelastivat joutsenen Runeberginkadulta
- Harmaa talous kukkii palvelualalla
- Apple-johtaja puolusti verojärjestelyjä senaatin kuulustelussa
- Näin tornadot syntyvät Video
- Iran kielsi ex-presidenttiä asettumasta ehdolle
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Talvivaarassa valui rautapitoista vettä – värjäsi joen oranssiksi
- Puolustusvoimat ampuu tykistötulta mökkien yli Rovajärvellä
- Israel ja Syyria tulitaistelussa Golanilla – Israel varoitti seurauksista
- Maaliyhtiön johtaja: Mätäjoen vuoto äärettömän surkea tapahtuma
- Myrkkyviinaa venäläisille myyneet 90 vuodeksi vankeuteen Turkissa
- Tv-opasta voi käyttää nyt maksuttomilla HS:n tunnuksilla
- Jaakko Yli-Juonikkaan Neuromaani sai kirjallisuuspalkinnon
- M.A. Nummisen Uusrahvaanomainen jatsiorkesteri tulee taas
- Dokumenttielokuva kertoo Sara Hildénin tarinan kaunistelematta
- Kivinen tie Hollywoodin huipulle
- Säveltäjä Anders Eliasson on kuollut
- Kuuluisa reggaeyhtye vierailee Oulussa
- Melody Gardot konsertoi jälleen Suomessa
- Ateneumin teoksia julkaistiin Google Art Projectissa
- The Doorsin kitaristi bändikaveristaan: "Tulen kaipaamaan häntä aina"
- Kolumni: Totuus on paras bisnes
- Suomalaisyhtye Ensemble Normalle menestystä ulkomailla
- Arvio: Ahneus hallitsee rinnakkaismaailmoissa
- Arvio: Jazzkilpailuista loppuivat kriteerit
- The Doorsin kosketinsoittaja Ray Manzarek on kuollut
- Azerbaidžanin presidentti epäilee euroviisuvilppiä
- Soile Isokosken Ariadne-debyytti sai Britanniassa sekä kiitosta että moitteita
- DN: Astrid Lindgrenistä tehdään suurelokuva
- Abba ohitti The Beatlesin Britanniassa
- Pianisti Roope Gröndahl Kuningatar Elisabethin pianokilpailun finaaliin





