Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
Esikoiskirjailija on nykyään usein keski-ikäinen
STTUrjala. Esikoiskirjailija on yhä useammin keski-ikäinen perheenisä tai -äiti. Tämän vuoden esikoiskirjailijaseminaarissa Urjalassa Pirkanmaalla nuorimmat ovat hieman yli 20-vuotiaita, vanhimmat viidenkymmenen paikkeilla.
Vielä 1960-luvun alussa yli puolet kirjailijoista julkaisi esikoisensa alle 30-vuotiaana. 1980-luvulla esikoisen julkaisuikä oli keskimäärin 33 vuoden paikkeilla.
Uusimmista kirjailijapolvista ei ole vielä julkaistu tutkimuksia. Seminaarin ohjaajiin kuuluva Taija Tuominen arvioi kuitenkin, että suunta on sama: ensimmäinen kaunokirjallinen teos julkaistaan yhä vanhempana.
Kirjailijoiden koulutustaso on noussut, eli yhä useammalla on takanaan akateemisia opintoja. Kirjoittamista on myös määrätietoisesti opiskeltu esimerkiksi Oriveden Opistossa tai luovan kirjoittamisen kursseilla.
"Myytti kouluttamattomasta metsäläiskirjailijasta on historiaa", sanoo Tuominen.
Esikoiskirjailijoiden tapaaminen liittyy Urjalan Pentinkulman päivät -kirjallisuustapahtumaan. Pentinkulman päivien pääjuhla on huomenna ja tapahtuma jatkuu vielä sunnuntaina.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
Talous
IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
Urheilu
Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Husbyn mellakoista vangitun Suomen kansalaisen tausta on rikkonainen
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Omistaja tunnustaa Caterhamin sortuneen ahneuteen
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Nieminen finaaliin – liipasimella kolmas ATP-voitto
- Nuorta puukotettiin Vantaan Koivukylässä
- Espanjan prinsessa joutuu verotarkastukseen
- Naamioitunut Pussy Riot tuli hakemaan tukea Suomesta
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Arvio: Šamaanit rimpuilevat rumputulessa
- Arvio: Uusi akateemisuus uhkaa kuvataidetta
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Kuka: Khaled Hosseini
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman






