Helsingin Sanomat kysyy lukijoiltaan, mikä on tämän vuosituhannen paras kotimainen romaani. Myös HS:n kriitikot listaavat omat suosikkinsa. Nousevatko samat teokset kärkeen? Onko dekkarilla mahdollisuuksia? Osallistu äänestämällä korkeintaan viittä suosikkiasi.
Espanjan euroviisuedustajaa pyydettiin välttämään viisuvoittoa
Helsingin SanomatEspanjan euroviisuedustaja Pastora Soler on myöntänyt, että hänen maallaan olisi mahdollisen viisuvoiton jälkeen suuria vaikeuksia järjestää seuraavat viisut. Asiasta kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
Yleisradioyhtiö TVE:n ohjaajat olivatkin puolileikillään ilmoittaneet edustajalleen, ettei tämän tulisi voittaa kisoja.
"Seuraavien viisujen järjestäminen olisi mahdotonta, jos voittaisimme. Euroviisujen järjestäminen maksaa niin paljon", Soler kertoi ABC Punto -radiokanavalle.
Euroviisujen sääntöjen mukaan viisuvoittajamaa järjestää seuraavan vuoden laulukilpailut.
Espanja kärsii talouskriisistä ja maa on taantumassa. Säästöohjelma on ulottunut myös televisioon ja johtanut useiden suosittujen televisio-ohjelmien lopettamiseen.
"Tämä ei ole oikea hetki voittaa euroviisuja, ei Espanjalle eikä espanjalaisille", Soler sanoi uutistoimisto AFP:lle.
Bakussa Espanjaa edustava Soler laulaa lauantain finaalissa kappaleen Quedate Conmigo.
Espanja ylsi kisan kärkeen viimeksi vuonna 1969, jolloin se jakoi voiton yhdessä Britannian, Alankomaiden ja Ranskan kanssa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
Ulkomaat
Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
Talous
Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
Urheilu
Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
Luetuimmat juuri nyt
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Poliisi ei odota Suomeen mellakoita
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- New York tuomitsi Airbnb-majoituksen laittomaksi
- Tietosuojan tiukentaminen sai verkkokaupat varpailleen
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Painopeitteen valmistaja ihmettelee päiväkotikohua: "Kuulostaa keskiaikaiselta"
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kelluva uimala pyrkii nyt Töölönlahdelle
- Eurovaaleihin haravoidaan ehdokkaita kiivaasti
- Poliisi ei odota Suomeen mellakoita
- Mistä Hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Palaneen kumin haju täytti Tukholman mellakkalähiön
- Ihmisoikeusjärjestö moittii Suomen poliisia
- Fakta: Näin poliisi käyttää voimaa Suomessa
- Mies kuoli viidakkoveitsi-iskussa Lontoossa – terrorismia epäillään
- Salomäki avasi seiväskautensa kärkituloksella
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- EU eteni veronkierron torjunnassa
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Britannia tuki vankilentoja luultua enemmän
- IAEA: Iran laajentaa tuntuvasti ydinohjelmaansa
- Yhden maalin RoPS-mies Greenhoff kuoli
- Miestä heitettiin kivellä väkivallan vastaisessa mielenosoituksessa Tukholmassa
- Vatikaanissa paljastui kuusi rahanpesuepäilyä
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- EU virittää energian sisämarkkinoita – kilpailun toivotaan hillitsevän hintoja
- Kokoomuksen ehdokkuutta hakeva Juhani Tamminen oli ennen keskustalainen
- Mistä Hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- HS:n kriitikot listasivat omat suosikkinsa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Arvio: Kauhun tasapainoa tavoittelemassa
- Arvio: Heinisen onni kukkii 1920-luvulla
- Arvio: Murha kylpyhuoneessa
- Arvio: Taivaalla loistaa kuu – ja toinenkin
- Arvio: Rod Stewartin tilinteko





