Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

HS valikoi kattauksen syksyn tulevaa kaunokirjallisuutta

 |   | 
 
Helsingin Sanomat
Antti Tuuri, Sofi Oksanen, Riku Korhonen ylärivissä ja alarivissä Monika Fagerholm, Juha Itkonen ja Pirjo Hassinen.
Antti Tuuri, Sofi Oksanen, Riku Korhonen ylärivissä ja alarivissä Monika Fagerholm, Juha Itkonen ja Pirjo Hassinen.

Kustantamot ovat julkaisseet luettelonsa syksyn uudesta kaunokirjallisuudesta. Täydelliset listat löytyvät kustantamojen omilta sivuilta, mutta tähän on poimittu kattava valikoima näistä kirjoista.

Kotimaiset

Ari Ahola: Tavanomaisia sotatoimia: Räisälä, Loimola, Äänislinna. Siltala

Riikka Ala-Harja: Maihinnousu. Vanhempien erosta ja lapsen sairaudesta. Like

Jaska Filppula: Vieraslista. Maaninen roadromaani. Like

Pirjo Hassinen: Popula. Yhteisö vaatii nousemaan läheisiä vastaan. Otava

Mikko-Pekka Heikkinen: Terveiset Kutturasta. Pohjoinen julistaa sodan etelälle. Johnny Kniga

Jouko Heikura: Joki kaupungin alla. 90-luvun kylmää ja säkenöivää Lontoota. Gummerus

Sami Hilvo: Rouva S. Sukellus tuhannen vuoden takaiseen Japaniin. Tammi

J.K. Ihalainen: Ainoa ainoa ainoa elämä. Lyhytproosaa Arthur Rimbaudista. Sammakko

Juha Itkonen: Hetken hohtava valo. Tekniikka kehittyy, ihmissuhteet sumenevat. Otava

Olli Jalonen: Karatolla. Kertomus rakkaudesta ja taiteesta. Otava

Jari Järvelä: Parempi maailma. Rasismista ja yrityksestä muuttaa maailmaa. Tammi

Kaj Kalin: Design. Maun Hovioikeuden vapauttava päätös. Siltala

Petri Karra: Pakenevat unet. Lapsuus ryövätään, pakko aikuistua. Gummerus

Eeva Kilpi: Kuolinsiivous. Päiväkirjamerkintöjä. WSOY

Riku Korhonen: Nuku lähelläni. Rakkaustarina eurooppalaisessa finanssikeskuksessa. WSOY *1

Kaj Korkea-aho: Tummempaa tuolla puolen. Kauhua ja naurua. Teos

Anna Kortelainen: Ei kenenkään maassa. Romaani isoisästä. Tammi

Sirpa Kähkönen: Hietakehto. Mitä sota tekee kaikkein pienimmille? Otava

Katri Lipson: Jäätelökauppias. Tragikomedia sijoittuu Prahaan. Tammi *2

Ulla-Lena Lundberg: Jää. Romaani saaristoseurakunnan salaisuuksista. Teos *3

Rosa Meriläinen: Nainen punainen. Nuoret menettävät kaiken vuonna 1918. Teos

Hannu Mäkelä: Muistan – Nuoruus. Sarjan toinen osa. Tammi

Marjo Niemi: Ihmissyöjän ystävyys. Ystävyydestä, kirjoittamisesta, Euroopasta. Teos

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat. Ihmisten valinnoista miehitetyssä maassa. Like

Raija Oranen: Kuninkaiden tiet. Suomen vaiheita 200 vuotta sitten. Teos

Raimo Pesonen: Automies. Kyyditys ympäri Suomea. Siltala

Riikka Pulkkinen: Vieras. Kertomus muukalaisuudesta, jota kannamme sisällämme. Otava

Markku Pääskynen: Roona saa vastauksen. Hullusta rakkaudesta ja rikoksesta. Tammi

Anja Snellman: Maru. Surukirja ja romaani erilaisuudesta. Otava

Petri Tamminen: Rikosromaani. Mahdollisuus nauraa oman elämämme kipukohdille. Otava

Markku Turunen: Vaeltaja. Fantasiaa ja tosipohjaa vuodesta 1495. Gummerus

Antti Tuuri: Rauta-antura. Kuvaus Lapin sodasta. Otava

Antero Viinikainen: Pentti Saarikosken toinen tuleminen. Veijarihenkeä. Like

Jaakko Yli-Juonikas: Neuromaani. Vie äärimmäisestä tunnelmasta toiseen. Otava *4

Heikki Ylikangas: Aseveljen petos. Sotaromaani virolaisten aseveljiemme kohtaloista. Amanita

Robert Åsbacka: Keräilijä. Ruotsalaisen pikkukaupungin elämää vuonna 1970. Schildts & Söderströms

Jännitys ja scifi

Monika Fagerholm: Lola ylösalaisin. Pikkukaupungin salat paljastuvat. Teos

Marko Hautala: Unikoira. Psykologinen trilleri. Tammi

Pekka Hiltunen: Sysipimeä. Netti-ilmiöitä ja kuuluisuuden palvontaa. WSOY

Karo Hämäläinen: Kolmikulma. Eurokriisitrilleri. WSOY

Saara Kesävuori: Saarroksissa. Saarelta löytyy ensimmäinen ruumis. Tammi

Matti Laine: Pahojen miesten seura. Jääkiekkoilija vaihtaa kenttää. Gummerus

Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut. Hilja Ilveskero henkivartijana Sveitsissä. Tammi

Mike Pohjola: 1827 – Inferno. Romantiikkaa, oopiumia, rock'n'rollia. Gummerus

Tiina Raevaara: Hukkajoki. Mysteeritarina pelosta, kaipuusta ja rakkaudesta. Teos

Ilkka Remes: Ylösnousemus. Kylmän sodan salaisuuksia. WSOY

Hannu Rajaniemi: Fraktaaliruhtinas. Mestarivaras Jean le Flambeur lunastaa vapauttaan Marsissa. Gummerus

Mauno Saari, Juha Numminen: Musta höyhen. Satamat sulkeutuvat pakolaisilta. WSOY

Taavi Soininvaara: Valkoinen kääpiö. Trillerisarjan päätös. Otava

Runot

Tytti Heikkinen: Moulin Extra Beauté. Naistenlehtien estetiikkaa kunnioittava spektaakkeli. Poesia

Pekka Kejonen: Levitaation elkeet. Aforistista lyriikkaa. WSOY

Marianna Kurtto: View-Master. Neljäs kokoelma. WSOY

Miki Liukkonen: Elisabet. Toinen kokoelma. WSOY

Aki Luostarinen: Ajan olo. Kirjailijantyön karuutta. WSOY

Teemu Manninen: Paha äiti. Tekijän viides kokoelma. Poesia

Risto Oikarinen: Värioppi. Urbaanin ihmisen elinympäristön värikarttaa. Otava

Lauri Otonkoski: Origami. Kymmenes kokoelma. WSOY

Aki Salmela: Vanitas. Keveää valssia haudoilla. Tammi

Heli Slunga: Orjan kirja. Kolmas kokoelma. WSOY

Saila Susiluoto: Dogma. Elokuvaohjaaja valmistelee runollista dokumenttia. Otava

Arja Tiainen: Lapsilta kielletty. Riehakkuutta ja melankoliaa. WSOY

Panu Tuomi: Sylviuksen uurre. Chopinin kuvitteellinen päiväkirja. WSOY

Merja Virolainen: Valloittaja. Rakastaneille ja rakkaudessa kärsineille. Tammi

Esikoisteokset

Virpi Alanen: Ystävätär K. Runoa ja aforistiikkaa. Poesia

Veera Antsalo: Sähkökatkoksen aikaan. Maailmat kietoutuvat toisiinsa proosarunoissa. Teos

Jyrki Heino: Kellari. Järkyttäviä tapahtumia Ruotsin kuningaskunnan Turussa. Schildts & Söderströms

Jarmo Ihalainen: Perheestä ja alastomana juoksemisesta. Romaani huvilasta meren rannalla. Sammakko

Asko Jaakonaho: Onnemme tiellä. Tosipohjainen romaani Lapuan liikkeen vuosista. Otava

Juri Joensuu: Valohuppu. Runoja joissa merkitykset hengittävät. Poesia

Lotta-Liisa Joelsson: Vivika. Kuolleiden tyttöjen tarinat heräävät eloon. Art House

Jantso Jokelin: Matkaopas ei-minnekään. Esseitä halusta nähdä mitättömät paikat. Sammakko

Jenny Kangasvuo: Sudenveri. Romaani kahtalaisesta identiteetistä. Teos

Tanja Lintula: Huomenna rakastan vähemmän. Romaani. Moreeni

Laura Paloheimo: Klaukkala. Vintagemuotia, tositeeveetä, rapujuhlia. Otava

Simo Ralli: Uurna. Maalaisveli ja kaupunkilaiveli Espanjassa. Like

Sara Razai: Olen etsinyt sinua. Muukalaisena Suomen Turussa. Teos

Ville Ropponen: Uralilainen ikkuna. Esseitä suomalais-ugrilaisuudesta. Savukeidas

Max Ryynänen: Roskamaali. Esseitä jääkiekon estetiikasta. Savukeidas

Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu. Seikkailusatiiri ääriliikkeistä. WSOY

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa. Todellisuuden rajoja venyttävä romaani. Tammi

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa. Aistikkaan dekkarisarjan avaus. Gummerus

Ulkomainen kirjallisuus

Etel Adnan: Arabiapokalypsi. Keskeisen arabirunoilijan pääteos. Savukeidas

Ayad Akhtar: Appelsiisinkuorten katu. Kasvutarina ja kulttuurien törmäys. Otava

Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia. Kukaan ei ole sivustakatsoja. Schildts & Söderströms

Paul Auster: Talvipäiväkirja. Pääosassa kirjailijan äiti. Tammi

Julian Barnes: Kuin jokin päättyisi. Man Booker -palkinnon voittaja. WSOY *5

Hassan Blasim: Vapaudenaukion mielipuoli. Novelleja Irakin sodasta. WSOY

A.S. Byatt: Pieni musta kirja. Viisi tarinaa. Teos

Italo Calvino: Kenraali kirjastossa. Kertomuksia, muun muassa Henry Fordista. Tammi

Vilmos Csaplár: Hitlerin tytär. Unkarilaisten kansallisia kipupisteitä. WSOY

Anne Enright: Unohdettu valssi. Ihmismielen ja perhesuhteiden kuvaus. Otava

Gustave Flaubert: Bibliomania. Kirjarakkaus kasvaa traagiseksi. Faros

David Foster Wallace: Hauskaa, mutta ei koskaan enää. Esseitä ja argumentteja. Siltala *6

Jan Guillou: Sillanrakentajat. Kronikka tekniikan ja sotien vuosisadasta. Like

Peter Handke: Moravalainen yö. Matka, myös omaan elämään ja tuotantoon. Lurra Editions

Alan Hollinghurst: Vieraan lapsi. Kahden suvun kohtaloita läpi 1900-luvun. Otava

John Irving: Vapauttakaa karhut! Esikoisromaani vuodelta 1968. Tammi

Franz Kafka: Tuberkuloosifragmentit. Aforismeja. Savukeidas

Philip Kerr: Liekit Berliinissä. Historiallisen rikosromaanitrilogian avaus. Atena

Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja. Like

Vilmos Kondor: Budapestin varjot. Budapest 1936. Dekkarisarjan avaus. Tammi

Jaan Kross: Tahtamaa. Tekijän viimeiseksi jäänyt romaani. Moreeni

John le Carré: Hurmaava petturi. Luotijunatrilleri. Tammi

Siegfried Lenz: Hetken hiljaisuus. Elämä rakastetun kuoleman jälkeen. Gummerus

Hilary Mantel: Syytettyjen sali. Anne Boleyn kohtalo. Teos

Javier Marías: Rakastumisia. Leikittelyä ikuisilla teemoilla. Otava

Cormac McCarthy: Veren ääriin. Lainsuojattomia villissä lännessä. WSOY

Eduardo Mendoza: Kissatappelu. Madrid 1936. Tammi

Uladzimir Niaklajeu: Punainen auringoslasku. Valkovenäläisen presidenttiehdokkaan runoja. Savukeidas

Joyce Carol Oates: Sisareni, rakkaani. Perhetarina. Otava

Sándor Zsigmond Papp: Mitättömät elämät. Tarinoita Romanian lähimenneisyydestä. Siltala

Arthur Rimbaud: Kootut teokset. Runot suomentanut Einari Aaltonen. Sammakko

Jaroslav Rudiš: Punkin loppu Helsingissä. Itäsaksalaiset punkkarit pakomatkalla. Basam Books

Eugen Ruge: Vähenevän valon aikaan. Kertomus kolmesta sukupolvesta. Atena

José Saramago: Ricardo Reisin viimeinen vuosi. Eurooppa ja Lissabon 1936. Tammi

Linn Ullman: Aarteemme kallis. Perheenjäsenten välisiä salaisuuksia. WSOY

Sarah Winman: Kani nimeltä Jumala. Huumoria ja sadunomaisuutta. Tammi

Täydelliset uutuusluettelot löytyvät kustantajien omilta nettisivuilta.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

23.5.2013