Opettajien ammattijärjestön OAJ:n julkaisema Opettaja-lehti esitti viime viikon numerossaan (3/2012) koulujen jälki-istuntokäytännön uudistamista. Päätoimittaja Hannu Laaksola esitti pääkirjoituksessa, että nykyisen jälki-istunnon tilalle tai rinnalle otettaisiin uudenlainen ojentamistoimi, jossa oppilas velvoitettaisiin esimerkiksi korjaamaan rikkomansa roskalaatikko tai siivoamaan sotkemansa seinä.

Nykyinen perusopetuslaki ei salli tällaisten ojentamis- tai kurinpitotoimien käyttöä. Lain mukaisia rangaistuskeinoja ovat jälki-istunto, kirjalliset varoitukset ja määräaikainen koulusta erottaminen.

Imatralla sijaitseva Vuoksenniskan koulu sai viime syksynä Opetushallitukselta huomautuksen. Koulu oli tarjonnut oppilaille valinnaista mahdollisuutta muuttaa jälki-istunto työpalveluksi, jos oppilas ei ollut lukukauden päättyessä suorittanut hänelle määrättyjä jälki-istuntoja. Yksi tunti työtä vastasi kahta tuntia jälki-istuntoa.

Päätoimittaja Laaksolan mielestä nykyistä lainsäädäntöä pitäisi muuttaa niin, että tällaisia ojentamistoimia voitaisiin käyttää.

Nykymuodossaan jälki-istunto ei palvele Laaksolan mukaan tarkoitustaan, koska oppilaat saattavat pitää rangaistusta pikemminkin palkintona ja ylpeydenaiheena. Nykyinen käytäntö turhauttaa myös opettajia, Laaksola kirjoittaa.

"Opettajista tuntuu, että jälki-istunnossa tuhlataan heidän ja oppilaiden aikaa."

Joissain kouluissa jälki-istunnot on korvattu kasvatuskeskusteluilla. Niissä opettaja keskustelee kahden kesken oppilaan kanssa rikkeestä. Keskustelun jälkeen oppilas soittaa ja kertoo asiasta huoltajalleen.

Vaikka menetelmää on kiitelty, Laaksola pitää sen heikkoutena, etteivät huoltajat osallistu itse keskusteluun. Toisaalta Laaksola pitää kasvatuskeskustelua opettajalle raskaana menettelytapana, jonka teho todennäköisesti laskee, jos sitä joudutaan käyttämään usein saman oppilaan kohdalla.

"Teon hyvittäminen kouluajan ulkopuolella tehtävällä työllä opettaisi nuorta paremmin ymmärtämään, että rikkominen tai sotkeminen ei ole ilmaista ja jonkun on korjattava vahinko. Rikkeen hyvittäminen työllä olisi kouriintuntuvaa, mutta se ei olisi mikään pakkotyörangaistus. Sen käyttäminen kasvatuskeskustelun ohella olisi kasvatuksellisesti hyvä ja oikea tapa ohjata oppilasta ", Laaksola perustelee.

OAJ:n puheenjohtaja Olli Luukkainen kannattaa Laaksolan esitystä.

Savon Sanomien haastattelussa hän luonnehti jälki-istuntoa kuittausmenettelyksi, jossa on sama logiikka kuin vankilassa. Ilta-Sanomille hän perusteli kantaansa tarkemmin: "Lapsia ja nuoria pitää opettaa kantamaan tekojensa seuraukset. Sitä kautta opitaan, ettei voi tehdä mitä tahansa, ja jos tekee, niin opitaan kasvatuksellisesti kantamaan vastuu."

Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd) kertoi Ylen uutisille, että hän pitää työrangaistusta ongelmallisena. Se ei ainakaan yksinään ratkaise jälki-istunnossa nähtyjä ongelmia, Gustafsson arvioi.

Viikon kysymys:

Pitäisikö jälki-istunnon vaihtoehtona sallia vapaaehtoinen työpalvelu?

KYLLÄ

Umayya Abu-Hanna:

Ei vain sallia. Sen pitäisi olla ainoa rankaisukeino.

Timo Vihavainen:

Tosin muuntotaulukon "kaksi tuntia jälki-istuntoa = tunti työtä" on mieletön. Sen pitäisi olla päinvastoin.

Sitä paitsi työn pitäminen rangaistuksena ei ole erityisen loogista, koska monet joutuvat tekemään sitä elääkseen. Oppilaat näyttävät saaneen jo kummallisen kuvan yhteiskunnasta, jossa osallistuminen niin sanottuihin paskaduuneihin on aina ja kaikille vapaaehtoista ja työn valitseminen korvausten sijasta on tyhmä ja epäseksikäs vaihtoehto.

Mielekkäämpi ja säädyllisempi tapa on yhdistää rangaistus ja vahingon korvaaminen työllä. Eli esimerkiksi tunti arestia ja töhryjen siivoaminen sekä mahdollisten muiden kustannusten korvaaminen.

Johannes Koroma:

Lasten kasvatus ja ohjaaminen näyttää kuuluvan vanhempien epämukavuusalueeseen. Kasvatukseen ja häiriöihin on epämukavaa puuttua.

Ellei vanhempia saada tavalla tai toisella osallistumaan koulukasvatukseen, mikään rangaistus ei ole yleispätevä.

Tuntuu siltä, että nykyisille rangaistusmuodoille naureskellaan – kenties kotonakin – eikä niillä ole korjaavaa merkitystä.

Oikein kohdennetulla työllä olisi merkittävästi enemmän kasvatuksellista merkitystä kuin pelkällä istumarangaistuksella. Mikään yleisratkaisukurinpitoon sekään ei tietysti ole.

Vaula Norrena:

Jälki-istunto toimii rangaistuksena ainoastaan alakoululaisilla, jo 12-vuotiaille se saattaa olla enemmän meriitti kuin rangaistus. Työpalvelu olisi oppilaallekin mielekäs tapa hyvittää mitkä hyvänsä harmit, joita hän on aiheuttanut.

Jatkuvasta myöhästelystä kolme kertaa astioiden tiskaamista koulun ruokalassa; kiusaamisesta kiusatun palvelemista, esimerkiksi koululaukun kantamista pari päivää ja niin edelleen. Näin kasvatettaisiin koululaisia yhteisön vastuullisiksi jäseniksi, eikä eristettäisi väärin tehnyttä pelkästään häpeämään. On parempi, että huonon teon voi hyvittää hyvällä teolla, kuin että pelkästään istutaan.

Muutenkin koululaisten tulisi osallistua enemmän koulun arkeen. Esimerkiksi roskien siivoaminen pitäisi olla lukujärjestyksessä viikoittainen toimi, jos se ei muuten mene perille.

Olen koulun johtokunnassa esittänyt säännöllisiä "siivousvälitunteja" luokille, koska nyt siellä heitetään piittaamattomasti pillimehupurkit koulun pihalle. Koulu ohitti idean vaivaantuneesti, ei kuulemma ole oikein nykymaailman tapa. Miten niin ei ole?

Erittäin kummallista on, että joistakin kouluista jopa puuttuvat siivousvälineet, koska siivous on täysin ulkoistettu pelkästään siivoojille. Ei sitten löydy rättiä, jolla pyyhkiä vaikka kaatunut limsa lautalattialta.

Matti Apunen:

Laaksolan perustelut ovat asialliset ja suunta on oikea. Jos opetusministeri Gustafsson torjuu ajatuksen sillä, että se ei ole täydellinen, hän saa hakea ihanneratkaisuaan loputtomiin. Paras on hyvän pahin vihollinen, tässäkin.

Jälki-istunto ei opeta muuta kuin uhmaa. Työpalvelu muistuttaa, että tekojensa ääreltä ei voi kävellä kädet taskussa ja pipa silmillä.

Alf Rehn:

Koululla tulisi olla mahdollisuus ketterästi itse päättää tavoistaan opettaa, ohjata ja ohjeistaa.

Jälki-istunto voi varmaan välillä olla hyvä pelote, mutta myös muita tapoja ylläpitää järjestystä – joskaan ei alistavia sellaisia – tulisi voida vähintään kokeilla. Tulisi toisin miettiä, josko työnteon tulisi olla rangaistus?

Anna Kontula:

Jälki-istunto muistuttaa erehdyttävästi tekemättömyyteen pakottamista, jota pidetään muissa yhteyksissä epäinhimillisenä ja kiellettynä rangaistusmuotona. Monet jälki-istuntojen vakiovieraista ovat toiminnallisia oppijoita, joten toiminnallisempi seuraamus voisi palvella paremmin.

Itse uskon enemmän sovitukseen kuin rangaistukseen. Rangaistusten seuraukset ovat harvoin positiivisia, sen sijaan mahdollisuus aiheuttamansa harmin sovittamiseen auttaa parhaimmillaan aloittamaan jälleen puhtaalta pöydältä.

Jaana Semeri:

Vapaaehtoinen työpalvelu kuulostaa terminä rangaistussiirtolalta tai vielä pahemmalta. Siitä huolimatta vastaukseni on kyllä.

Mielestäni jälki-istunnossa ei opi kantamaan tekonsa seurauksia eikä löydä vastausta siihen, miksi siellä on.

Jälki-istunnossa oppii vain entistä ponnekkaammin vastustamaan auktoriteettia, oli se sillä kerralla oikeassa tai väärässä.

Ainoa omakohtainen kokemukseni vahvistaa mielipidettäni. Myöhästyin kerran koulusta ja yritin ikkunasta sisään luokkaan. Siihen aikaan koulujen ovet suljettiin aamunavausten ajaksi ja vahtimestari merkitsi muistiin myöhästyjät ja myöhästymisestä sai aina jälki-istuntoa.

Jäin tietenkin kiinni. Ei ollut kanssamyöhästyjän kokemusta sujahtaa tarpeeksi nopeasti ikkunanpokista sisään, ja niin rapsahti jälkkäri.

Istuttiin sitten ja tuijotettiin tunti tai kaksi vararehtorin taululle piirtämää ristiä. Liikahtaa ei saanut, ei edes kääntää katsetta taulusta. Ja voin vakuuttaa, että kaltaiseni, väsyttävänkin kunnollinen tyttö ei oppinut tuona aikana muuta, kuin pitämään oppilasvihamieliseksi koettua vararehtoria entistäkin epäoikeudenmukaisempana henkilönä. Puhumattakaan kantelijaksi mieltämästämme vahtimestarista.

Lisäksi: jälki-istunnot todella ovat kerskailun aihe, olivat silloin ja ovat aivan varmasti nykyisenä Duudson-aikana. Myös tyttöjen piirissä.

Jos sen sijaan olisin joutunut jonain aamuna tulemaan kouluun aikaisemmin, kirjaamaan vahtimestarin kera ylös myöhästyjien koottuja selityksiä, olisin ehkä ymmärtänyt paremmin, mistä on kyse. Että vaikka minulla saattoi olla uskottava selitys myöhästymiselleni (Olikohan? En enää muista.), suurin osa vain satuili. Kaikkihan me tiesimme, ketkä meistä voittopuolisesti huijasivat, ketkä eivät.

En nyt ota kantaa siihen, onko järkeä rangaista oppilasta, joka myöhästyy. Väitän vain, että olisin osannut paremmin samaistua vahtimestarin asemaan. Ehkä joka-aamuinen touhu ei hänestäkään ollut kaikkein fiksuimpia, mutta työnantaja oli sen hänelle määrännyt.

Uskon siihen, että kun laitoksen sääntöjä, ylhäältä annettuja tai yhdessä sovittuja, vastaan rikkoo siinä määrin, että on tarpeen saada ojennusta asiassa, paras tapa ymmärtää tekonsa, on joutua korjaamaan tekonsa seurauksia. Mikäli teolla siis on muita ihmisiä haittaavia seurauksia. Eli pesemään seinää, korjaamaan rikottua esinettä, kohtaamaan vihatun auktoriteetin edustaja työssään.

Tai: kirjoittamaan ja perustelemaan miksi, miksi ei.

Mutta, mikäli tällaiseen "työpalveluun" lähdetään, pitää tietenkin olla selkeät ja todellakin kasvatukselliset tavoitteet pelissä. Ettei sitten opettajisto halutessaan järjestä toisenlaista "ristiintuijottelua" oppilaille.

Kari Uusikylä:

Oikeudenmukaisuus on kaiken opetuksen kivijalka.

Rangaistuksena järkevästi mitoitettu työsuoritus on kasvattava. Se vaatii kuitenkin sitä, että rangaistus on oikein mitoitettu.

Ehdottomasti parasta olisi suunnitella oppilaiden kanssa yhdessä millaisia rangaistuksia seuraa mistäkin rikkeestä. Kun on töhritty, lyöty, nimitelty, luntattu, pinnattu, valehdeltu ja niin edelleen, jokainen tietää automaattisen seurauksen, eikä rangaistukseen liity epäilyä pärstäkertoimen vaikutuksesta rangaistukseen.

Jälki-istunto on muinaisjäänne. Keskustelu on hyvä asia, mutta se edellyttää sitä, että keskustelun osapuolet ovat valmiita keskustelemaan rakentavasti ja asiallisesti. Opettajat joutuvat jo nyt keskustelemaan luokkaopetuksen ulkopuolella kohtuuttoman paljon, koska liian monet vanhemmat ovat sisäistäneet ajatuksen "asiakkuudesta".

Moni "asiakas" luulee, että hänen lapsensa puhuu aina totta.

Opettaja kasvattaa ja opettaa, opettaja ei onneksi myy (toistaiseksi!) opetuspalveluja eikä hänen tarvitse leikkiä, että asiakas on aina oikeassa, vaikka "kouluasiakkaat" näin kuvittelevatkin. Totta kai opettajan etiikka vaatii, että vanhempiin ja oppilaisiin suhtaudutaan kunnioittavasti ja asiallisesti. Samaa pitäisi vaatia myös "asiakkailta".

Paula Tuovinen:

Ennen vanhaan istumista pidettiin rangaistuksena – mitä se onkin. Nykyihmisen yksi suurimpia rangaistuksia on se, että ruumis on aivan toisenlaisessa käytössä kuin mitä varten se on designattu. Ihmisen pitäisi saada toimia. Nykyään ihminen on manipuloitu pitämään istumista normaalina ja elintavat kulttuuristuneet niin, että toimintaa pidetään jo rangaistuksena.

Kannatan esitystä. Vaikka työpalvelu olisi "rangaistus", se olisi palvelus nuorelle. On myös oikeudenmukaista joutua vastaamaan omista teoistaan esimerkiksi korjaamalla rikkomansa tavara, jos se on mahdollista. Kyse ei ole edes siitä, että "tavara ei ole ilmaista" vaan kyse on myös ekologiasta ja siitä, että joku muu on antanut sen tekemiseen työpanoksensa.

Tällä hetkellä on sikamaista, että esimerkiksi samana päivänä kun on saatu uudet pulpetit, joku oppilas piirtää kannen täyteen permanent-tussilla. Tällä hetkellä joku muu kuin sotkija itse joutuu sen jälkeen hiomaan ja lakkaamaan pulpetin kannen.

Entä jos koulussa olisi enemmän taideaineita kuten teatteri ja tanssi eikä niin paljon pulpetissa istumista, jotta toimintavimmaa ei tarvitsisi purkaa pulpettiin.

Taru Mäkelä:

Silloin kun työtehtävä liittyy suoraan rikkomuksen korjaamiseen.

Juha-Pekka Hotinen:

Ja vankeus- ja sakko- ynnä muihin rangaistuksiin pitäisi ehdottomasti soveltaa samaa uudistusta eikä vain valinnaisena. Pakkotyön avulla saisimme huoltosuhteenkin ennen pitkää korjaantumaan eikä ihmisten tarvitsisi tehdä työtä loma-aikoina eikä eläkeikää tarvitsisi korottaa.

Yrjö Sotamaa:

Olen istunut kouluaikana lukemattomia jälki-istuntoja. Niissä keksitään vain uusia jekkuja.

Työpalvelulla, jos se olisi ollut mielekästä työtä, olisi ollut paljon parempi vaikutus. Työ luo myös positiivista itsetuntoa, jälki-istunnot kasvattavat vain koviksen mainetta.

Atso Almila:

Vapaaehtoinen työpalvelu voittaa tyhjän istuskelun. Katsottakoon mahdolliseksi myös vaikkapa esseen kirjoittaminen.

Kaari Utrio:

Kasvatuskeskustelu huoltajan ja oppilaan kanssa sekä siihen liittyvä työpalvelu, parhaimmillaan omien tekojen korjaaminen, auttaisi niin nuorta kuin aikuista ymmärtämään, että jonkun täytyy aina korjata jäljet.

Ihmettelen vain, mistä löydetään henkilökuntaa käymään keskusteluja ja valvomaan työpalvelua, varsinkin jos paikkojen korjaaminen vaatii ammattitaitoa.

Paras ja taloudellisin tapa on pitää kouluissa sellainen kuri, ettei kukaan pääse tekemään pahoja.

Jari Sarasvuo:

Työ parantaa moraalia enemmän kuin murjottaminen. Mutta miten niin "vapaaehtoinen"?

Mitä järkeä on elämässä, jos varhain oppii, ettei teoilla ole seuraamuksia eikä säännöillä ole paskankaan väliä?

Johanna Korhonen:

On erotettava rangaistus ja vahingonkorvausvastuu. Jos minä silkkaa hölmöyttäni peruutan naapurin aidan rikki, minun kuuluu korjata tai korjauttaa se. Sama periaate toimii vahingontekoihin koulussa. Vahingonkorvausvastuu on rangaistusta tehokkaampi kannustin olla ihmisiksi.

Työ sinänsä ei saa koskaan olla rangaistus, koska se vääristää käsitystä työstä. Vessanpesu ei ole rangaistus, vaan normaalia ihmisen työtä. Oppilas pesee koulun vessan tietysti silloin, jos on itse tahallisesti sotkenut sen.

Claes Andersson:

Teolla ja sanktiolla pitää olla vastaavuutta; jos sotkee pitää siivota, jos loukkaa muita käytöksellään pitää pyytää anteeksi.

Jälki-istunnossa ei ole mitään mieltä, kun se ei välittömästi liity pahantekoon.

Markku Ruotsila:

Nyky-yhteiskunnassa ei saa "syyllistää", joten on kumma, että jälki-istuntoja yleensäkin saa vielä järjestää. Pitäisi syyllistää enemmän, sillä yksilön jokaisella teolla on looginen ja vääjäämätön seuraamuksensa ja vain yksilöt tekevät tekoja.

Mitä aiemmin ja mitä moninaisemmin henkilökohtainen vastuuntunto saadaan yksilöön iskostumaan, sitä parempi.

Tältä pohjalta itse aiheutettujen vahinkojen korjaaminen työllä opettaisi vastuuntuntoa. Jälki-istunto vain kasvattaa inhoa ja "keskustelukasvatus" välinpitämättömyyttä. Työpalvelun pitäisi olla pakollista eikä vapaaehtoista.

Annamari Vänskä:

En ymmärrä miksi ei – tätähän voisi verrata yhdyskuntapalveluunkin ja työtehtäviä kehittää niin, että ne lisäisivät yhteisöllisyyden ja ryhmäytymisen tunnetta rikkeiden tekijässä.

Ville Tietäväinen:

Jotta oppilas ymmärtäisi tekonsa syy- ja seuraussuhteen, rangaistusten tulisi liittyä teon korjaamiseen. Työpalvelun pitäisi olla pakollinen.

Jaakko Veijola:

Jälki-istunto perustuu kristilliselle katumuksen ihanteelle, nykyaikainen yhteiskunta sen sijaan työlle ja vastuulle.

Ullamaija Kivikuru:

Mikä ettei – erityisesti jos on vapaaehtoinen. Muuten voisi työn teolle tulla helposti rangaistuksen leima.

Seppo Lampela:

Pelkona on tosin jälki-istuntojen lisääntyminen "tarpeen" vaatiessa.

Risto Pelkonen:

Rangaistuksen tehtävänä koulussa on sovitus, aiheutetun aineellisen korvaaminen, ymmärryksen lisääminen ja kasvatus.

Määrätapauksissa työpalvelu täyttää kaikki nämä ehdot. Vapaaehtoisuus tekee työpalvelusta leikkiä. Ei jälki-istuntokaan voi olla vapaaehtoinen.

Pauli Aalto-Setälä:

Hyvä idea. Tehdyn tuhon korjaaminen tai siivous olisi huomattavasti älyllisempi seuraus rikkeestä kuin passiivinen ja keski-aikainen nykykäytäntö.

Kaarina Kaikkonen:

Loistava idea. Nuoren pitää oppia tuntemaan tekojensa seuraukset.

Muistaakseni jossain kehittyvässä maassa on tuomari, joka määrää ylinopeuden vuoksi kolaroineelle rangaistukseksi auto-onnettomuudessa halvaantuneiden potilaiden avustamista. Viisas tuomari.

Heikki Hiilamo:

Uskomatonta, ettei asiaan ole tätä ennen kiinnitetty huomiota. Tuntuu aivan absurdilta, että laki estää opettajia vaatimasta oppilaita korjaamaan rikkomiaan tavaroita tai siivoamasta jälkiään. Työpalvelu tuntuu paljon paremmalta vaihtoehdolta kuin jälki-istunto.

1970-luvulla kyllä oli työpalvelu käytössä, eikä se ollut vapaaehtoinen vaihtoehto. Muistan eräänkin kerran, jolloin korjasimme koulun pahviseinää. Olimme potkineet siihen reikiä piikkikoroilla, mikä tuntui silloin jännältä leikiltä. Ei tuntunut enää seinää korjatessa.

Minna Tawast:

Kyllä. Näillä tiedoilla.

Koulun rangaistuksista ei useinkaan ole kovin paljon hyötyä niiden kohdalla, jotka niitä eniten keräävät. Abstraktilla, mihinkään liittymättömällä rangaistuksella (jälki-istunto) ei ole senkään vertaa vaikutusta.

Jälkiensä korjaamisesta on ainakin yleishyödyllisiä seurauksia, mutta saatan kuvitella tilanteita, joissa tätä on vaikea järjestää. En ymmärrä tekojensa hyvittämisen vertaamista pakkotyöhön.

Katriina Järvinen:

Joissakin kouluissa on todettu klo 7 aamulla alkava etuistunto tehokkaaksi rangaistukseksi. Mutta onko lasten rankaisemisessa mitään järkeä, eikö moraalia voisi opettaa pienestä pitäen muilla tavoilla?

Summerhill oli mainettaan parempi. Omia tihutöitä korjatessaan lapsi joutuu miettimään tekoaan aikuisen kanssa ja tämän jakamattoman huomion kohteena.

Työpalvelu ei saa olla rangaistus, vaan syyn ja seurauksen lain opettelua kantapään kautta.

Kari Enqvist:

En usko jälki-istunnolla olevan minkäänlaista kasvattavaa vaikutusta.

Aikamiehetkin kerskuvat mieluusti sillä, kuinka usein ja pitkään kouluaikoinaan tulivat istuneeksi jäljessä. Vessan siivoamisella en sen sijaan muista kuulleeni rehenneltävän.

Seppo Zetterberg:

Työpalvelu ehkä muistuttaa ruumiillista rangaistusta – tai peräti häpeärangaistusta – mutta eipä nuorillekaan olisi pahasta oppia kantamaan myös tällaista vastuuta rikkeistään.

Ainakin jokainen aikuinen tietää, että paikkoja ei kotona kannata sotkea tai rikkoa, kun kuitenkin joutuu ne itse siivoamaan ja korjaamaan. Tällainen asiayhteyksien oivaltaminen on nuorillekin paikallaan.

Mikko Lehtonen:

Haasteena on tietysti se, kuinka työpalvelut järjestettäisiin. Ojentaminen tyyliin "Järjestä liikuntasalin välineet, tulen sitten katsomaan miten meni" ei välttämättä tuota sellaista vastuullista toimijuutta, jota Laaksola ja Luukkainen näyttävät tavoittelevan.

Uusi vaihtoehto ei tietenkään ratkaise koulujen työrauhaongelmia, joiden itsepintaisuus saattaa pitkälti liittyä siihen, että työrauhaa lähestytään ensisijaisesti hallinnan eikä opiskelumotivaation ja koulukulttuuriin ja oppilaiden kohtaamisen näkökulmasta.

Juha Herkman:

Koulun kurinpidon ja rangaistusten käytäntöjä olisi syytä voida ajanmukaistaa.

On ihme, että koulu näiltä osin pitäytyy satavuotisissa käytännöissä, kun se muuten on kehityksessä mukana.

Tiina Pystynen:

Koulujen työrauha pitää palauttaa antamalla opettajille keinoja puuttua ongelmatilanteisiin. Nyt niitä keinoja ei ole. Hyviä toimintamalleja on kehitetty, mutta koulut tarvitsevat lisää resursseja niiden toteuttamiseksi.

On harhaanjohtavaa puhua rangaistuksesta kun oppilas siivoaa sotkunsa tai korjaa tai korvaa työllään rikkomansa. Se kuuluu normaaliin kanssakäymiseen. Jokaisen pitää tietenkin oppia kantamaan vastuu tekemisistään.

Opettajan työn haasteena on se, että lapset ja nuoret ovat taustoiltaan, taidoiltaan ja elämäntilanteiltaan niin erilaisia, ettei mitään kaikille sopivaa ratkaisua ole. Tällaisessa tilanteessa ei opettajaa eikä oppilasta pidä jättää yksin. Tarvitaan koulupsykologeja selvittelemään oppilaan kanssa ongelmakäyttäytymisen syitä ja seurauksia heti, kun sellaista ilmenee, ei vasta sitten kun tilanne on jo riistäytynyt käsistä.

Kiba Lumberg:

Tietysti huomioiden mikä on sisältö tai rike, jonka oppilas on tehnyt. Jos se on aiheuttanut materiaalivahinkoja, oppilaan pitää korjata se. Jos oppilas on syyllistynyt muiden syrjimiseen tai kiusaamiseen, asiasta olisi hyvä keskustella.

Oppilaiden pitää aina ottaa teoistaan vastuu. Toisaalta oppilailla on oikeus myös kritisoida ja ottaa kanta siihen, mitä heille opetetaan.

Tietysti käytöstavat kuuluvat osana koulun opetukseen. Oppilaiden pitää kunnioittaa toistensa ihmisarvoa rotuun ja uskoon katsomatta.

Laura Kolbe:

Nykyisen koulukulttuurin taustalla on falski olettamus nuoren ihmisen ikuisesta hyvyydestä. Todellisuus on karumpi ja karheampi.

Jälki-istuntoihin olennaisesti liittyvä häpeän tunne on menettänyt yhteiskunnallisen ja yhteisöllisen sisältönsä – paluu perusasioihin vois olla tietyissä tapauksissa hyödyllistä.

Kouluissa opitaan aikuisuuteen. Oppiin sopii kuulua ojentamistakin, moraalinen näkökulma oikean ja väärän olemassaolosta. Sen mukaan jokainen ihminen kantaa teoistaan vastuuta.

Riikka Ala-Harja:

Opettajille on annettava tilaa arvioida itse, mikä olisi oppilaalle paras tapa ymmärtää tekonsa seurauksia. Opettaja tuntee tapauksen ja oppilaan. Reksi samoin.

Reksi hyväksyköön opettajan rangaistuksen, ettei tule mielivallan mahdollisuuksia.

Markku Valkonen:

Pelkään pahoin, että tarvittaisiin melkoinen pedagogiterapeuttien armeija loputtomiin kasvatuskeskusteluihin. Luultavasti nekin menisivät kuin vesi hanhen selästä jälki-istunnon tavoin.

Joidenkin koululaisten lausahduksista ilmeni, että pahinta olisi, jos joutuisi siivoamaan. Niinhän se on, paskahommat ovat aina muiden tehtäviä.

Antti Nylén:

Laaksolan ehdotus on erinomainen. Jälki-istunto ei ilmeisesti enää toimi sen enempää häpeärangaistuksena kuin vapaudenriistonakaan. Syynä voi olla (paljon positiivistakin sisältävä) autoritaarisuuden karsiutuminen peruskoulusta.

Jälki-istuntokäytäntö on jo vanhastaan ollut omiaan opettamaan koulun "koviksille", miten yhteiskunnassa asetutaan syrjään ja miten omassa ulkopuolisen roolissa voi viihtyä. Riittää kun välillä vähän lusii, sitten taas mennään vapauden teille. "Työpalvelu" pakottaisi oppilaan käsittelemään konkreettisia ja oikeasti merkityksellisiä asioita.

Luonnollisesti kurinpitoon täytyy silti olla monia keinoja. Jos laki ei salli työpalvelua, lakia on muutettava.

Jaakko Aspara:

Työpalvelulla (esimerkiksi siivoamisella) olisi varmasti rangaistuksena enemmän sanktiovoimaa, ja siitä olisi enemmän hyötyä sekä koululle (työn tulos) että oppilaalle (kädentaitojen ja kärsivällisyyden karttuminen).

Jos työpalvelu vielä olisi vapaaehtoinen vaihtoehto jälki-istunnolle eikä pakollinen, niin on erittäin vaikea nähdä, miten se voisi olla huono tai kielteinen asia.

Timo Hännikäinen:

Opettajat ovat vaikeuksissa sellaisten oppilaiden kanssa, jotka ovat saaneet kotoaan mallin, että mitä tahansa voi tehdä. Myöskään väkivaltaista kotikuria noudattavista perheistä tulleet oppilaat eivät kunnioita opettajaa, jolla ei ole valtuuksia ojentaa heitä millään tuntuvalla tavalla. Tämä ongelma on koululaitoksen jotenkin ratkaistava.

Työpalvelu kuulostaa erinomaiselta ajatukselta. Se osoittaisi konkreettisella tavalla oppilaalle, että yhteiskunnassa tiettyjen pelisääntöjen rikkomisesta joutuu kärsimään muutenkin kuin istumalla koululuokassa tunnin pari tavallista pidempään.

Vapaaehtoisena työpalvelusta ei tosin olisi suurta hyötyä, vaan se pitäisi määrätä pakolliseksi esimerkiksi ilkivaltatapauksissa. Joidenkin väkivallattomien häpeärangaistusten, kuten jalkapuun, käyttöönottamista voisi myös harkita.

Helena Hiilivirta:

Perusopetuslaki vaikuttaa tämän asian osalta vanhanaikaiselta ja turhan jäykältä. Lapsia ja nuoria pitää voida ohjata ymmärtämään tekojensa seuraukset.

Ajat ovat koulussa muuttuneet. Todella huolestuttavaa on lukea, että nuorten keskuudessa jälki-istuntoa on ryhdytty pitämään jopa ylpeilyn ja kerskailun aiheena.

Osmo Soininvaara:

Tuollainen rangaistus olisi kasvattava. Missä tahansa voi nähdä periaatteellisia ongelmia, jos haluaa. Pragmaattinen ajattelu on tuloksellisempaa.

Heini Junkkaala:

Olennaisinta on, että rangaistus ei olisi lapsen näkökulmasta mielivaltainen vaan että lapsi ymmärtäisi teon ja rangaistuksen välisen suhteen. Ihannemalli olisi sovittelu, jossa lapsi kohtaisi sen ihmisen, jota vastaan on rikkeen tehnyt ja sitten sovittaisi, miten rike sovitetaan. Sovittaminen voisi tarkoittaa esimerkiksi sotketun seinän siivoamista. Koulun tehtävä on ohjata lapsi itseohjautuvuuteen, eli että hän ei toimisi rangaistuksen pelon vaan oman moraalinsa ohjaamana. Tämän vuoksi jälki-istuntoa pitäisi käyttää koulussa vain äärimmäisissä tapauksissa, samalla tavalla kuin vankilaa käytetään yhteiskunnassa vain äärimmäisissä tapauksissa. Vankila ei paranna ketään, mutta voi joissakin tapauksissa olla pelotteena tehokas.

Vesa-Matti Saarakkala:

Jälki-istunnoilla on yhä merkityksensä, mutta kaikkiin oppilaisiin se ei tehoa. Opettajan kannalta työviikon päätteeksi täytäntöön pantava jälki-istunto ei myöskään ole mielekäs tapa ja tämän tietävät myös oppilaat.

Käyttäytymisen arvioinnissa painottaisin numeroarvostelua sanallista enemmän ja arvosteluasteikkoa olisi käytettävä rohkeammin, mutta oikeudenmukaisesti. On tärkeää, että lapsen kotona ymmärretään kouluarvosanojen merkitys lapsen tulevaisuudelle esimerkiksi työelämässä.

Jonkinlaista uudistumista ja herätystä tarvitaan, jotta hyvä käyttäytyminen taas nousee arvoonsa laajemminkin. Koulun vastuu on koko ajan kasvanut, joten uusia keinoja tarvitaan senkin takia.

Katariina Numminen:

Jälki-istunto pitäisi kieltää.

Pauliina Laitinen-Laiho:

Jos nuori on tarkoituksellisesti tehnyt ilkivaltaa, on hyvä, että hän saa yrittää korjata tekemänsä vahingot.

Kannatan silti tapauskohtaista kohtelua jälki-istuntojen suhteen. Jokainen nuori on oma persoonansa ja kaikki jälki-istuntorangaistukset eivät sovi herkimmille oppilaille ja varsinkaan, jos syyttömät samassa tilanteessa olleet joutuvat samalle tuomiolle. Opettajat eivät ole tuomareita.

Arno Kotro:

Jälki-istunto on pedagogisesti kyseenalainen ja muutenkin museaalinen rangaistus, jonka rinnalle tai jopa tilalle työpalvelu sopisi hyvin. Parasta olisi, jos työpalvelun voisi suorittaa korjaamalla aiheutettu vahinko.

Koulussa on hyvä oppia perusmekanismit syystä ja seurauksesta. Työojennus on loistava keino havainnollistaa, miksi vaikkapa paikkojen sotkeminen ja rikkominen on järjetöntä ja millaista riesaa siitä aina joillekin aiheutuu. Ikkunoita pestessä mielessä saattaa käydä, että oliko se lumppareiden heittäminen fönariin sittenkään niin fiksu juttu. Jälki-istunnon seinääntuijottajaisissa lähinnä vain v-tuttaa.

Työpalvelua voisi soveltaa myös silloin, kun sääntöjen rikkominen ei liity ympäristön tärvelyyn. Kyllä kouluista aina tekemistä löytyy: siivoamista, roskien keräämistä, lumitöitä, varastojen järjestelyä, tuolien kantamista juhlasaliin ja sitä rataa.

Joidenkin mukaan työpalvelu johtaisi siihen vahingolliseen ajatukseen, että työ on rangaistus. En oikein ymmärrä tätä kritiikkiä. Onhan meillä käytössä hyväksi havaittu yhdyskuntapalvelukin.

Samoin pidän liian idealistisena sitä toisinaan heitettyä näkemystä, että rangaistuksia ei tarvita lainkaan; kyllä koulun pitää opettaa, että on olemassa sääntöjä ja sääntöjen rikkomisesta seuraa rangaistus – vaikken itse mikään kasarmikurin kannattaja olekaan. Myös kasvatuskeskusteluja oppilaiden ja heidän vanhempiensa kanssa tarvitaan nykyiseen tapaan ja mahdollisuuksien mukaan.

Marita Liulia:

Työpalvelua tehdessä oppii, miten hidasta on korjata ja siivota verrattuna rikkomiseen ja sotkemiseen.

Leena Lehtolainen:

Nuoren on hyvä oppia, että rikkomuksista on seuraamuksia – vaikka tosin näin ei aina käy aikuisten maailmassakaan. Opettajat ovat usein voimattomia sääntöviidakossa, jota oppilaat ja heidän vanhempansa osaavat kyllä käyttää hyväkseen. Sääntöjen tulisi tukea työrauhan säilyttämistä kouluissa, kaikilla kouluyhteisön jäsenillä.

Jarkko Tontti:

Jälki-istunnon ennaltaehkäisevä vaikutus on mitätön. Vähintäänkin työpalvelua pitäisi kokeilla ja sen perusteella päättää otetaanko se laajemmin käyttöön.

Saara Cantell:

Kyllä, mutta.

Varmasti on hyvä miettiä vaihtoehtoja jälki-istunnolle. Pelkkään ajan ja/tai vapaudenriistoon sidotut rangaistukset ovat ylipäänsä yhteiskunnassa varsin hyödyttömiä. Kysymyksenasettelussa väsyttää kuitenkin ajan hengen mukainen ongelmien ratkomisen rangaistuskeskeisyys. Monet nykykoulun ongelmista ovat suoraa seurausta aikoinaan laman varjolla toteutetuista täysin järjettömistä juustohöyläily"säästöistä". Jos hyvinvointiyhteiskunnan tietoista purkamista yritetään paikkailla keskittymällä kurittamiseen, ollaan todella pahasti hakoteillä.

Matti Kalliokoski:

Koulun kurinpidon ei tarvitse perustua vain Suomi-filmien ylläpitämään perinteeseen. Uusiakin vaihtoehtoja voi kehittää ja katsoa, osoittautuvatko ne toimiviksi.

Markku Jokisipilä:

Paikallaan istuttamisen vaihtoehtona tarjottu työsuoritus tuskin ajaisi jälki-istunnon pedagogisia tavoitteita yhtään sen huonommin kuin perinteinen tapakaan.

Katja Boxberg:

Miksi ei?

Maria Pettersson:

Jälki-istunto on älytön rangaistusmuoto, josta tulisi luopua kokonaan. Hiljaa luokassa istuminen ei katkaise koulukiusaamiskierrettä tai korjaa rikottua ikkunaa.

Se on myös kasvatuksellisesti tehoton toimenpide. Rikkoja ja sotkija siivotkoot jälkensä, tarvittaessa vanhempiensa avustuksella. Koulukiusaamistapauksissa keinojen pitäisi olla huomattavasti jälki-istuntoa voimakkaammat: nollatoleranssi, välitön puuttuminen sekä keskustelut opettajien, vanhempien ja tarvittaessa sosiaalityötekijöiden tai jopa poliisin kanssa.

Nykyään tilanne on liian usein se, että koulukiusaaja istuu pai tuntia jälki-istunnossa ja jatkaa sitten kiusaamista. Lopulta kiusattu joutuu vaihtamaan koulua, vaikka pois pitäisi potkia nimenomaan kiusaaja.

Katja Tukiainen:

Keskustelemalla ja työtä tekemällä uppiniskainen pieni ihminen oppii kunnioittamaan toisia ihmisiä ja yhteistä omaisuutta.

Kaisa Haatanen:

Rikkeellä ja rangaistuksella soisi olevan looginen yhteys.

Eilina Gusatinsky:

Kyllä, jos se tulee olemaan vapaaehtoinen valinta.

Virpi Suutari:

Rangaistuksesta pitää jäädä jälki lihasmuistiin, jotta rikkomuksen seuraus menisi nuorella oikeasti päähän.

Leena-Maija Rossi:

Vastuullisuuteen kasvattamisen kannalta on hyvä periaate, että jos rikkoo niin myös korjaa.

EI

Kirsi Virtanen:

Hmm, pohditaanpas. Kasvatuskeskustelu on opettajalle raskas menettelytapa.

Okei.

Ratkaistaanpa ongelma ja pannaan lapset töihin, sehän keventää opettajien taakkaa!

Paitsi että kukakohan valvoo että roskapönttö tulee korjattua oikein?

Jos roskis on metallia, se saattaa vaatia vaikkapa hitsaamista? Entäs seinän puhdistaminen – kuka valvoo puhdistuskemikaalien käyttöä?

Miten ihmeessä joku uppiniskainen teini selviäisi sellaisista töistä joihin aikuistenkin maailmassa tarvitaan ammattilaista? Koko työkomennusidea on syvältä.

Koulussa täytynee olla jokin perustavaa laatua oleva ongelma, jos lapset riehuvat ja pitkästyvät varsinaisilla koulu- ja välitunneilla – mutta ylpeilevät ja leuhkivat päästessään jälki-istuntoon.

Tuskinpa tämä avaus oli tarkoitettu vakavasti otettavaksi, epäilen että tarkoitus oli heittää pallo ilmaan ja tuoda esiin se seikka, ettei kouluilla enää ole keinoja joidenkin oppilaiden riehumisen hillitsemiseksi.

Vaikeaahan se on jos auktoriteetti on menetetty – mutta kannattaisi ehkä muistaa että tässä on kuitenkin kyseessä lapset. Jos aikuinen menettää auktoriteettinsa, onko aikuisella silloin oikeus sälyttää ongelma lasten kannettavaksi?

Osku Pajamäki:

Opettajille ja rehtoreilleko pitäisi antaa vastuu muuttaa jälki-istunto sopivaksi työpalveluksi? Huonosti toteutettuna se ilman muuta johtaa, ainakin joissain tapauksissa, opettajien mielivaltaan.

Miten kauan tämä työpalvelu olisi "vapaaehtoinen ojennustoimi"? Ja uskooko joku, että opettajanhuoneista löytyy rikosseuraamusviraston asiantuntemus.

Paljon on vettä virrannut Vantaassa, jos näin nykyään on.

Atlas Saarikoski:

Koulu ei ole oikeuslaitos, eikä sen tulisi langettaa minkäänlaisia mielivaltaisia rangaistuksia lapsille. Ketkä aikuiset suostuisivat vastaavanlaiseen kohteluun?

Laura Köönikkä:

Ei kaikissa jälki-istuntoon johtavissa tapauksissa.

Jos oppilas itse voi esimerkiksi korjata sotkemansa ympäristön niin ehkä siinä tapauksessa. Vaikeaksi tulevat tilanteet, joissa on kyse koulutehtävistä kuten läksyjen tekemättä jättämisestä – silloin mielestäni työ pitäisi tapahtua pulpetin ja tuolin välissä oppilaan pään sisällä eikä työmaalla.

Jälki-istunto on rangaistus, jossa istumiseen käytetty ja menetetty aika tuntuu turhauttavalta. Uskon, että jälki-istuntoon käytetty aika on turhauttavaa myös valvovalle opettajalle.

Jälki-istuntokäytäntöjä ja niiden uudistamista kannattaa varmasti pohtia, mutta työleiriksi kouluympäristöä ei kannata muuttaa, keskustelu oppilaan ja vanhempien kanssa on kannatettavampaa.

Yrjö Juhani Renvall:

Haavistolta ja Niinistöltä kysytään juuri samaan aikaan työelämästä ja työn arvosta. Hyppään siivelle ja jatkan "pakkotyöstä": Kuka määrittelee ne työt, jotka sopisivat koululaiselle rangaistukseksi, kuka taas ne työt jotka eivät?

Suosittelen jälki-istunnon tilalle keskustelua, loputonta keskustelua. Niitä taitoja pitää tietenkin opettaa opettajille. Ja pitkää pinnaa.

Sitä paitsi lapset pitävät työnteosta! Miten se sopisi "otsasi hiessä" -kaanoniin?

Aki-Mauri Huhtinen:

Jälki-istunto kuuluu koululaitokseen, työpalvelu vangeille

Susanna Kuparinen:

Oppilaat asetettaisiin potentiaalisen mielivallan alle. Suomi on täynnä syrjäisiä kolkkia, joissa saattaa muodostua omintakeisia mikrokulttuureja ja toimintamalleja. Kukaan ei ehdi valvoa jokaisen tuppukylää.

On vaara, että yhtäkkiä olemme tilanteessa, jossa laki sallisi vaikkapa sen, että 14-vuotias Jani-Petteri siivoaa Oulaisissa hammasharjalla poikien käymälän, koska pilkkasi Jumalaa.

Perusjälki-istunto on yksinkertainen rangaistus, jossa rajat ovat selkeät molemmille osapuolille. Musta pedagogiikka, jossa moraalia opetetaan kekseliäiden rangaistusten avulla, tuottaa tylsämielisiä laumasieluisia tottelijoita ja uhmassaan överiksi vetäviä individualisteja. Ei ole koskaan toiminut, ei tule koskaan toimimaan

Janne Saarikivi:

Työpalvelu on samankaltainen rangaistus kuin jälki-istunto, ylimääräistä vaivaa ikävissä merkeissä. En näe suurta eroa näiden rangaistusmuotojen välillä.

Ami Hasan:

Jälki-istunto on ilman muuta auttamattoman vanhentunut kurinpitomuoto, mutta ei työn tekemisestä saa tehdä rangaistusta lapsille. Hullu ajatus ja pedagogisessa mielessä täysin metsässä.

Jaakko Hämeen-Anttila:

Koulun ja työelämän sekoittaminen uhkaa jo nyt hämärtää koulun perustarkoituksen. Koulu ei ole työelämävalmennusta vaan sen tehtävä on kasvattaa ihmistä yksilönä ja kansalaisena. Eikä työelämänkään kannalta ole kovin hyvä opettaa työn olevan rangaistus.

Irina Krohn:

Kaikilla koululaisilla pitäisi silloin tällöin olla koulun arkiseen ylläpitoon ja siivoukseen liittyviä tehtäviä. Työn käyttö rangaistuksena ei on karhunpalvelus työn arvostukselle ja työn ilolle.

En tosin tiedä, onko jälki-istunnostakaan mitään hyötyä käytöshäiriöissä.

EN OTA KANTAA

Riiko Sakkinen:

Miten koululaisia voitaisiin vaatia korjaamaan aiheuttamansa vahingot ja sotkut kun samalla talouskriisin aiheuttaneet pankkiirit saavat jatkaa miljoonapalkkojensa nostamista?

Vastuullisuuden omista teoistaan pitäisi koskea kaikenikäisiä ja kaikkien yhteiskuntaluokkien jäseniä.

Osmo Rauhala:

Ajatus "se siivoaa, joka sotkee" kuulostaa oikealta ja suomalaisen etiikan mukaiselta. Käytännössä rankaisutapa voi hämärtää periaatteen yhdenvertaisuudesta lain edessä. Miten taataan että työt ovat tasavertaisia eri puolilla Suomen kouluja?

Jos siihen löytyy selkeä ja helposti tulkittava malli, miksi ei.

Jukka Mallinen:

Kysymys kertoo koululaitoksen kriisistä – emme pysty palauttamaan kouluun sosiaalistavan rakentavan työnteon henkeä emmekä luovan valistumisen iloa sen paremmin uusilla kuin vanhoillakaan konsteilla.

Atro Kahiluoto:

Periaatteessa ajatus tuntuu hyvältä, mutta miten valvottaisiin esim. rangaistuksen kohtuullisuutta. Pienen töherryksen peittäminen maalilla ei ehkä riitäkään, vaan on maalattava koko seinä. Ja jos yksi maalattu seinä näyttää pahalta, niin kenties koko rakennus?

Lisäksi on muistettava, etteivät koulujen rangaistukset perustu mihinkään reiluihin oikeudenkäynteihin vaan opettajien käsityksiin tapahtumien kulusta. Väärin perustein langetetun jälki-istunnon vielä jokainen varmaan kestäisi, mutta entäpäs jos joutuisi syyttömänä vaikkapa siivoamaan toisten sotkuja koulun wc:ssä?

Vähintään pitäisi oppilaalle jättää mahdollisuus valita traditionaalisen rangaistuksen ja kurinpitotoimen välillä.

Timo Harakka:

Kysymys on sekavasti muotoiltu. Ojentamistoimi ja vapaaehtoinen työpalvelu, joista esittelytekstissä puhutaan, ovat eri asioita.

On päivänselvää, että oppilaan täytyy korjata tai korvata rikkomansa tai turmelemansa yhteinen omaisuus. Mikäli laki estää tällaisen täysin järkeenkäyvän ja vastuullisuutta edistävän toimen, se on muutettava.

Yhteistä omaisuutta turmellaan muutenkin helpommin kuin yksityistä omaisuutta, koska rikkoja ajattelee sen olevan omistajaton, eikä julkisomistaja kovinkaan tehokkaasti saata rikkojaa edesvastuuseen.

Muuta työpalvelua en kannata. Kritiikki, että jälki-istunnossa "tuhlataan aikaa", on omituinen, sillä eikö se juuri ole vapausrangaistuksen idea?

Eittämättä myös vankilassa tuhlataan vangin aikaa – ja tavallaan myös vanginvartijan, joka voisi tehdä ajallaan jotakin kansantaloudellisesti hyödyllisempää, esimerkiksi suunnitella entistäkin pelaajaystävällisempiä käyttöliittymiä mobiilikonsolialustoille.