Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.
Suomessa vietetään tällä viikolla rasismin vastaista viikkoa. Eri puolilla maata järjestetään kymmeniä rasismin vastaisia tapahtumia, joilla yritetään estää etnistä syrjintää. Ohjelmassa on seminaareja, keskustelutilaisuuksia ja elokuvaesityksiä.
Rasismin vastainen viikko rakentuu YK:n yleiskokouksen vuonna 1966 julistaman rasismin vastaisen päivän ympärille, jota vietetään kaikissa YK:n jäsenmaissa 21. maaliskuuta.
Suomen Punaisella Ristillä on meneillään rasismin vastainen kampanja.
Punainen Risti määrittelee rasismin niin, että se tarkoittaa ihmisryhmän arvottamista esimerkiksi ihonvärin, kansalaisuuden, etnisen alkuperän, kulttuurin, äidinkielen tai uskonnon perusteella alempiarvoiseksi kuin muut ihmisryhmät.
Perinteisesti rasismi on liittynyt rodulliseen syrjintään, mutta nykyään sitä perustellaan kulttuurien välisillä eroilla: kulttuurierot nähdään perustavanlaatuisina ja vieras kulttuuri uhkana valtakulttuurille.
Vuonna 2011 poliisi kirjasi Suomessa 860 rikosilmoitusta viharikoksista. Tapauksista 86 prosenttia oli rasistisia rikoksia ja kuusi prosenttia perustui uhrin uskonnolliseen taustaan.
Aikaisempien vuosien tapaan yleisin rasistisia piirteitä sisältänyt teko oli pahoinpitely. Poliisiammattikorkeakoulun tutkimuksen mukaan rasistisille rikoksille alttiimpia ovat etniset vähemmistöt ja ulkonäöltään kantaväestöstä erottuvat maahanmuuttajat, esimerkiksi somalit.
Helsingin Sanomien marraskuussa 2011 teettämän gallup-tutkimuksen mukaan suomalaisista kaksi kolmasosaa ajattelee, että Suomessa ilmenee paljon tai melko paljon rasismia. Kielteisimmin suomalaiset suhtautuvat romaneihin ja somalialaisiin.
Suomalaisista perussuomalaisten kannattajat tunnistavat selvästi eniten rasistisia piirteitä itsessään. Puolueen kannattajista puolet oli ainakin osittain sitä mieltä, että "joihinkin rotuihin kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan modernissa yhteiskunnassa".
Perussuomalaisten kannattajista yli neljännes tunnisti itsessään paljon tai melko paljon rasistisia piirteitä, kun koko kansasta niin teki 14 prosenttia. Joka kolmas suomalainen oli gallupin mukaan täysin tai osittain sitä mieltä, että islam on uhka länsimaisille arvoille ja demokratialle.
Viidennes allekirjoitti väittämän, jonka mukaan "on tunnustettava se tosiasia, että jotkut kansat ovat älykkäämpiä kuin muut".
Gallup-tulos herätti laajaa keskustelua. Presidentti Tarja Halonen sanoi, että ratkaisevaa on ihmisten arkikäytös ja arkituki rasismin uhrille.
Jyrki Kataisen mielestä Suomessa joku oli mennyt puolentoista vuoden aikana raiteiltaan. "Olemme tekemisissä kokemuksen kanssa, jossa kyseenalaistetaan perusarvot, ihmisarvon kunnioittaminen ja humanismi", Katainen sanoi.
Ranskaa on juuri järkyttänyt ampumavälikohtaus, jossa neljä juutalaista kuoli. Euroopassa on viime vuosina ollut useita terroritekoja, joiden uhreina ovat olleet etniset ryhmät.
Julkinen valta ja media suhtautuvat rasismiin aivan riittävän vakavasti. Yksittäisten toimijoiden ja henkilöiden kohdalla on toki merkittäviä eroja. Toisen syyttäminen rasistiksi on tavattoman helppoa, ja paradoksaalisella tavalla etäännyttää menemästä syvälle puhujan omiin ennakkoasenteisiin. Käsitteenä rasismi on osin kärsinyt inflaation ja hämärtynyt, kun sitä käytetään synonyymina kaikelle sorrolle.
Pintatasolla eli poliittisissa puheissa, medioissa ja mielipidetiedusteluissa rasismi tuomitaan aina. Jopa selkeän rasistisesti asennoituneet ihmiset väittävät vastustavansa rasismia. Tähän suomalaisen rasismin ongelma kiteytyykin. Suomessa on tapana vahtia sanoja. Sanoihin luotetaan naurettavan naiivisti. Rasismia tuomitaan kyllästymiseen asti joka paikassa ja rasisteiksi leimattuja ihmisiä piiskataan julkisuudessa. Antirasistisen uskontunnustuksen taakse ei kuitenkaan nähdä ollenkaan. Syrjintää vähätellään, ihmisryhmiä kohdellaan eriarvoisesti, vieraita etnisiä taustoja kammotaan työhönotossa, kouluissa, päiväkodeissa ja arkielämässä. Ihmiset ajattelevat, että kun he julistavat olevansa suvaitsevaisia, he samalla hetkellä kuin taikaiskusta muuttuvat suvaitsevaisiksi ja rasismi pyyhkiytyy heistä pois.
Kyllä, yhä enemmän.
Ihmisten arjessa toiseuden ymmärtäminen lähtee sen näkemisestä itsessä. Perimme asenteet kodin ilmapiirissä. Vieras ja uhkaava on aina tullut jostakin: idästä, lännestä, etelästä ja nyt netistä.
Suomessa on viime aikoina käyty ilmaisunvapauden kannalta kyseenalaisia oikeudenkäyntejä "kiihotuksesta kansanryhmää vastaan", joten rasismiin tuskin suhtaudutaan ainakaan liian kepeästi. Rasismi-termin liittäminen kulttuurieroista ja niiden vaikutuksista käytävään keskusteluun on tarkoituksellista käsitteiden hämärtämistä. Termi viittaa rotuun, eikä kulttuuri ole rotu. Olemme hyvää vauhtia ajautumassa tilanteeseen, jossa rasismiksi voidaan nimittää mitä tahansa - kunhan kyse on valkoihoisten käyttäytymisestä. Ranskan ampumatapausten tekijäksi on näköjään paljastunut juutalaisvastainen muslimifundamentalisti. Saa nähdä, aletaanko Suomen tiedotusvälineissä puhua rasistisen väkivallan huolestuttavasta lisääntymisestä tässäkin yhteydessä.
Rasismi johtuu useimmiten tietämättömyydestä, pelosta ja kokemusten puutteesta. Silti arvostan suomalaisten varovaisuutta yleisesti ottaen liialliselle rajojen avaamiselle. Kuitenkin eri kulttuurien kohtaaminen ja asuminen samalla alueella vaatii jokaisen osapuolen halua sopeutua yhteiseloon ja kunnioittaa toisen arvoja. Esimerkiksi jos ulkomaalainen muuttaa Suomeen, mutta ei salli avioliittoja suomalaisen kanssa tai suostu työskentelemään Suomessa, on arvot jo valmiiksi huonot ja tuottaa ongelmia. Hyvä integraatio vaatii molempien osapuolten halua sopeutua. It takes two to tango. Siellä missä on kunnioitusta toisia kohtaan, ei ilmene rasismia.
Poliitikot, tiedotusvälineet, kolumnistit ja dosentit voivat tässä asiassa olla panokseensa tyytyväisiä, asia on huomioitu ja sitä on pidetty kiitettävästi esillä. Yhteiskunnallisten ongelmien joukossa rasismi on todelliseen kokoonsa nähden saanut suhteellisesti varsin runsaasti huomiota. Hajontaa asiassa toki on paljon. On ihmisiä, jotka näkevät rasismia kaikkialla, sielläkin missä sitä ei ole, ja sitten niitä, jotka eivät havaitse sitä, vaikka se tapahtuisi aivan heidän nenänsä edessä. Asenteissa taatusti on vielä paljon korjattavaa, mutta jatkuvalla rasismikortin heiluttelullla parempaan maailmaan ei päästä. Rasismista tulee valitettavan usein poliittinen lyömäase ja pallo erilaisten arvomaailmojen välisessä pingisottelussa. Siinä keskustelussa, jossa rasismin yleisyydestä eri tavalla ajattelevat suomalaiset sättivät toisiaan ja yrittävät osoittaa oman maailmankuvansa paremmuuden, rasismin kohteeksi oikeasti joutuneilla ei ole juuri minkäänlaista roolia.
Virallinen Suomi suhtautuu, mutta kanssaihmisistä en ole varma.
Liberaaliin yhteiskuntaan kuuluu, että aina uusia asioita nousee poliittisen korrektiuden piiriin. Tämä tarkoittaa sitä, että myös "rasismi" määritellään aina uudelleen ja aina uudenlaiset väitteet leimataan luonteeltaan halventaviksi. Prosessiin kuuluu myös äänekäs vähemmistö, joka vaatii palaamista entisiin diskursseihin ja voivottelee, että ei saa enää neekeriäkään neekeriksi sanoa juu.
Paluuta ei kuitenkaan ole. Yhteiskunta etenee kohti tasa-arvoa ja reiluutta yhtäältä, ja kohti hajuttomuutta ja mauttomuutta toisaalta.
Olisi naurettavaa väittää, ettei tällaiseen kehitykseen liittyisi mitään ongelmia. Mutta vanhan liiton rasismi oli yksiselitteisesti väärin ja se on jämpti.
Suomalaiset eivät hyväksy rasistista syrjintää, mikä on hyvä asia. Se on kuitenkin aivan eri asia kuin epäkohtiin puuttuminen yhteiskunnallisessa keskustelussa. Leimaavan keskustelukulttuurimme takia jotkut kokevat täysin perustellun ja realistisen oman näkemyksenkin olevan rasistinen, koska haluavat olla rehellisiä ja ajattelevat, että nykytulkinnan mukaan ennakkoluulotkin ovat rasismia eikä mielipiteitä jakavia näkemyksiä ole toivottavaa tuoda esille.
Vain silloin kun itsellä on perusteltuja ja punnittuja näkemyksiä, voi olla aidosti suvaitsevainen, sillä suvaitsevaisuushan ei tarkoita kaiken pitämistä yhtä hyvänä ja tavoiteltavana, vaan se tarkoittaa enemmänkin erilaisuuden sietämistä, mikä on eri asia kuin yksilön pyrkimys olla muuttamatta hänen mielestään huonoja toimintatapoja. Mielestäni osa sellaisesta toiminnasta, jota jotkut yhteiskunnalliset toimijat pitävät suvaitsevaisuutena, on pikemminkin leväperäistä passiivisuutta ja laiskuutta vaikeiden asioiden edessä. Varauksellisuutta, ennakkoluuloisuutta ja arvojen ja elämäntapojen laittamista arvojärjestykseen ei voi mielestäni yksisilmäisesti nimittää rasismiksi.
Paljon on liturgista puhetta rasisminvastaisuudesta mutta liian usein tarkoitushakuista ja pinnallista. Kun rasistisuuden leimaa koko ajan käytetään toismielisten ilmaisunvapauden tukahduttamiseen, milloin missäkin asiassa, uhrina on myös oikean rasismin kitkentä. Sanoissakin on inflaatiota.
Ainakin minun pitäisi alinomaa tarkastaa, miksi retkahdan rasistisiin ennakkoluuloihin. Tulisi olla tietoisen varuillaan, hälytystilassa omien ajatuskulkujen kanssa.
Ja alert: siirrän niitä samalla myös puolihuolimattomasti kuusivuotiaalle tyttärelleni.
Vielä vuosi sitten olin itse maahanmuuttaja Ranskassa. Olin ns. hyvä ulkomaalainen, valkoihoinen eurooppalainen. Silti kyykytys meinasi välillä musertaa alleen. Se, että ihmisen suurin määrittävä piirre on ulkomaalaisuus, ulkopuolisuus, toiseus, on raskasta. Se nosti myös minussa yksioikoista, rasistisista vihaa ranskalaisia kohtaan.
Ja miten sen "ranskalaisuuden" sitten määrittelee? Kuka on "ranskalainen"? Kuka on oikea, PERUSteellinen "suomalainen"?
Joihinkin ihmisryhmiin, kuten perussuomalaisiin, kuuluvat ihmiset eivät kerta kaikkiaan sovi asumaan modernissa yhteiskunnassa. Ksenofobia ja rasismi ovat uhkia länsimaisille arvoille ja demokratialle.
Herra siunaa, olen siis jostain samaa mieltä Kataisen kanssa. Pitänee tarkistaa, löytyykö korvan takaa kidukset. Suhteutettuna maahanmuuttajien määrään ihmisten asenteet ovat yllättävän jyrkät. Pistää vain ihmettelemään, miksi mielenkiinto kohdistuu juurikin maahanmuuttajiin, kun suurempiakin ongelmia löytyy sen enempää etsimättä.
Rasismi, eksofobia, vieraan pelko piilee jokaisessa ihmisessä. Rasismia esiintyy kaikkialla, kaikkien ihmisryhmien keskuudessa. Rasismi synnyttää "vastarasismia"
Sivistystasosta riippuu, miten ihminen, tai kansakunta, pystyy tämän pelon hallitsemaan. Rasismin suhteen nollatoleranssi on ainoa mahdollinen menettelytapa.
Menneisyys osoittaa meille, kuinka kammottavia seurauksia rasismin sietämisellä on. Jos rasismia suvaitaan, siitä tulee pian hyväksytty ja sitten vallitseva ajattelutapa. Seuraavaksi aletaankin rakentaa leirejä ja kaasukammioita.
Rasismiin suhtautumisessa voisi ottaa mallia nykyajan suhtautumisesta pedofiliaan. Harva haluaa kuulua ryhmään, joka kannattaa pedofiliaa.
Tässä rasismi-asiassa on paljon sellaista paremmaksi ihmiseksi julistautumista, mikä itsessään on piilorasismin muoto. Todellista vaikutusta asiaan on mm. juniorijalkapallolla, jossa maahanmuuttajanuoret pääsevät osallisiksi joukkueesta.
Arvostukset esiintyvät paljaimmillaan vitsien tasolla, jossa nyanssit ovat hienosyisiä. Toisaalta vitsejä kerrotaan ihmisistä, jotka koetaan osaksi me-yhteisöä, toisaalta vitseillä erotellaan ja syrjitään.
Islaminuskoisista vitsejä ei kerrota, koska ymmärretään olla kohteliaita.
Olen oppinut kotikasvatuksessa, että ryssittely on ihmisen asiatonta pilkkaamista, joten huono muotisana "ryssiä" on sekin etnisen sorron muoto.
Erityisesti minua ärsyttää puhe siitä, että vieraan vierastaminen on luonnollista. Ihmiset jotka eivät itse myönnä halveksivansa mitään ihmisryhmää, ovat valmiit ymmärtämään niitä jotka halveksivat. Vetoamalla tähän itsestäänselvyyteen pidetään näkökulma visusti omissa, meissä, eikä vahingossakaan katsota asiaa vieraan kannalta. Luonnollista lienee vieraanvaraisuuskin! Ja eikö ihmisen ihmisyyttä mitata silläkin, miten hän tarvittaessa hillitsee luontonsa? Rasismi tulee tuomita joka tasolla, niin lainsäädännöllä kuin arkisissa kohtaamisissa. Jokainen, joka hiljaa hyväksyy rasistiset/islamofobiset/homofobiset/antisemitistiset teot tai puheet, jokainen, joka vaikenee niiden edessä, on osasyyllinen.
Rasistisiin "minähän puhun nyt meidän kaikkien puolesta" -mielenilmauksiin vastataan ikävän harvoin paheksuvasti arkikeskustelussa. Rasistien tulisi kuitenkin antaa maistaa omaa lääkettään ja heidät pitäisi sulkea yhteisöjen ulkopuolelle, oli sitten kyseessä keskustelu-, sauna-, työpaikka- tai taksimatkayhteisö. Rasistin typerien kommenttien päälle saa puhua ihan vapaasti.
Suuri ongelma on se että meillä suuri(n) osa kouluista on kouluja joissa ei ole yhtään ulkomaalaisia.
Suurin ongelma ei ole monikulttuurisissa kouluissa – suurempi ongelma kasaantuu yksikulttuurisiin, suomalaisiin kouluihin.
Jos haluamme että lapsemme oppivat avarakatseisiksi maailmankansalaisiksi, meidän vanhempien pitää haluta että lasten koulussa olisi muitakin kansalaisuuksia kuin suomalaisia.
Ei myöskään ikärasismiin eikä sukupuolten väliseen tasa-arvoon. Eikä esille nousseisiin luokkaeroihin.
Diskriminointiin suhtautuminen on vaikeaa, koska yhteiskunnallinen tietämättömyytemme ja vaistottomuutemme on niin syvä, jonka näkee niin nettihuutelussa kuin hyvävelitoiminnassa.
Asiaan ei suhtauduta tarpeellisella vakavuudella, vaan hysteerisesti.
Sen uskottu suuri levinneisyys kuvastaa vain sitä, miten löysästi se määritellään. Rasismin kriteeriksi kelpaa melkein mikä tahansa, vaikkapa uskomus siitä, ketkä sopeutuvat moderniin yhteiskuntaan. Kyseessä ei siis tarvitse suinkaan olla jokin käyttäytymiseen liittyvä asia, vaan puhtaasti tiedollinen, paremmin tai huonommin perusteltu uskomus.
HS-gallup mittasi sitä, missä määrin ihmiset kuvittelevat muiden olevan "rasistisia". Tutkimuksessa sitten osoittautui, että tämä oli varsin harhainen kuvitelma.
Mikäli tällä tavalla "havaittua" "rasismia" vielä pidetään suorastaan vaarallisena, on se ennen muuta osoitus siitä, että on alettu orwellilaisittain jahdata "ajatusrikoksia".
Ihmisarvon kunnioittamisen ja humanismin kanssa tällä ilmiöllä on hyvin kaukainen suhde.
Ollessani kulttuuriministerinä 1995–98 rasismin vastustaminen kuului tehtäviini. Jo silloin todettiin, että enimmäkseen lainsäädäntömme on kelvollinen, mutta siitä huolimatta rasismi kukoistaa arjessa, etenkin työelämässä, mutta myös jokapäiväisissä asenteissamme. Vaarallisin ennakkoluulo on, ettei itselläsi olisi rasistisia ennakkoluuloja! Rasistiset asenteet ja teot perustuvat paljolti pelkoon ja tietämättömyyteen. Meidän on opittava suhtautumaan realistisesti kaikkiin kanssaihmisiin - ei idealisoiden eikä demonisoiden.
Maassa jossa kansanedustajat voivat esittää julkisesti mitä pöyristyttävimpiä rasistisia loukkauksia, missä media täysin kritiikittömästi antaa palstatilaa rasistisille huuhaa"tiedemiehille" ja missä pienet lapsetkin joutuvat henkisen ja fyysisen rasistisen väkivallan uhreiksi ei toden totta voi sanoa suhtauduttavan rasismiin vakavasti.
Erityisen vastenmielistä on, että siinä missä monin päin maailmaa ihmiset vaarantavat vapautensa ja jopa henkensä puolustaessaan sananvapautta meillä koko käsite "sananvapaus" on raiskattu tarkoittamaan oikeutta loukata toisten ihmisarvoa.
Rasismi on kaikkien humaanien arvojen vastainen käytäntö ja ajatusluutuma. Meillä sen esiintymismuotoja vähätellään ja ne ohitetaan, rasistisia kliseitä "ymmärretään".
Rasismiin ei voi koskaan suhtautua liian vakavasti. Rasismi nakertaa pahalla tavalla yhteiskunnan arvopohjaa. Arvoja pitää suojella ja puolustaa.
Ei suhtauduta. Rasismista, sen syistä, historiasta ja ilmenemismuodoista pitää keskustella perinpohjaisesti. Jos rasismiin puututaan määrätietoisesti, ilmiö ei enää ole pelkkä epämääräinen termi. Tällä hetkellä myös pelko tulla leimatuksi rasistiksi ehkäisee asiallisen kritiikin esittämisen.
Rasismi ei kuitenkaan ole pelkästään katujen ilmiö. Olisi yhtä olennaista puuttua valtionhallinnon nationalismiin, joka näkyy kireässä siirtolaispolitiikassa.
Rasismia on myös siirtolaisten kontrolli maiden sisällä ja rajoilla.
Rasismia on yhtä lailla paperittomien käännyttäminen, ulkomaalaisten jättäminen ilman sosiaaliturvaa, lumeavioliittojen erottelu muka aidommista avioliitoista ja kansalaisuustestit.
Suurin osa suomalaisia ei pidä itseään rasistina. On helppo olla näennäissuvaitsevainen jos ei ole tekemisissä muiden kuin kaltaistensa kanssa. Kysy suomalaiselta ottaisitko hän naapuriksi tai perheenjäseneksi somalin, saamelaisen, mustalaisen tai venäläisen niin pääset lähemmäksi totuutta.
Perinteisesti rasismi on ollut vallankäytön väline, jolla estetään osaa ihmisistä saamasta samoja oikeuksia kuin valtaapitävillä ryhmillä on. Nykyään rasismi on heikon kulttuurisen itsetunnon ilmaus. Sinänsä se on siis suomalaiselle luonnollinen itseilmaisuväylä. Mehän vihaamme perinteisesti ruotsalaisia, venäläisiä, naapuria, pomoa, herroja, sukulaisia, työkavereita, vaimoa ja itseämme. Omaa rasismimittariaan voi testailla kuvittelemalla, miten suhtautuisi, jos naapuriin muuttaisi romaniperhe. Uutta suomalaisessa ja eurooppalaisessa julkisessa keskustelussa ovat viime vuosina esiin astuneet elämäntaparasistit, joille ilmeisesti tärkeä elämänsisältö tulee vihasta. Ulospäin suunnattu viha auttaa suuntaamasta katsetta omiin sisäisiin ristiriitoihin. Tämänlaiseen henkistä ilmipiiriä sumentavaan ja opetuslapsia hakevaan rasismiin ei suhtauduta mielestäni tarpeeksi vakavasti. Se ei vähene paapomalla ja tai katsomalla toiseen suuntaan. Ihmisillä on monista syistä arvoton olo, ja sille etsitään helppoa selitystä vaikkapa maahanmuuttopolitiikasta maassa, jossa maahanmuuttopolitiikka on maailman tiukimpia.
Valtakulttuuri sallii yleensä vähemmistöille rajalliset
toiminta-alueet: meilläkin urheilijoiden ja taiteilijoiden passaa olla etnisesti toista maata, mutta tavalliseen arkeen tämä sallivuus ei ulotu ja "toisenlaisten" ihmisoikeuksia rajoitetaan. Syrjäisessä yhtenäiskulttuurin maassa toiseuden monimuotoisuus on tunnistettu vasta äskettäin. Siksi kaiketi etnisyyteen liittyviä rumia sanoja ja tekoja yhä vähätellään samaan tapaan kuin tytöttelyä ja seksismiä.
Rankimmassa muodossaan toiseuden sallimattomuus äityy rasismiksi, joka on rikos. Jostakin kummallisesta syystä vähättelyn kohteelta edellytetään poikkeuksellisen laveaa ja ymmärtävää huumorintajua, kun takkiin tulee. Valtakulttuurin edustajat taas voivat rellestää miten vain, sanoissa ja teoissa, vaikka juuri heidän kuuluisi valta-asemansa vuoksi olla poikkeuksellisen herkkävaistoisia vähemmistöjen oikeuksista.
Rasismi on kavala yhteiskunnallinen sairaus. Se voi itää ja levitä laajalle miltei näkymättömissä -- ja rävähtää yllättäen esille räikeänä syrjintänä, leimaamisena ja väkivaltana. Siksi on koko ajan syytä olla varuillaan.
Täällä ollaan ikävä kyllä edelleen vaiheessa, jossa rasismia yritetään mieluummin aina selittää joksikin muuksi.
Ongelmana on, että "rasismilla" tarkoitetaan milloin mitäkin. Jos asiaan suhtauduttaisiin vakavasti, lehdissä ja julkisessa keskustelussa eriteltäisiin ilmiöitä ja opittaisiin näkemään rasismin monia muotoja.
Rasistinen puhe on rasistista puhetta eikä sitä muuta se, että joku joku puhuu oppimattomuuttaan tai tietämättömyyttään leimaavasti yksittäisistä ihmisistä tai ihmisryhmistä.
Jos asioita ei avata rauhanomaisesti ja pohdita monelta kannalta, syntyy vain eipäs–juupas -väittelyä. Se, tarkoittiko joku loukata vai ei, ei ole olennaista, koska väitteet jäävät elämään irrallaan tarkoituksistakin.
Missä oloissa on tarpeen viitata jonkun ulkonäköön, taustaan, kansallisuuteen? Käytetäänkö näitä viittauksia selittävänä tekijänä? Siis, että joku tekee jotain siksi, että hän tulee maasta X tai että hän edustaa kansallisuutta y tai että hänen ihonvärinsä on jotain. Tällöin yksilö ei saa reilua kohtelua vaan häntä pidetään ryhmän edustajana.
Jos rasismi otettaisiin vakavana uhkana, sitä analysoitaisiin vakavammin ja osoitettaisiin rasistisen ajattelun haitat. Tähän mennessä ei ole syntynyt vielä mitään keskustelua (sitä asiallista kriittistä keskustelua, jota jotkut ovat kaipaavinaan) vaan entistä syvemmät poterot. Asiallisessa keskustelussa ei voi käsitellä suuria luokkia (maahanmuuttajat, islamilaiset, suomalaiset, kristityt), koska ilmiötä ovat niin moninaisia.
Yhden ilmiön selittäminen tällaisella nippukäsitteellä on harhaanjohtavaa.
En usko, että teen asioita pelkästään suomalaisuuttani vaan siksi, että olen myös keski-ikäinen, perheellinen, kaupunkilainen, savolainen jne.
Kokisin aika loukkaavaksi ja rasistiseksi, jos elämääni tulkittaisiin vain sen pohjalta, missä olen syntynyt, Tai jos minun katsottaisiin olevan vastuussa kaikesta siitä, mitä muut samassa maassa syntyneet tekevät tai ajattelevat.
Kansanedustaja voi neekeriukkopuheiden jälkeen jatkaa toimessaan ja kansanedustajan avustaja kelpaa työhönsä vielä haettuaan uusnatsiliikkeen jäsenyyttä. Kuvottavaa.
Pahinta on yhteiskunnan ylläpitämä rakenteellinen rasismi, joka paitsi estää ihmisten opiskelua ja työllistymistä, myös pohjavirtana suosittaa rasistisia asenteita kansalaisillekin.
Rakenteellisesta rasismista kärsivät erityisesti afrikkalaisen, arabi-tai venäläisen nimen omaavat henkilöt, myös tällaiset syntyperäiset suomalaiset. Heidän hakemuksensa saatetaan ohittaa jo nimen perusteella valittaessa opiskelijoita ja työntekijöitä. Tilastot puhuvat puolestaan.
Eikö rakenteellista rasismia ole sekin, että kunnon suomen kielen opetusta ei ole tarjolla, vaikka työelämä ja opinnot vaativat suomen kielen hallintaa. Työvoimahallinto järjestää vaikeasti työllistyville maahanmuuttajille työllistymiskursseja, joilla käytännössä tarjotaan ilmaista työvoimaa yrityksiin aina 4- 6 kuukaudeksi. Vääristä maista tulleet insinöörit eivät vain saa insinöörin töitä, vaikka niin monet firmat mainostavat että heidän työkielensä on englanti. Jne.
Kouluissakaan ei mielestäni tehdä tarpeeksi maahanmuuttajataustaisten oppilaiden ryhmäyttämiseksi mukaan suomalaiseen elämänmenoon. Heidän annetaan liian helposti jäädä suomalaisen piirin ulkopuolelle, jolloin he kasvavat alusta pitäen ulkopuolisiksi.
Merkillisintä on uskontoon perustuva syrjintä. Kun eri uskontojen arvojärjestelmiä katsotaan, niin kaikissahan niissä on sama elämänmalli: kohtuutta, nöyryyttä, työntekoa ja kunniallista elämää arvostetaan - mitä väliä sillä on tapahtuuko se islamin, juutalaisuuden vai kristinuskon nimissä?
Sen näkee jo siitä, että kaikki, varsinkin rasistit, tuomitsevat rasismin ja sanoutuvat rasismista yksiselitteisesti irti. Jos jostakin epämääräisen ahdistavasta asiasta on silmiinpistävän helppoa irtautua, voi pitää varmana ettei mistään tosiasiassa irtauduta.
Nykyään suosittu kulttuurinen rasismi, joka hakee oikeudenmukaisuudelle, vapaudelle, tasa-arvolle ja itsekriittisyydelle patentteja "länsimaalaisina"
keksintöinä, on aivan yhtä raukkamainen ja valheellinen rakennelma kuin vanhan maailman tieteellinen rasismi.
Sitä ei torjuta pelkällä retoriikalla vaan oman (oman perinteen) heikkouden ja pyyteellisyyden tunnustamisella ja sitten teoilla, todellakin: koko "kulttuurin" on "käännyttävä", jos haluamme selviytyä ilman suuria sotia globalisaation ja kapitalismin mukiloimassa maailmassa.
Rasistinen ajattelu ulottuu yhä laajemmalle. Ihmisten lisäksi sitä sovelletaan myös tulokaskasveihin. Samantyyppinen sisäänpäin lämpiävä ajattelu on leviämässä myös kulttuuriin. Kansainvälisen nykytaidemuseon vastustajat pelottelevat kotimaisen taiteen näivettymisellä, vaikka oikeasti alansa huipputeoksiin perehtyminen kehittää niin kirjailijaa, säveltäjää, muusikkoa, urheilijaa kuin kuvataiteilijaakin. Näivettyykö kotimainen musiikki, jos myös kansainvälistä musiikkia esitetään vaikka musiikkitalossa, radiossa tai televisiossa? Viekö se esiintymismahdollisuudet kotimaiselta musiikilta? Heitetäänkö verorahoja kaupallisten ulkomaisten omaa etuaan tavoittelevien liikelaitosten taskuun erilaisten lisenssimaksujen muodossa, ja samaan aikaan kotimaiset nuoret muusikot kärvistelevät rahapulassa? Entä ulkomaiset elokuvat tai urheilutapahtumat televisiossa? Pitäisikö esittää vain kotimaisia elokuvia ja maakuntasarjan urheilukilpailuja, ja käyttää lisenssimaksuihin uhratut verorahat nuorisotyöhön tai sänkyynsä tuomittujen köyhien vanhusten kuntouttamiseen? Yle maksaa verovaroista erilaisia esitysoikeusmaksuja 85 miljoonaa euroa vuodessa. Entä kärsiikö kotimainen kirjallisuus siitä että kirjastoihin on verovaroilla ostettu myös käännöskirjallisuutta, pitäisikö suomalaisten siksi lukea vain suomalaista kirjallisuutta? Hah. Sarkasmi sikseen. Negatiivisen sijaan voi ajatella positiivisesti. Näivettämisen sijaan elämykset kansainvälisen huipputaiteen äärellä voivat kehittää ja innoittaa entistä parempiin suorituksiin, oli taide ihan minkä maalaista tahansa. Kotimaisen kulttuurin rinnalle on ulkomainen elokuva, musiikki ja kirjallisuus tervetullutta, ja niin toki myös kansainvälistä taidetta esittävä taidemuseo.
Suomalaiset jakautuvat kahtia: rehellisiin rasisteihin ja epärehellisiin rasisteihin. Avoimeen rasismiin suhtaudumme vakavasti, asenteelliseen rasismiin emme.
Kun peräkammarin poika purkaa ennakkoluulojaan Suomi24:ssä, älymystö älähtää. Kun keskiluokkainen äiti siirtää oppiainevalintojen verukkeella lapsensa monikulttuurisesta koulusta suomalaiseen ympäristöön, toiset vanhemmat hyväksyvät ja jopa kannustavat.
Ääneen lausuttu rasismi on vaarattomampaa kuin peitelty syrjintä, jolla hyvinvoiva väki vetää hajurakoa muukalaisiin. Kun on itse paennut henkensä kaupalla maahanmuuttajalähiöstä Nurmijärvelle, voi turvallisesti paheksua alaluokkaa, jolle on sälytetty käytännön kotoutustyö ostareilla ja kaupungin vuokrataloissa.
On surkuhupaisaa, että niitä perussuomalaisten äänestäjiä, jotka tunnistavat itsessään rasistisia piirteitä, paheksutaan. Rasismin myöntämisestä voi sentään alkaa katsannon laajentamisen, jahka tässä harvaan asutussa ja harvojen ulkomaalaisten asuttamassa maassa edes saa tilaisuuden kohdata erinäköisen yksilön silmästä silmään.
Luokkayhteiskunta palaa, koska maahanmuuton todellisuudesta itsensä vapaaksi ostanut katumaasturiperhe projisoi omaa ahdasmielisyyttään perusjuntin prototyyppiin. Samalla, sitä itse tajuamatta ja tunnustamatta, esikaupunkien katumaasturikansa rapauttaa jokaisella valinnallaan julkisten palveluiden tasa-arvoa.
Suomalaisessa keskustelussa on "sallittua" heittää kommentteja, joiden esittäminen lähes missä tahansa muussa Euroopan maassa tuomittaisiin vakavaksi rikkomukseksi. Julkisessa keskustelussa viharikoksiin ei reagoida tuomiten, vaan jotenkin pinnan alla ymmärtäen.
Rasismiin ei suhtauduta koskaan tarpeeksi vakavasti. Meillä on edelleen paljon rakenteellista rasismia. Rasismin kaikkia eri muotoja ei tiedosteta näkyvästi.
Kun juttelee vierastaustaisten kanssa, kuulee asenteiden koventuneen. Donnerilla oli paras vaalilause: avoimemman Suomen puolesta.
Mielestäni Suomessa on hyvää pyrkimystä rasismin tunnistamiseen ja kitkemiseen, mutta ei kai suhtautumista voi mitenkään pitää riittävän vakavana, kun räikeitäkin rasistisia rikoksia tehdään jatkuvasti ja rasistisia näkemyksiä viljellään julkisessakin keskustelussa surutta?
Vaikka rasismi ei ole lisääntynyt, rasistisuutensa kehtaa tunnustaa yhä useampi. Reviiriä puolustavan eläimen tasolle taantuminen oikeutetaan luonnonlaeilla, joilla myös finanssieliitti perustelee ahneuden ja itsekkyyden välttämättömyyttä. Yleisintä on kuitenkin rasismi, jota ihmiset eivät tunnista itsessään: välinpitämättömyys ja ennakkoluuloisen syrjinnän hiljainen hyväksyminen.
Voiko rasismiin koskaan suhtautua liian vakavasti?
Rasismi ei ole tilasto- vaan ajattelu- ja käyttäytymiskysymys, jossa tulee tavoitella nollatoleranssia siitä huolimatta, että sen saavuttaminen ei olisikaan mahdollista.
Kyse ei ole vain siitä, että julkirasismiin suhtaudutaan lepsusti. Kyse on myös siitä, että rasisteina tavataan pitää aina joitakuita toisia, ei "meitä". Rasistit sijaitsevat aina jossain muualla (lähiöissä, maaseudulla, muissa maissa) tai sitten menneisyydessä. Näin rasistiset teot ovat aina poikkeuksia, joihin ovat syypäitä poikkeusyksilöt. "Me" emme rasisteja ole. Silmät suljetaan liian usein institutionaaliselta tai muulta järjestelmälliseltä arjen rasismilta.
On vaikea kuvitella maata, jossa puukotetaan selvästi enemmän ihmisiä kuin Euroopassa keskimäärin henkisesti jotenkin erityisen suvaitsevaksi paikaksi. Väkivallan eri muodot käyvät käsi kädessä. Meillä poikkeavuutta suvaitaan heikosti ja hivutus on käytössä kotona, kouluissa ja työpaikoilla. Olemme taitavia kätkemään aggressiivisen käytöksemme kauniiden sanojen taakse kuten konsensus tai hyvinvointiyhteiskunta.
Poikkeavuus ei koske vain ihonväriä tai uskontoa, se voi olla myös lahjakkuutta tai varallisuutta.
Rasismia pidetään sivistymättömän ja väkivaltaan tarttuvan kansanosan vitsauksena. Tosiasiassa nyky-yhteiskunta perustuu ihmisryhmien arvottamiseen heidän taustojensa perusteella – rasismia tosin kutsutaan tuolloin segmentoinniksi. Stereotypian takana piilee aina ihme.
Rasismi on voimistunut Suomessa samassa tahdissa uusliberalistisen politiikan kanssa ja perussuomalaiset ovat retoriikassaan hyödyntäneet tämän politiikan aiheuttamia ongelmia. Huono-osaisten oikeutettu pettymys poliitikkoihin on käännetty vielä heikommassa asemassa olevia ihmisiä, maahanmuuttajia ja turvapaikanhakijoita, kohtaan. Etnisten ryhmien ongelmien syynä on useimmiten taloudellinen huono-osaisuus, ei heidän kulttuurinsa. Mitä vähemmän sekä kantaväestön että maahanmuuttajien keskuudessa on köyhyyttä, epätasa-arvoa ja työttömyyttä, sitä vähemmän on rasismia.
Useimmissa Euroopan maissa tai Yhdysvalloissa Jussi Halla-ahon kaltaisten avoimesti rasististen poliitikkojen ei olisi mahdollista päästä ehdokkaaksi missään merkittävässä puolueessa; saati tulla valituksi.
Suomessa on havahduttu rasismin nousuun, mutta turhan myöhään. Vielä kymmenen vuotta sitten vaikutti uskomattomalta, että Suomessa olisi kansanedustajia järjestöstä, joka on perustettu rotuopilliselle pohjalle ja jonka mukaan "pyrkimykset imeä vieraita vaikutteita 'täydentämään' omaa kulttuuriamme ovat rikoksia kansakuntaa vastaan". Nyt eduskunnassa on neljä Suomen Sisuun kuuluvaa Perussuomalaisten jäsentä.
Rasismi ja muukalaisvastaisuus on tullut arkipäiväiseksi. Erityisesti Perussuomalaisissa on voimakas rasistisiipi, josta kuuluu jatkuvasti muukalaisvastaisia kannanottoja. Tommi Raution erottaminen puolueesta rotusotakommenttien jälkeen osoitti, että Perussuomalaisten johto haluaa ottaa upporasisteihin etäisyyttä. Ongelma ei ole vain marginaaleissa, onhan Jussi Halla-aho eräs puolueen suosituimpia edustajia.
Rasismi ei rajoitu puoluepolitiikkaan, se on jo juurtunut yleisiin käsityksiin. Tilanne ei korjaannu hetkessä, mutta voimme vaikuttaa ainakin siihen, että se ei enää pahene.
Jos rasismiin suhtauduttaisiin tarpeeksi vakavasti se ei olisi päässyt muodostumaan nykyisen kaltaiseksi ongelmaksi. Miten suomalaiset saataisiin laajemmin ymmärtämään vaikkapa se, että ihmisten välillä ei edes ole sen kaltaisia eroja, että ihmisryhmiä voisi jaotella "rotuihin"? Pikemminkin pitäisi puhua siitä, että ihmisiä vain jatkuvasti rodullistetaan ja se tuottaa rasismia.
Samoin suomalaisten olisi syytä tolkuttaa toisilleen, että etnisyys koskee myös valkoisia suomalaisia. Etnisyys ei ole vain jotain ei-valkoista toiseutta, kuten tämänkin kyselyn johdantotekstissä annetaan ymmärtää. Läskisoosi ja grillimakkara ovat etnisiä ruokia, eli tiettyyn kulttuuripiiriin kuuluvan ryhmän perinnettä, siinä missä pitsa tai kebabkin.
Suomessa kannattaa olla todella huolissaan ilmapiiristä ja torjua kaikin keinoin erilaisia ryhmiä ennakkoluuloisesti monolitisoivaa ajattelua. Senkin voisi muistaa, että suomalaisuus on historiallisesti muuntuvaa eikä se, kiitos vanhojen vähemmistöryhmien, ole koskaan ollut pelkästään valkoista ja suomenkielistä. Jos sotia edeltävää Viipuria ihannoidaan kansainvälisenä keskuksena, niin miten sama asenne ei ulotu monikulttuuriseen nyky-Helsinkiin?
Rasismi on yleisesti hyväksytty pahe. Suomalaiset - varmaan minäkin - legitimoivat "lievät" rasistiset teot ja asiaan puututaan lähinnä pateettisilla mainoskampanjoilla, joissa musta- ja valkoihoiset kulkevat käsi kädessä. Mutta mitä voi odottaa, kun me kilpailemme toisemmekin hengiltä, suvaitsevaisuus edellyttää solidaarisuutta, eikä koko sanaakaan enää kehtaa edes käyttää.
Sanoisin, että ei tarpeeksi vakavasti. Paljon ikävää ja kauheaakin tapahtuu, myös ns. poliittisen korrektismin puitteissa.
Koska valtaväestömme ei ole joutunut rasismin kohteeksi vuosikymmeniin, se koetaan "toisten" esiin nostamana ongelmana.
Herkästi ei rasismiin puututa, usein katsotaan toisaalle.
Ninhän Suomessa muutenkin tehdään. Annetaan olla. Sitten hämmästytään, kun jokin äärimmäinen (rasistinen) teko lähistöllä tapahtuu.
Hetken kauhistellaan - ja taas vähitellen vaivutaan välinpitämättömyyteen.
Seisoin kadunkulmauksessa marokkolaisystäväni kanssa, kun toisella puolen tietä käveli isokokoinen, kalju suomalaismies, joka pysähtyi tuijottamaan ystävääni uhkaavasti. Mitään ei lopulta tapahtunut, me väistyimme kauemmaksi, mutta pelkkä ele sai minut pelkäämään. Oli järkyttävää joutua kokemaan sitä uhkaa, jota ihmiset ulkomuotonsa perusteella kohtaavat jokapäiväisessä elämässään.
Rasismia on meissä kaikissa. Tunnistan kyllä rasistin itsessänikin vaikka en uskokaan siihen, että jotkut kansat ovat älykkäämpiä kuin muut. Kavalinta on huomaamaton arjen rasismi. Se, ettei uskalla hymyillä ja katsoa burkaan pukeutunutta naista silmiin, saatikka puhutella häntä, vaan menee ohi niin kuin häntä ei olisi olemassakaan. Se, ettei kukaan istu mustaihoisen viereen bussissa, vaan ensin täyttyvät kaikki muut paikat. Tai epäluulot, jotka heräävät kun oma tytär alkaa seurustella ulkomaalaisen kanssa. Ääri-ilmiöihin pitää puuttua näkyvästi ja niihin pitää suhtautua vakavasti, mutta suurin urakka on vaarattomalta tuntuvan arjen rasismin tunnistaminen.
Suomessa on paljon pientä arkista rasismia ja sen hiljaista hyväksyntää. Paljon "en ole rasisti, mutta -- " -tyyppistä asennetta, piintyneitä ennakkoluuloja kansallisuuksista, kulttuureista, uskonnoista, roduista.
Ei. Rasismi on ajatusmaailman kapeutta, ahdasmielisyyttä ja suvaitsemattomuutta jota ei tulisi koskaan sallia. Rasististen kommenttien ja huumorin nousu osaksi julkista keskustelua ja politiikkaa osoittaa, että asenteet ovat taantuneet. Saattaa olla, että kapeamielisimmät asenteet kukkivat siellä missä monikulttuurista väestöä ei juurikaan ole.
Osa ihmisistä suhtautuu vakavasti, osa ei. Asia on vähän samalla tolalla kuin suhtautuminen terveellisiin elämäntapoihin: suhteellisen terveet ottavat asian vakavasti, mutta ne, joiden pitäisi erityisesti huolehtia hyvinvoinnistaan, laiminlyövät sen raskaimmin.
Ihmisoikeuksien puolustaminen ei ole Suomessa itsestään selvää, koska ne olivat pitkään alisteisia kansallisen itsemääräämisoikeuden säilyttämiselle. Ei saanut elämöidä.
Ongelman vähättely on suurempi ongelma kuin ongelman liioittelu, joka sekin on toki ongelma.
Ei suhtauduta. Suuren yleisön välinpitämättömyys mahdollistaa rasistisen vähemmistön toiminnan. Pelkkä tietämättömyys muista kulttuureista ei tosin ole arkipäivän kohtaamisissa rasismia. Epäkohteliasta se voi silti olla.
Entinen tasavallan presidentti Tarja Halonen puuttui arvovallallaan rasismiin. Neljän suurimman puolueen puheenjohtajat ja ministerit taas pääsääntöisesti ovat myötäilleet vain hiljaista enemmistöä. Nämä taas harvoin itse joutuvat kokemaan sitä ihonväriin. Ynnä muuta kohdistuvaa röyhkeää huutelua ja tönimista, joka ainakin omien havaintojeni mukaan on monen tummemman ihmisen arkipäivää suomessa.
On niitä, jotka suhtautuvat tarpeeksi vakavasti, on niitä, jotka eivät. Keskiarvoa ei kukaan pysty laskemaan. Kun puhutaan rasismista, käsite pitäisi määritellä.
Rasismi viittaa rotusortoon. Ei ikäsyrjintä, uskontoon kohdistuva halveksunta tai ennakkoluuloisuus vaikkapa venäläisiä kohtaan ole aina "rasismia".
Jotkut kansat ovat todella keskimäärin älykkäämpiä kuin jotkut muut, kyse on faktasta. Jos sanotaan, että kaikki mustat ovat tyhmiä, kyse on rasismista. Aivan eri kysymys on se, mistä erot kansojen välillä johtuvat ja ovatko ne peruuttamattomia. Rasisti tietää vastauksen, vaikka todellisuudessa hän vain uskoo ja luulee.
Toiset suhtautuvat tarpeeksi vakavasti, toiset eivät: rasismi ja rasisminvastaisuus eivät juuri keskustele keskenään. Suomessa on paljon rasisteja ja paljon rasismin vastustajia ja useimmat valistuskampanjat käytännössä saarnaavat jo käännytetyille. Muslimi tietysti on tämän päivän neekeri: moni rasismin vastustajakin on pelkkää ystävyyttään valmis kitkemään islamin, tuon alkeellisen uskonnon, pois alkuasukkaista.
Pahoittelen tätä EOS-vastausta, mutta kysymys on harvinaisen laaja-alainen ja monisäikeinen, ja yksiselitteinen kyllä- tai ei-vastaus vaatisi kattavan ja huolellisen lähdeanalyysin. Toisaalta näyttää siltä, että halventavaa ja vähättelevää puhetta eri etnisistä kansanryhmistä esiintyy paljon, mutta toisaalta myös rasistiseen julkiseen puheeseen reagoidaan nopeasti ja asian vakavuus tunnustaen. En oikeastaan edes tiedä, millä indikaattoreilla edellä mainittujen lisäksi asiaa pitäisi arvottaa - jos HS:n oman gallupin mukaan "kaksi kolmasosaa ajattelee, että Suomessa ilmenee paljon tai melko paljon rasismia", näyttäisi siltä että ongelma tunnistetaan, mutta kyse on vain tunnistamisesta, ei suhtautumisen vakavuudesta.
Suomessa ei suhtauduta tarpeeksi vakavasti köyhyyteen ja syrjäytymiseen, joka synnyttää rasistisia tekoja. Jokaisessa meissä asuu pieni rasisti, mutta toisilla meistä on paremmat edellytykset käsitellä ja kohdata erilaisuutta.
Näin sekarotuisena ja ei-heterona tiedän, mitä hienosäätöinen syrjintä ja rasismi voivat olla. Toisinajattelijana olen joutunut elämään myös tappouhkauksien tiimellyksessä. Siihen liittyy myös oman maamme sensuuri, joka laittaa jopa taiteelliset produktiot pimentoon. Että ei vain tulisi mitään selkkauksia.
Entä eri kansallisten ryhmien tapakulttuurit, uskonnot, arvokäsitteet. Ihmisryhmien kirjo on haasteellinen: miten olla ja elää yhdessä ja silti olla kriittinen ja puuttua epäkohtiin. Mitä tehdä, jos joku avaa tulen ja ampuu ihmisiä pahan olonsa vuoksi. Ulkomaalaistaustaiset tai romanit voivat selvitellä välejään ampumalla.
Eriarvoisuus ja taloudellinen tilanne vie siihen, että rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Köyhät ovat halpaa työvoimaa, hyvävelijärjestelmä jakaa rahaa sulle-mulle -periaatteella. Konsernien johtajat saavat mittavia bonuksia ja raha virtaa johtajien laariin.
Tilanne voi riistäytyä käsistä. Kohta kaikki ovat toistensa kimpussa kuin hyeenat. Säälimättömyyden ja ahneuden järjestelmä voi hajota. Vallanpitäjät pyörittelevät kansan verorahaa omissa porukoissaan.. Eikö se ole rasismia? Rasismin määrittelyn takana on monenkirjava joukko. Se mikä on toiselle rasismia voikin toiselle olla tapakulttuurien tai uskontojen sanelemaa lakipykälää. Hyvävelijärjestelmä on sovittu tapa toimia. Naisten aseman kohentaminen on humpuukia. Onko totuuden puhuminen rasismia, jos paljastaa ihmisoikeuksien polkemisen tai sen, että kansalta viedään verorahat ja eläkerahat johtajien taskuihin? Voiko liiallinen salailu olla rasismia?
Mitä tarkoittaa kysymyksen paikkamääre "Suomessa"? Kansalaisia, hallitusta, eduskuntaa, poliisia, mediaa? Suhtaudummeko me rasismiimme vakavasti, on taas hiukan outo kysymys, koska oletusarvo on, että rasismiin suhtautuvat vakavasti vain sen vastustajat. Kokemukseni perusteella voin kuitenkin sanoa, että ainakin jotkut rasismistaan ylpeät henkilöt suhtautuvat myös rasismiinsa hyvin vakavasti. Rasismia on monenasteista ja sillä on monia ilmenemismuotoja. Jokaista, joka tunnistaa itsessään "rasistisia piirteitä" ei voi pitää rasistina. Voisi jopa sanoa, että jos ihmisellä on kyky tunnistaa näitä piirteitä, hänellä on myös mahdollisuus toimia niitä hillitsevästi. Perussuomalaisten kannatuksen noustua on Suomessa puhuttu rasismista enemmän kuin aikaisemmin. Myös poliitikoista suuri osa on sanoutunut rasismin muodoista irti, ja se on tietysti hyvä. Rasismin vakavasti ottaminen tarkoittaa minun kielenkäytössäni sitä, että myös toimitaan tavalla, joka ennalta ehkäisee ja estää rasististen rakenteiden ja asenteiden syntymistä. Se vaatii yhteiskunnallista ja sosiaalipoliittista ymmärrystä ja tahtotilaa, joka meillä laajamittaisena on kovin nuorta. Arjessa aikuisten, nuorten ja lasten kokemuksissa tärkeintä on rasismin tuomitseminen aina, kun sitä joutuu todistamaan. Tässä meillä suomalaisilla on paljon opittavaa, sillä meidän on niin kovin vaikea ottaa yhteisöllistä vastuuta ja puuttua muiden asioihin. Mutta onneksi on toisenlaisiakin kokemuksia rohkeista kanssamatkustajista ja opettajista, jotka hyssyttele, vaan ymmärtävät, että rasismi on loukkaus ihmisoikeuksia kohtaan. Ranskan tragedia on ainakin toistaiseksi näyttänyt poliittiselta terrorilta.
Suomessa ei suhtauduta vakavasti toinen toistemme kunnioittamiseen, sivistykseen ja käytöstapoihin. Kun markkinaliberalistinen todellisuus on nykyään kamppailua yksilöiden ja egojen välillä, unohtuu yhteisöllisyys, toinen toistemme auttaminen ja lähimmäisenrakkaus. Vihapuheen tilalle hyvyyskasvatusta, rasismin ja rotuoppien tilalle tekoja hyvän ihmisyyden ja arjen puolesta. Pinnan alla me kaikki olemme samanlaisia ajattelevina ja tuntevina ihmisinä.
Tällaiseen kysymykseen tietysti kuuluu kaikissa olosuhteissa vastata "ei" - rasismi on iso ja todellinen ongelma - mutta kun rasistinen ajattelu tuomitaan yleisesti idioottimaisena ja rasistisiin tekoihin typeristä blogeista lähtien puututaan oikeustoimin, eikö se ole vakavaa suhtautumista?
Passiivi tuo omat ongelmansa. Kenen tai minkä instituution suhtautumisesta puhumme?
Kari Uusikylä:
Leena Lehtolainen:
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
