Presidentti Sauli Niinistö lunasti viime lauantaina vaalilupauksensa käynnistämällä nuorten syrjäytymistä ehkäisevän kampanjan Jakomäen koululla.

Vaalikampanjansa aikana hän lupasi parantaa syrjäytyneiden nuorten asemaa.

Suomessa on arviolta 50 000 syrjäytynyttä nuorta, jotka ovat yleensä käyneet pelkän peruskoulun.

Lauantaina julkistettiin myös Niinistön asettaman työryhmän kokoama verkkosivusto ja vihkonen Ihan tavallisia asioita, joka tähdentää jokaisen ihmisen vastuuta nuorten elämänlaadun parantamisessa.

Vihkoseen on koottu hyvin käytännöllisiä keinoja, joilla aikuiset tukea nuoria.

Siinä patistellaan muun muassa tarjoutumaan kyytiavuksi, valmentajaksi, avustajaksi tai ohjaajaksi harrastuksiin. Vanhempia kannustetaan opettamaan lapselle oikean ja väärän ero sekä annetaan konkreettisia ohjeita, kuten "Älä tutustuta alkoholiin tai edes sen hajuun" tai "Älä anna nuorelle liikaa rahaa, tavaraa tai herkkuja."

Niinistön ehdotukset ovat saaneet ristiriitaisen vastaanoton.

Esimerkiksi Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden liiton verkkosivuilla puheenjohtaja Aleksi Laine sanoo, että sivusto on "keskiluokan puuhakirja, jonka avulla jo hyväosaisissa perheissä voidaan parantaa arjen laatua, ilman että itse syrjäytymisongelmaan ja sitä tuottaviin rakenteisiin puututaan."

Liiton toinen puheenjohtaja Hanna Hakko toteaa puolestaan, että syrjäytymisongelmaa "ei ratkaista toistelemalla self-help -oppaista tuttuja itsestäänselvyyksiä, kuten perheiden yhteisen ajan tärkeyttä. Sen sijaan tarvitaan poliittisia päätöksiä ja resursseja, joilla yhteiskunnan turvaverkot laitetaan kuntoon."

Aseman Lapset ry kiittää kampanjan lähtökohtia, mutta ymmärtää mistä kritiikki kumpuaa.

"Näillä arjen pienillä ihmeillä ei enää tavoiteta sitä syvintä kuilua", sanoo järjestön toiminnanjohtaja Johanna Seppälä Ylen mukaan.

Hän toivoo, että kampanja haastaisi yhteiskuntaa konkreettisiin toimiin, jottei se jäisi vain aikuisten asennekasvatussivustoksi.

Nuorisotyöttömyyden tutkijan, dosentti Jaana Lähteenmaan mukaan kampanja vaikuttaa osin populistiselta.

"Nuorten syrjäytymisestä on rakennettu hyvä vihollinen, jota kaikki voivat yhdessä kauhistella ja rakentaa sen varaan hyvän ihmisen imagoaan. -- Tällaisella puhetavalla, että tarttukaa syrjäytyneet itseänne niskasta kiinni, voidaan pahimmillaan oikeuttaa sitä että yhteiskunnan palveluja leikataan"., Lähteenmaa totesi Ylen uutisille.

Niinistö on saanut myös puolustajia. Elinkeinoelämän valtuuskunnan puheenjohtaja Matti Apunen sanoo Helsingin Sanomien kolumnissaan tiistaina, että Ihan tavallisia asioita voi käynnistää kansalliset talkoot, koska aloittaminen ei ole kiinni osaamisesta, korkeista kynnyksistä eikä rahasta. "Näistä arkisista teoista voi syntyä tämän vuosikymmenen kansanliike – tai sitten retkahdamme takaisin oppineeseen, kyyniseen tekemättömyyteen", Apunen kirjoittaa.

Kysymykseen vastasi 72 Raadin jäsentä.

Ei-vastauksia oli 36, kyllä-vastauksia 24 ja 12 ei osannut sanoa kantaansa.

Ei:

Dramaturgi Juha-Pekka Hotinen:"Eivät ne tepsi. Ne saattavat toimia joissakin yksittäistapauksissa muistutuksina itsestään selvistä perushyveistä. Niiden ymmärrettävä tarkoitus oli siirtää näkökulma rakenteelliselta ja yhteiskuntapoliittiselta tasolta arjen ja yksilön tasolle, mutta neuvojen ja lähestymistavan ratkaiseva ongelma on, että tältä yksilöltä, nuorelta, ei kysytty, mitä hän omasta mielestään tarvitsee. Siten Niinistön neuvot jäävät rakenteellisen ja yksilöllisen tarkastelutavan väliin; ne jäävät myötätunnoksi ja patisteluksi ulkopuolelta.

Olisi ollut toivottavaa, että presidentin käynnistämässä hankkeessa olisi perusteellisesti pohdittu, mitä syrjäytymisellä tarkoitetaan, mitä nuoret itse tästä ilmiöstä ja sanasta ajattelevat. Kuinka monessa tapauksessa vastaukset sisältäisivät niitä ihan tavallisia asioita: antakaa mielekästä työtä ja maksakaa siitä palkkaa. Kuinka monessa tapauksessa me aikuiset nimitämme syrjäytymiseksi sitä, mitä nuoret sanovat sijoittumiseksi toisin, vapaaehtoiseksi työttömyydeksi, valituksi elämäntavaksi tai erilaisiksi arvoiksi?"

Professori Yrjö Juhani Renvall:Kertomus hyvän ja pahan tiedon puusta on saanut arvovaltaisen jatko-osan 'Pahvi-Saulin paluu'.

"

Kerran partiolainen. Aina partiolainen. Presidentin hautomossa on menossa kuvitteellinen paluu aikaan, jota ei eletä enää. Tämä ideologia on pahvista.

Pahoittelen kyynisyyttäni."

Sosiaalipsykologi Katriina Järvinen:

"Monet syrjäytyneet nuoret ovat aktiivista porukkaa, he soittavat bändeissä ja tekevät omia juttujaan. Tämä porukka ei halua osallistua yhteiskunnan nykymenoon. Ajatus on, että mennään mieluummin Kelan kuin työelämän nöyryytysmankelin läpi. Globaalitalous on jakanut ihmiset niihin, joilla on arvokkaan elämän mahdollisuudet ja niihin, joilla ei ole. Nuoret tiedostavat jo varhain kumpaan joukkoon kuuluvat ja toimivat sen mukaan."

Arkkitehti Harri Hautajärvi:

"Idea yhteisöllisyyden, yhteisvastuullisuuden ja välittämisen lisäämisestä on sinänsä hyvin oikeansuuntainen, mutta osa nuorista on niin pahasti syrjäytyneitä, että tarvitaan yhteiskunnallisia resursseja. Niinistön työryhmän rustaamat lauseet ovat toki hyviä osviittoja nuorten vanhemmille ja läheisille, mutta yhteisöllisyyttä ja yhteisvastuuta ei rakenneta vain kauniilla sanoilla. Jos halutaan lisää uusliberalismia, on hyväksyttävä, että sen pesuveden mukana yhä useampi putoaa ja hyväosaisilla menee entistä paremmin. Silloin hyväosaiset voivat sorvata kauniita lauseita, joilla syrjäytyneiden ja nyrjähtäneiden auttaminen ulkoistetaan kokonaan lähipiirille ja naapurustolle. Tämähän on malli, jota esimerkiksi Yhdysvaltain republikaanit ajavat, siis että vastuu ja ratkaisumahdollisuudet ovat kokonaan yksilöillä itsellään. Kuinkahan moni syrjäytyneiden perheiden vanhemmista lukee Niinistön työryhmän kauniit lauseet?"

Esseisti Timo Hännikäinen:

"Tietenkään pelkillä arkielämän vastuullisilla teoilla ei poisteta syrjäytymisen kaltaista massailmiötä. Toisaalta en niele neuvoihin kohdistunutta kritiikkiäkään. Se perustuu ajatukselle, että syrjäytymisen syynä on silkka rahan puute. Kuitenkin syrjäytyneiden kanssa työskentelevät ja tutkijat ovat lähes yksimielisiä, että tärkein syy on henkinen apatia ja passivoituminen. Siitä ei selvitä rahalla, jos ei ilman sitäkään. Nykyään tietyt piirit pitävät luonnollisena, kestävänä ja humaanina tilannetta, jossa merkittävä osa ihmisistä voi elää toisten työn ylijäämistä. Ei tarvitse olla pohjoismaisen hyvinvointivaltiomallin vastustaja ymmärtääkseen, että oikeasti tilanne on tuhoisa vääristymä. Yksi keino ehkäistä syrjäytymistä olisi luopuminen koulutuksen palvonnasta. Nykyään vaaditaan tutkintoa työtehtäviin, jotka olisivat käytännön harjoittelulla opeteltavissa parissa viikossa, mikä sulkee suurelta ihmisjoukolta väylän työelämään."

Professori Matti Wiberg:

"Eivät presidentti tai työryhmät estä syrjäytymistä, he voivat enintään herättää keskustelua.

Mikään määrä keskustelua ei yksin estä syrjäytymismekanismeja.

Työryhmän ehdotusten saama vastaanotto on kuitenkin kyynisyydessään vastenmielistä, varsinkin kun ilkkujat eivät ole tarjonneet parempaa tilalle.

Selventävää keskustelua tarvitaan käsitesotkuun, sillä nyt syrjäytymistä ei eroteta mm. alentuneesta vastuuntunnosta, alikouluttautuneisuudesta, diskriminaatiosta eli poissulkemisesta, henkisten ja aineellisten voimavarojen puuttumisesta eli köyhyydestä, huumeriippuvuudesta, kielitaidottomuudesta, kodittomuudesta, kuutamollaolosta, marginalisoitumisesta, asunto-, ihmissuhde- ja koulu- sekä työmarkkinoilla, matalasta sosioekonomisesta asemasta, mielenterveysongelmista, osattomuudesta, pitkäaikaistyöttömyydestä, puutteellisista kulutustottumuksista, rikollisesta elämäntavasta, snobistisesta tyylistä, sosiaalisesta kyvyttömyydestä, vapaaehtoisesta eristäytyneisyydestä, yhteiskuntainstituutioihin osallistumattomuudesta sekä esimerkiksi poliittisesta apatiasta ja äänestämättömyydestä.

Syrjäytymisen estäminen ei ole kikkabisnes tai temppulista. Sen on oltava kaikkien hanke, jotta se onnistuisi.

Yhteisessä veneessä olemisen eetos kannattaa ylläpitää. Yhteenkuuluvuuden tunteen häviäminen luo petojen maailman.

Yhteiskunnan ulkopuolella elää Aristoteleen mukaan (Politiikka luku I) vain villipeto tai jumala. Syrjäytyneestä ei ole jumalaksi, mutta pedoksi hänestä voi olla.

Syrjäytynyt, vihainen vähemmistö voi helposti tehdä vauraan, pelokkaan enemmistön elämän helvetiksi – ja nauttia siitä.

Muiden auttaminen on se korko, joka meidän kaikkien kannattaa maksaa yhteiskuntarauhasta ja vakaata yhteiskuntaa koossapitävästä sosiaalisesta solidaarisuudesta. Yhteisvastuuta ja lähimmäisistä välittämistä tarvitaan. Tällaiset investoinnit ovat järkeviä. Ei hyvinvointivaltio silti mikään huonepalvelu saa olla.

Yhteiskunnan laatu mitataan sillä, miten se kohtelee heikoimpiaan."

Dosentti Risto Volanen:

"Työryhmän ehdotukset ovat kannatettavia, mutta eivät puutu syvempiin syihin. Uudet ikäluokat pysyvät koossa peruskoulun loppuvaiheeseen. Sen jälkeen jo peruskoulun aikana alkanut elämänhallinnan heikkeneminen, koulujärjestelmän rakenteellinen jakautuminen ja ikäluokkien seurannan loppuminen edistävät syrjäytymistä. 5–7 prosenttia ikäluokasta ei jatka koulua heti peruskoulun jälkeen. Runsaat 40 prosenttia menee ammattikouluun,

mutta heistä keskeyttää lähes 10 prosenttia. Puolet menee lukioon, mutta heistä keskeyttää noin 2 prosenttia ja pelkän ylioppilastutkinnon varaan jää pojista kolmannes ja tytöistä viidennes. Ilman peruskoulun jälkeistä tutkintoa on maassa 25-vuotiaista miehistä lähes viidennes ja naisista noin 10 prosenttia. Ilman loppututkintoa jäävät jakautuvat kokonaan häviäviin, työttömiksi kirjattuihin ja työllisiin. Heissä syrjäytymistä edistää ammattiyhdistysliikkeen ylläpitämä motivaatiokynnys. Ilman työhistoriaa jäävillä se toisaalta antaa välttämättömimmän sosiaalituen, mutta pienentää nettotuloja työllistymistilanteessa. Vaikka peruskoulun loppuun asti ikäluokka pysyy hyvin koossa, sosiaalisista ja kulttuurisista syistä tapahtuva syrjäytyminen alkaa jo sen sisällä. 1980-luvun laman jälkeen merkittävä ryhmä jäi kokonaan työelämän ulkopuolelle ja heidän lapsillaan on merkittävä ylisukupolvisen syrjäytymisen riski.

Myös median sisältöjen kehitys johtaa yhä enemmän siihen, että jo ala-asteella opettajan ja tukihenkilöiden on ponnisteltava yhä useampien oppilaiden henkiseksi koossapitämiseksi. Vastaavasti tietopainotteinen oppisisältö ei anna aineksia elämänhallintaa vahvistavaan persoonan kasvuun. Koko koulujärjestelmän sisällöllisessä puolessa on jotakin, joka edistää merkittävällä osalla poikia poisjäämistä ja tytöillä ahdistumista. Kokonaisuutena koulujärjestelmä ja sen sisällöt näyttävät syrjivän poikia."

Sarjakuvataiteilija Ville Ranta:

"Työryhmän ehdotukset ovat siinä mielessä tervetulleita ja oikeita, että Suomessa on heikko sosiaalinen kulttuuri ja vahva luottamus siihen, että yhteiskunnan ylätason pitää huolehtia ihmisistä, ei ihmisten toisistaan. Tämä on ilman muuta köyhyyttä Suomessa verrattuna esimerkiksi Välimeren maihin, puhumattakaan kehitysmaista, joissa yhteisö pitää huolta suvun vanhuksista ja kylän lapsista. Nuorten syrjäytyminen laajassa mittakaavassa on kuitenkin yhteiskunnallinen ja rakenteellinen ongelma, jota ei ratkaista 'välittämällä enemmän'. En tosin pidä siitä kyynisyydestä, jolla välittämiseen suhtaudutaan. Suomalainen kulttuuri on kylmä ja välinpitämätön. Valtion rahallisten panostusten lisääminen ei paranna tätä puutetta."

Professori Teivo Teivainen:

"Työryhmän väite helpolla ja ansiotta saadun laiskistavasta vaikutuksesta kuulostaa tuloerojen kärjistämisen käsikirjalta.

Listalle mahtuu toki arvokkaitakin arkipäivän vinkkejä, mutta nuorten pahoinvoinnin perussyihin ne eivät tepsi."

Tutkija Anu Kantola:

"Ajatukset ovat kauniita, mutta en usko, että niitä lukevat ne, joita tässä tavoitellaan. Me muut kylläkin. Tarvittaisiin konkreettisia täsmäprojekteja, joissa nuoria poimittaisiin käsin ja heille etsittäisiin ratkaisuja, joista yksi voisi olla myös vapaaehtoisten aikuisten käyttäminen nuoren tukihenkilönä. Toisaalta koulut ovat avainasemassa: ne koulut, joissa on erityisesti syrjäytymisvaarassa olevia nuoria, tarvitsisivat erityistukea, pienempiä luokkakokoja, apu- ja erityisopettajia ja luokan yhteisöllisyyttä vahvistavia satsauksia ja tempauksia, joita myös vapaaehtoiset voisivat tehdä."

Esseisti Antti Nylén:

"Kukapa vastustaisi porvarillisia hyveitä? Nehän ovat aivan mainioita, perussettiä, 'ihan tavallisia asioita'. Mutta toki niiden harjoittamiseen vaaditaan vakavaraisen keskiluokan elinympäristö. Sentimentaalista kampanjaa on niin helppoa kritisoida, että tekisi melkein mieli jättää kritisoimatta.

Tulleeseen kritiikkiin on nähdäkseni vastattu kahdella tavalla.

Ensinnäkin on todettu, että 'resurssien' oikeudenmukaisempi ja kaukonäköisempi jako (joka tietenkin melkein ainoana keinona todella vähentäisi nuorten akuuttia pahoinvointia) ei kuulu presidentin toimivaltuuksiin.

Toiseksi on korostettu, ettei kampanjassa ole kysymys jo syrjäytyneiden nuorten pelastamisesta vaan syrjäytymisvaaran torjumisesta silloin, kun asialle vielä voitaisiin tehdä jotakin.

Ensimmäiseen aiheeseen voisi huomauttaa, että konkreettistenkin toimenpide-ehdotusten tekeminen, siis sananvapaus, kuitenkin kuuluu presidentin oikeuksiin, ellei velvollisuuksiin. Eikä kampanjassa edes ole puhujana presidentti vaan joukko 'asiantuntijoita'. Onko heidän arvionsa ja ehdotuksensa stilisoitu paremmin sopiviksi presidentin porvarilliseen tyyliin?

Toiseen kohtaan taas voi sanoa vain, että asia selvä. Ei ollut tarkoituskaan puuttua itse ongelmaan vaan entisestään vahvistaa turvatun kansanosan turvallisuutta ja varmistaa kunnon perheiden lasten mahdollisimman joutuisa siirtyminen tuottavaan työelämään. Tämän olisi voinut sanoa suoraankin."

Ohjaaja Katariina Numminen:

"Ne ovat ihan kelpo neuvoja, mutta rakenteisiin ne eivät puutu, ja rakenteet ovat kuitenkin merkittävä tekijä syrjäytymisessä.

Oikea tieto ei johda oikeaan toimintaan automaattisesti. Tiedon tai neuvojen puute tuskin on se syrjäytymisen syy, tai siihen puuttumattomuuden syy."

Professori Silja Rantanen:

"Valtion päämiehen asettaman elimen tulisi pitäytyä poliittisissa kannanotoissa. Otsikko Ihan tavallisia asioita kuulostaa siltä, että ongelman ratkaisua ollaan sysäämässä Smolnasta ja Arkadianmäeltä kyökin puolelle. Kas kun ei kehoteta leipomaan pullaa.

Nuorten syrjäytyminen on rakenteellinen ongelma, joka ei korjaudu kuin korjaamalla nuorten tulevaisuudennäkymiä. Uusliberalistinen koulutuspolitiikka ajaa kansainvälisen kilpailukyvyn asiaa vaikka sen pitäisi ajaa koulutettavien nuorten etua. Syrjäytyminen liittyy toivottomuuteen eikä hemmotteluun. Hemmottelu kasvattaa ihmisen itseluottamusta, joka on hyvä asia."

Ohjaaja Susanna Kuparinen:

"Itkettävä, vieraantunut tekele. Uskoin Niinistön eetokseen. Olin typerys."

Graafikko Ville Tietäväinen:

"Työryhmän kauniit elämäntapaneuvot venyttävät kohta kohdalta jo valmiiksi väljän yhteiskunnan tukiverkon reikiä ja siirtävät vastuun ongelmista sekä niiden ratkaisuista tukea tarvitseville nuorille ja heidän läheisilleen.

Vaalikampanjan jälkikäynniltä tuntuvan iskulausevyörytyksen perusteella on vaikea uskoa, että työryhmällä olisi kosketusta tai kiinnostusta oikeassa syrjäytymisvaarassa oleviin."

Päätoimittaja Jarmo Papinniemi:

"Niinistön neuvot ovat joutuneet naurunalaisiksi, mikä on tavallaan sääli: ei siinä ole mitään naurettavaa, että perheet viettävät aikaa yhdessä, että jokainen saa riittävästi unta, huomiota ja mielekästä elämänsisältöä.

Mutta pelkkiin pieniin arkikeinoihin juuttuva kampanja on kerta kaikkiaan riittämätön. Syrjäytymisen torjumiseen tarvitaan myös poliittisia toimenpiteitä, järeitäkin. On outoa ja surkuhupaisaa, ettei tämän kampanjan yhteydessä sallita edes keskustelua poliittisista ratkaisuista."

Professori Kari Enqvist:

"Eivät tepsi. Mutta tuskinpa tepsivät minkään muunkaan yksittäisen työryhmän ohjeet ja opastukset, sen verran monimutkaisesta asiasta on kyse. Hyvää Niinistön aloitteessa on tarkoitus, ja ehkä se poikii kerrannaisvaikutuksia, kuka tietää. Ja onhan tämä presidentillisempää puuhastelua verrattuna naapurin Putinin rooliin kurkiauran kärkilintuna."

Toimittaja Atlas Saarikoski:

"Nuoret ja muutkin köyhät kaipaavat puhdasta pätäkkää eivätkä käytösoppaita. Kysymys on tulonjaosta, jonka vääristynyt valtapyramidi pitäisi jo vihdoin kääntää ylösalaisin."

Syksy Räsänen:"Yhteiskunnallista syrjäytymistä pohtiva työryhmä on tehnyt yllättävän löydön: ei ole yhteiskuntaa, ainoastaan perheitä ja yksilöitä. Asia tiivistyy facebookissa levinneeseen Ihan tavallisia asioita -tiimin Sakari Huovisen perusteluun sille, miksi sivuilla (joille pyydettiin kansalaisten omia neuvoja) ei voi julkaista vinkkiä siitä, että äänestäisi päättäjiä, jotka ovat valmiita lisäämään resursseja nuorten syrjäytymisen

ehkäisemiseen: 'Valitettavasti emme kuitenkaan voi julkaista ehdotustasi, koska niin lainsäädännölliset, taloudelliset kuin hallinnolliset rakenteet eivät kuulu presidentin toimivaltaan'.

Ammattiauttajia todella tarvitaan nyt, mutta eikö olisi hyvä, jos niitä tulevaisuudessa tarvittaisiin vähemmän, kun ei olisi niin paljon ongelmiakaan.

Työryhmän kaikki vinkit eivät ole huonoja, mutta niillä ei ratkaista syrjäytymisongelmaa. Kun keskinkertainen niksivihko on kuitenkin työryhmän ainoa tulos, tämä typistää syrjäytymisen henkilökohtaisen vastuun tasolle ja täten estää, ei edistä, ongelman ratkaisua. Kommentti siitä, että eikö olisi hyvä, jos ammattiauttajia tarvittaisiin vähemmän, kertoo karusti sen, että työryhmä ei ole tosissaan syrjäytymisen

estämisessä: yhteiskunta ei muutu toivomalla, että asiat olisivat paremmin, vaan toimimalla siten, että ne paranevat. Syrjäytyminen on yhteiskunnallinen ongelma, joka liittyy nimenomaan lainsäädännöllisiin, taloudellisiin ja hallinnollisiin rakenteisiin.

Selitys, että työryhmä ei voisi näitä asioita kommentoida, koska ne eivät kuulu presidentin toimivaltaan, on suorastaan hävytön. Niinistö on sanonut mielipiteensä useista asioista, joista presidentti ei päätä, mm. uraaninlouhinnasta, puolustusvoimauudistusta ja ILO:n alkuperäiskansasopimuksesta. Tämä onkin oikein: presidentin on tarkoitus olla arvojohtaja ja puhua siitä, mitä pitäisi tehdä, vaikka ei päätäkään siitä mitä tehdään.

Mutta kyse ei itse asiassa ollut edes siitä, että presidentti olisi kommentoinut yhteiskunnan rakenteita, vaan siitä, että hänen työryhmänsä olisi tarjonnut foorumin kansalaisille kommentoida niitä ja niihin vaikuttamista; mutta sekin oli liikaa. Todellinen syy lienee se, että syrjäytymiskysymys halutaan viedä politiikan ulottumattomiin, koska siihen puuttuminen vaatisi sellaisia toimia, jotka eivät Niinistön politiikkaan sovi, kuten julkiseen mielenterveystyöhön panostaminen ja tuloerojen kaventaminen.

Joskus sanottiin, että vain äänestämällä voit vaikuttaa. Nyt presidentti Niinistön työryhmän sanoma kansalaisille on, että äänestämisestä puhuminenkin on liikaa. Kansalaisten on syytä jättää politiikka päättäjille ja keskittyä pullaan ja kaakaoon."

Semiootikko Vaula Norrena: "Neuvot tepsivät tavallisten nuorten – ja aikuisten – kasvattamiseen. Ne eivät tepsi syrjäytymisuhan alla oleviin, jotka tarvitsevat oikeita tukitoimia.

Välillisesti tämä Niinistön 'koko kansan presidentti' -kampanja kuitenkin ehkä tepsii. Se panee erilaiset tahot miettimään, mitä syrjäytyminen on, miten se tapahtuu ja miten sitä ihan oikeasti voi ehkäistä. Saattaa olla että tästä herää ihan oikea poliittinen keskustelu, joka johtaakin johonkin. Enkä tarkoita arvokeskustelua, vaan rahanjakokeskustelua."

Tuottaja Osku Pajamäki:

"Minä yritin lukea läpi kaikki työryhmän sinänsä turvalliset ja kivat ehdotukset. Lähinnä ne muistuttivat keskustelua, jonka käy koulun vanhempainillassa sen kaikkein puheliaimman vanhemman kanssa, kun ei pakoonkaan pääse. Toinen juttu on sitten se, että ihan samanlaista naiiviutta on pestä kätensä väittämällä, että lisäraha mielenterveyspalveluihin tekee autuaaksi."

Kuvataiteilija Katja Tukiainen:

"Hyviä neuvoja on maailma väärällänsä, tarvitaan resursseja, määrärahoja ja toimintaa."

Kapellimestari Atso Almila:

"Hyvistä asioistahan tässä puhutaan, mutta olo on kuin hyvin toimeentulevalla perheellä joulun edellä. Niissä jokaista jäsentä voi opastaa tuomaan kortensa ydinperheen hyvinvoinnin kekoon. Sitten olisi tuo muu maailma."

Kirjailija Tiina Pystynen:

"Tutkimusten mukaan huono-osaisuus periytyy ja silloin pelkät hyvät neuvot eivät riitä. Useissa yhteyksissä on puhuttu siitä, kuinka yksikin turvallinen aikuinen oikealla hetkellä saattaa auttaa nuorta löytämään oman paikkansa yhteiskunnassa. Turvaverkkoa tarvitsevat sellaisetkin nuoret, joiden vanhemmat eivät jaksa eivätkä välitä. Koulut ovat avainasemassa näiden nuorien löytämisessä. Yksityisyydensuojaan vetoamalla välinpitämättömyydestä on kuitenkin tullut maan tapa. Tiedon syrjäytymisvaarassa olevasta nuoresta pitää kulkea eteenpäin ja apua pitää saada nopeasti. Nuoret tarvitsevat tukea niin kauan, että jokainen on varmasti löytänyt oman paikkansa – ja siihen tarvitaan myös rahaa."

Tutkija Annamari Vänskä:

"Sivustoilla jaetuilla isällisen patriarkaalisilla neuvoilla ei ollut minuun muuta vaikutusta kuin myötähäpeän tunne. Voi tietenkin olla, etten ole kohderyhmää.

Kahdeksanvuotiaan pikkutytön brutaalin tapon Suomessa on kuitenkin erinomainen asia, että lasten ja nuorten syrjäytymisen estämiseen on valjastettu koko presidentillinen arvovalta. Toivon, että sivusto on vain markkinoinnillista esimakua ja todelliset teot ovat vasta tulossa. Vaikka on hyvä, että kaikki pitävät toisistaan huolta, syrjäytymistä ei estetä kauniilla neuvoilla vaan muuttamalla niitä yhteiskunnallisia rakenteita, jotka synnyttävät ja ylläpitävät epätasa-arvoisuutta ihmisten välillä."

Toimittaja Tuomas Enbuske:

"Jos nämä asiat ratkeaisivat lisärahalla, ne olisi jo ratkaistu. Hyvä, että joku edes yrittää tarjota kansantajuisia ohjeita. Luin nettisivuston ehdotukset läpi, minusta ne olivat ihan hyviä. Suomi on tosi hyvä maa, mutta kyllä meillä yksilönvastuu on hukassa. Ja yksilönvastuu ei siis tarkoita vastuuta vain itsestään, vaan myös muista."

Kirjailija Riikka Ala-Harja:

"Valpas poliittinen päätöksenteko ehkäisee parhaiten nuorten syrjäytymistä.

Vähemmän leikkauksia sosiaali- ja terveydenhuoltoon, niitä on rapautettu jo tarpeeksi.

Rahaa mielenterveyspalveluihin, sellaisiin jonne olisi matala kynnys mennä. Koulujen terveydenhoitoon vankkaa otetta, ei lässytystä.

Toki on hyvä painottaa jeesimistä ja muiden huomioon ottamista. Mutta niitä ei pysty ajattelemaan, jos perusmeininki on kehno. Ja perusmeiningin parantamiseen tarvitaan vahvaa poliittista tahtoa."

Tutkija Juha Herkman:

"Lähipiirin välittämisestä lähtee varmasti moni lapsiin ja nuoriin liittyvä, joten työryhmän ja kampanjan asialistassa on paljon hyvää.

Vaikea silti uskoa, että yksin niiden avulla nuorten syrjäytyminen saadaan kuriin. Nuorten syrjäytymisessä on paljolti kyse myös vanhempien pahoinvoinnista ja rakenteellisista seikoista. Sellaiset nuoret kuin vanhemmat ja yhteiskunta, jotka heidät kasvattavat."

Professori Kari Uusikylä:

"Ei syrjäytymistä estetä näillä keinoilla. Tarvitaan järeitä poliittisia päätöksiä, rahaa ja asiantuntijoiden panosta. Toisaalta: On helppo irvailla hankkeelle, mutta se ei ole tarpeen. On hyvä, että vakava asia on nostettu esiin. Poliittinen eliittimme ratkaisee tapahtuuko mitään todellista lasten ja nuorten hyväksi. Ennuste on huono.Pekka Himanen sai juuri kukoistus-Suomen välittämisbisnekseensä ('Caring') valtiolta 700 000 euroa. Se kertoo päättäjien arvoista. Syrjäytymistä estetään näköjään puhumalla pehmeitä Intiasssa tai Kaliforniassa, kaukana Jakomäestä."

Toimittaja Minna Lindgren:

"Teot tepsivät, eivät neuvot."

Toimittaja Timo Harakka:

"On pettymys, että avojohtajan sijasta olemme saaneet Niksi-Niinistön.

On peräti kummallista, että työryhmä on rajannut politiikan keinot ehdotustensa ulkopuolelle – ryhmän sihteerin mukaan, koska 'lainsäädännölliset, taloudelliset kuin hallinnolliset rakenteet eivät kuulu presidentin toimivaltaan'. Eivätkö edes presidentin vaikutusvaltaan?

Muissa asioissa Niinistö on voinut täysin ongelmatta ottaa kantaa lainsäädäntöön, talouteen tai hallintoon – niin kuin tietenkin pitääkin. Se, että aito ja vakava nuorten syrjäytymisongelma ei ansaitse pohdintaa rakenteellisista muutoksia, todistaa sittenkin asian vähättelystä.

Toinen onneton seuraamus on politiikan halveksunta. Miksi ylipäätään äänestetään kunnallisvaaleissa, jos tärkeimmät yhteiskunnalliset ongelmat voidaan ratkoa ihan kotipiirissä, rukoilemalla ja kasveja keräilemällä?

Jyrki Katainen ja Sauli Niinistö korostavat oman vastuun, omatoimisuuden, lähimmäisyyden, hyväntekeväisyyden, talkoiden ja vapaaehtoistyön merkitystä julkisten palveluiden ohella tai jopa sijasta. Teema on sinänsä tervetullut. Silti yksilönvastuuta perustellaan nimenomaan taloudellisilla syillä, ikään kuin Suomella ei olisi enää varaa hyvinvointiyhteiskuntaan. Kokoomus asettuu brittiläisen veljespuolueensa, konservatiivien, linjoille.

Niinistön niksit ja Kataisen lähimmäispuhe aiheuttavat torjuntaa osin siksi, että valtiovalta marssii empimättä ihmisten koteihin ja yksityisyyteen. Tämä on ristiriidassa politiikan totunnaisen roolin kanssa: lähinnä Kristillinen liitto on toistaiseksi puuttunut kansalaisten yksityiseen moraaliin. Se on myös ristiriidassa liberalismin arvojen kanssa, joita osa kokoomuksesta edustaa: nimenomaan oikeisto on yleensä vaatinut valtiovaltaa pysyttelemään neutraalissa hallinnoinnissa ja poissa yksilönvapauksien piiristä. Kokoomuksesta on tullut konservatiivipuolue.

Mitä Matti Apuseen tulee, hän todistaa kolumnillaan, että nuorten syrjäytyminen ei kiinnosta häntä läheskään siinä mitassa kuin muiden keskusteluun osallistujien leimaaminen ja henkilöönkäyvä väheksyntä – mikä toistuvana tyylilajina on väsyttävää. Mutta siitähän hänelle Elinkeinoelämän Valtuuskunta, syystä joka minulle jää arvoitukseksi, palkkaa maksaa."

Toimittaja Kirsi Virtanen:

"Ihan on kuin lukisi Valittujen Palojen lyhytopasta Kymmenen askelta aivan mihin tahansa onneen.

Kampanjan lähettämä viesti lähentelee ylimielistä loukkausta, jonka kohteeksi on otettu syrjäytyneet nuoret ja heidän vanhempansa.

Että eihän tässä nyt NIIN kamalan vakavasta asiasta ole kyse – hei nuoret, yo!

Hommahan on kiinni vain sitä, ettei ole syöty riittävästi pullaa, paistettu tarpeeksi makaronilaatikkoa tai kannettu sopivaa määrää naapurin kauppakasseja!

Yo! youth, yo!

Suomen Nuoriso - hopi!hopi kiireesti nyt sitä kaakaota keittämään iskän tai äiskän tai mummun kaa – sillä tavalla se homma kyllä suttaantuu!

Yo! Youth!

Macceroni and cheese – it mends your life with ease!

Says Mr. Yo! President of Yo! Finland! Yo! Gimme five! Yo

Muusikko A.W.Yrjänä:

"Suomi, Eurooppa ja Länsimainen kulttuuri elävät episteemistä, ontologista ja eettistä kriisiä. Nuoren kannalta se tarkoittaa, että vain ne, jotka hyväksyvät vallitsevan järjestelmän pohjaoletukset pärjäävät. Syrjäytymisen syitä ovat suoritusyhteiskunta, talouden ylivalta kaiken henkisen edessä, työn jakautuminen tuhoaviin ja ylläpitäviin ammatteihin, sekä mielikuvitusta ja keksimistä latistava räikeän polarisoitunut ja popularisoitunut, yksilön mitättömyyttä lietsova informaatio-ilmapiiri. Suomi on yhteiskuntana niin valmis, että se ei enää tuota yhteiskunnan toiminnasta kiinnostuneita kansalaisia, vaan valmiiksi masentuneita, passiivisia egoisteja, jotka alitajuisesti pitävät aikojen saatossa rakentunutta maailmaa annettuna ja sen muuttamista täysin mahdottomana, ellei turhana. Et korvauksilla kaljaa vaan ja pleikkarii kun ei vittu kiinnosta."

Päätoimittaja Eilina Gusatinsky:

"Vinkit kyseisellä sivustolla ovat mukavia ja kivoja ja ehkä joillekin keskiluokkaisille myös hyödyllisiä, mutta ne sivuuttavat pahoinvointia ja syrjäytymistä aiheuttavat yhteiskunnalliset rakenteet. Mielestäni tärkeintä syrjintävastaisessa työssä olisivat tuloerojen kaventaminen ja luokkajaon poistaminen."

Kielentutkija Janne Saarikivi:

"Tyypillistä oikeistolaista hyvinvointipolitiikkaa. Asiat hoidetaan katsomalla korvien väliin, rakenteihin ei puututa."

KYLLÄ:

Päätoimittaja Alexis Kouros:"Jokainen aloitte tämän ongelman hoitamiseksi on arvokas ja kritisoinnin sijan tulee kehittää ja lisätä oma panosta hankkeeseen."

Taiteilija-ohjaaja Marita Liulia:"Mikään kampanja ei ole turha lasten huostaanottojen määrän kasvaessa jatkuvasti.

Lasten hyvinvointitalkoisiin voi jokainen osallistua omalla panoksellaan joka päivä."

Elokuvatutkija Antti Alanen:"Ihan tavalliset asiat ovat parhaita asioita. Niitä moni toteuttaa muutenkin. Aina on varaa parantaa.

Niinistön reseptin on tarkoitus tukea julkisen sektorin työtä eikä korvata sitä. Reseptiä ei ole tarkoitettu pahimmassa ahdingossa oleville, jotka ansaitsevat toisentasoista huomiota.

Ihminen on yhteiskunnallinen olento, ja filosofi Hegel totesi, että työ on tärkein tapa, jolla ihminen osallistuu yhteiskuntaan.

Nuorisotyöttömyyden vähentäminen on elintärkeää. Monet työt, joilla nuoret pääsivät ennen työelämän alkuun, on ulkoistettu pilkkahinnalla Kiinaan. Pitäisi tukea käänteistä suuntausta, jolla työpaikkoja saataisiin takaisin Suomeen.

Nuorisopsykologiaa karsittiin roimasti 1990-luvun lamassa. 'Mömmöt naamaan ja baanalle' toimii erinomaisesti, mutta aiheuttaa passiivisuutta ja lääkeriippuvuutta. Millään ei voi korvata kohtaavaa psykologista apua, jolla voidaan saada pysyvä muutos ja koko elämäntilanteen parannus."

Kirjailija Arno Kotro:"Kampanjasta ei pidä vääntää karikatyyria. Se on suunnattu aikuisille ja sen tarkoitus on arkikäytännöin estää lasten ja nuorten syrjäytymistä ennalta, ei esimerkiksi korvata virallista lastensuojelua, muuta sosiaalitoimea, oppilashuoltoa tai psykiatrista hoitoa. Palokuntia tarvitaan, mutta vielä enemmän tarvitaan sellaista turvallisuuskulttuuria, että tulipaloja syttyy mahdollisimman vähän.

Johanna Seppälä Aseman Lapset ry:stä on todennut, että näillä arjen ihmeillä ei tavoiteta sitä syvintä kuilua, mutta tuskin on tarkoituskaan. Ennemminkin tavoitteena on estää mahdollisimman monia putoamasta kuiluun.

Syrjäytymisen juuret ovat jokapäiväisessä kulttuurissa, ja on parempi vaikuttaa syihin kuin seurauksiin. Syrjäytymisen taustalla on usein yksinäisyyden ja osattomuuden tunne. Yksinäisyys ruokkii katkeruutta, katkeruus yksinäisyyttä. Silloin kuka tahansa ihminen, joka edes vähän jaksaa välittää, voi katkaista tuhoisan kierteen. Ainakin kannattaa yrittää.

Vallitseva ilmapiiri on merkillisen kolkko; ainakin meistä keskiluokkaisista työnsankareista on liiaksi tullut yksinäisiä ratsastajia, kulissionnellisia tuloksentekijöitä, itsekkäitä irtolaisia. Kun usein tuntuu, että edes tavallinen 'miten menee' -puhelinsoitto ei enää kuulu kulttuuriin, toivotan lämpimästi tervetulleeksi kampanjan, joka pyrkii osaltaan luomaan välittämisen ilmapiiriä, sanoivatpa kyynikot mitä tahansa.

On aina helppo nostaa yksityiskohtia kepin nokkaan irvailtaviksi – 'silläkö syrjäytyminen voitetaan että sanotaan naapurille rapussa päivää' – kun kysymys on tietysti kokonaisuudesta, siitä yleisestä henkisestä ilmastosta, jota kaikki olemme pienin teoin ja viestein luomassa ja ylläpitämässä. Kulttuuri on tottumuksista ja toistoista tehty.

Olen vakuuttunut, että jos Pekka Haavistosta olisi tullut presidentti ja hän olisi polkaissut pystyyn vastaavan kampanjan, häntä kiiteltäisiin kansaa lähellä olevaksi humanistipresidentiksi. Sillähän ei tunnetusti ole väliä, mitä tekee tai sanoo, vaan sillä, kuka tekee ja sanoo. Nyt olisi hieno ele Haavistolta, että hän julkisesti ilmaisisi tukensa kampanjalle."

Ohjaaja Virpi Suutari: "Mitkä tahansa keinot, jotka saavat meidät kiireiset, kyyniset ja itsekeskeiset aikuiset herkistymään lapsille ja nuorille, ovat tärkeitä. Se ei sulje pois sitä, että tarvitaan myös poliittisia keinoja osattomuuden periytymisen katkaisemiseksi."

Professori Seppo Zetterberg:"Kerrankin maanläheisiä ehdotuksia!

Selvähän se, että ehdotukset ovat vain pieniä askeleita, mutta pienistä on aloitettava.

Kyllä Niinistön neuvot tepsivät, mutta eivät ne ongelmia tykkänään poista. Talonpoikaisjärjestä kumpuavat neuvot taitavat olla epämiellyttäviä reviiriään puolustaville teoreetikoille. Kuitenkin: pienet askeleet on varmempi konsti päästä päämäärään kuin suuri, riskialtis loikka. Siinä näet voivat paikat pahasti revähtää."

Tutkimusprofessori Heikki Hiilamo:"Sosiaalipolitiikan tutkijan on myönnettävä, ettei tulonsiirtojen ja palveluiden avulla tapahtuva tasaus ole ainoa keinoa edistää ihmisten hyvinvointia. Niinistön työryhmän neuvot eivät ole kaikkein tehokkaimpia tai vaikuttavimpia, mutta on väärin väittää, etteikö niistä voisi olla apua. Niinistön avaus on joka tapauksessa konkreettisempi ja luovempi kuin esimerkiksi edeltäjänsä."

Professori Laura Kolbe:"Niinistön työryhmä ei pyri lainsäädännön uudistamiseen tai rakenteellisen syrjäytymisen poistamiseen, vaan vaikuttamaan pienin keinoin siihen, mistä tässä yhteiskunnassa on pula ja puute: empatiavajeen poistamiseen. Empatia lähteen pienistä teoista, välittämisestä, rakkauden osoittamisesta, kyvystä asettua lapsen asemaan. Joskus lempeä halaus ja suudelma, lämmin katse aikuisen silmissä voi toimia eduskunnan tuottamaa lakipakettia tai kunnan toteuttamaa 'yhteiskunnallista rakennemuutosta' nopeammin!"

Neuvonantaja Juha Kuisma:"Niinistön lupaus oli vaalilupaus ja liikaa luvattu, vaikka varmaan tietoisesti. Tulos osoittaa presidentin vallan symbolisuuden.

Ei ole mitään pahaa siinä, että muistuttaa näistä perusasioista. Siinä vaiheessa kun nuori kapinoi – ja nuorenhan pitää kapinoida, että hänestä tulee jotain

– hän kyllä testaa, miltä viina haisee. On totta, että syvimpään syrjäytymiseen tällainen nettineuvonta ei osu. Eikä sivusto korvaa ihmistä, joka antaa aikaa. Siksi Aseman lapset on tässä vahvin toimija.

Mutta vihreän nuorison puhe on pahinta besserwisseröintiä ja samalla rakenteiden muuttamis -taikauskoa. Kysymys ei ole rakenteista, vaan jakamattomasta välittämisestä. kannattaisi opetella osoittamaan."

Toimitusjohtaja Pauli Aalto-Setälä:"Jokainen työryhmän keräämä idea ei varmasti toimi, mutta jokainen onnistuminen on kaiken tämän kitinän arvoista."

Mainonnan suunnittelija Jaakko Veijola:"Hanke edustaa naivistista digiajan pamflettikirjallisuutta, jatkoa maabrändityöryhmän julkilausumille. Mutta kaikki toki tarpeellista, jos vaihtoehtona on vaikeneminen."

Kirjailija Jaakko Heinimäki:"Niinistön vihkonen näyttää olevan suunnattu hyvin toimeentuleville kiireisille uraohjuksille. Heidän lastensa syrjäytymisen torjuntaan nämä neuvot epäilemättä tepsivät."

Johtaja Pirjo Hiidenmaa:"Ei tämä kampanja tai sen vihkoset ole lopullinen totuus hyvän elämän aineksista. Siinä nostetaan esiin pieni alku ja ennen muuta muistutetaan, että jokaisen on otettava vastuuta sekä omasta elämästään että lähipiiristään. Jokainen keksiköön lisää keinoja, joilla parantaa maailmaa. Onhan tässä yritystä.

Oli tietenkin odotettavissa, että kriittiset älyköt voivat jälleen asettua kaiken yläpuolelle ja kertoa, että näennäispuuhasteluahan tämä on ja että perimmäisiin syihin ei ole puututtu. Olisi kiva kuullakin näiltä kriitikoilta, miten he estäisivät syrjäytymistä ja korjaisivat jo tapahtuneita vaurioita. En usko, että besserwisserismi poistaa syrjäytymistä sen enempää kuin keskiluokan puuhastelut. Vaihtoehtoja tässä tarvitaan. Syrjäytymiselle ei taatusti ole yhtä ainoaa syytä ja selitystä, joten ratkaisujakin tarvitaan runsaasti.

Suomessa on vanhastaan uskottu koulutukseen ja edelleen koulutus on hyvä keino rakentaa parempaa huomista, niin yksilölle kuin koko yhteiskunnallekin. Mutta mitä tehdä, kun koulutus alkaa muuttua periytyväksi? Tai kun koulutusta aletaan suunnata talouskasvun edistämiseen suuntaamalla opetusta mm. tietotekniikkaan ja yrittäjyyteen?

Jos tällaisista hyvistä välineistä tuleekin sisältö, saattavat olennaiset ja tärkeät asiat jäädä sivuun. Pitäisi turvata empatiaan ja elämänhallintaan.

Minä lisäisin erityisesti alakoulun vuosiin yhdessä tekemistä, taidekasvatusta, liikuntaa sekä keskustelemalla, tutkimalla ja kuuntelemalla oppimista. Tämä tukee itsenäisen ajattelun kasvua, yhteenkuuluvuutta ja empatiakykyä. Toivon mukaan näin koulu tukisi ja kantaisi paremmin, että jokainen pääsisi peruskoulun lävitse – nythän se jää kesken parilta tuhannelta nuorelta vuosittain – ja löytäisi paikan vielä senkin jälkeen."

Kansanedustaja Ben Zyskowicz:"Tyypillistä, että vihervassarit eivät osaa muuta kuin marista ja vaatia lisää rahaa."

Historiantutkija Markku Ruotsila: "Syrjäytymisessä on kyse inhimillisestä eikä yhteiskuntarakenteellisesta ongelmasta. Valtio ei voi pakottaa ihmisiä välittämään toisistaan eikä rahalla poisteta ongelmia, joiden syy on sielunvauriossa ja arvojen sekaannuksessa. Aivan kuten Niinistön ehdotuksissa, syrjäytymisongelma ratkeaa vasta, kun jokainen ihminen omassa elämässään alkaa välittää lähimmäisestään ja tehdä jokapäiväisiä oman lähipiirinsä pieniä laupeudentöitä. Tarvitaan sosiaalisia verkostoja eikä byrokraattisia kahleita, elämänhallinnan resurssien siirtoa niiltä, joilla niitä on niille joilta ne puuttuvat. Nämä resurssit eivät elä valtion virastoissa kello yhdeksän ja viiden välillä."

Yritysvalmentaja Jari Sarasvuo:"Vaikka ilman yhteiskunnallisia muutoksia tästä sillasta tuskin selvitään, vastuullisen ja vahvistavan arjen ratkaisevaa merkitystä ei millään määrällä tulonsiirtoja, lakimuutoksia ja virastouudistuksia pysty korvaamaan."

Professori Aki-Mauri Huhtinen:"Presidentin avaus on tärkeä. Jostakin on lähdettävä liikkeelle. Seuraava askel on ohjeistaa ja uudelleen kasvattaa aikuiset vanhemmuuden vastuuseen. Nuoret ovat tulosta joko hyvin tai huonosti hoidetusta vanhemmuudesta. Suomi pitää sisällään sukupolvilta toisille siirtyvät hyvät toimintatavat mutta myös välinpitämättömyys ja kyvyttömyys kasvatustyöhön siirtyy sukupolvesta toiseen. Lapset ja nuoret tulevat siksi mitä aikuiset ovat."Rehtori Paula Tuovinen:"Se, että presidentti ottaa asiaan henkilökohtaisesti kantaa, herättää edes jotkut yksilöt tekoihin, mahdolliset työnantajat, kaverit, sosiaalityöntekijät, poliitikot. Olisiko siis parempi, että presidentti vaikenisi kokonaan? Presidentin huoli tai ko. vihkonen ei tietenkään poista sitä, etteikö yhteiskunnan tulisi tehdä rakenteellisia muutoksia, joista olennaisin olisi koko sosiaaliturvaverkon uudistus. Nykyinen syrjäyttää takuulla. Miten mahdollistaa se, että pienikin keikka kannustaa tekemään työtä? Miten saada moniammatillista apua heti, kun ongelmia ilmenee. Nyt pitää ensin ilmoittautua terveydenhoitajalle, joka ehdottaa, että mene lääkärille, joka ehdottaa, että mene kunnan nuorten neuvontaan, josta pitää varata aika, joka on ma ke ja pe klo 9–10. Tai että varaa aika ammatinvalinnanohjaajalle to klo 11–12 ja jätä laboratorionäyte X-sairaalassa, joka on auki ma-to klo 10–11. Miten saada julkinen sektori ja yksityinen sektori yhteistyöhön? Miten saada nuori oikeaan työhön, josta nuori saa palkkaa, eikä 'työharjoitteluun', joka paljastuukin orjuudeksi työmarkkinatuella. Miten ammattikoulutuspaikkoja sinne, missä niitä eniten tarvitaan? Ehdotan seuraavaa: työvoimaneuvoja saisi tuntuvan bonuksen, kun nuori saisi vähintään puolen vuoden ajaksi motivoivan, palkallisen työpaikan. Ammatinvalinnanohjaaja saisi bonuksen, kun hänen syrjäytynyt asiakkaansa saisi koulutuspaikan."

Suomentaja Jukka Mallinen:"Muuttuuko ihminen, ja mihin suuntaan? Niinistö on protestanttisen poetiikan mies: hän tuntuu uskovan, että kun ihminen muuttuu, yhteiskunta muuttuu. Hän tarttuu yhteiskuntamoraalimme rapautumiseen: välinpitämättömyyteen, ahneuteen, itsekkyyteen, itsekeskeisyyteen, muiden hylkäämiseen, aineelliseen ja henkiseen korruptioon, lapselliseen lyhytnäköisyyteen. Lääkkeeksi hän tarjoaa yhteisöllistä välittämistä ja arkimoraalimme selvää kohentamista.

Kiistämättä nuorten syrjäytyminen vaatii yhteisöllisen moraalimme huomattavaa kohentumista, mutta se tuskin auttaa ilman huomattavia rakenteellisia panostuksia ja muutoksia.

Pelkkä avustusrahan lapioiminen ja sosiaalialan virkojen lisääminen ei kuitenkaan näytä tehoavan – ei kannettu vesi kaivossa pysy."

Professori Timo Vihavainen:"Kyllä, Sillä täsmennyksellä, että tähänkään asiaan ei ole poppakonstia eikä yhtä ainoaa lopullista ratkaisua. Kyllä konkreettiset käytännön pienet teot aina jotakin auttavat, kun taas suuriääninen vaatimus kaiken muuttamisesta ei auta eikä vaikuta mitään. Pieni vaikutus on hyvä sekin eikä poista vielä tarvetta toimia kaikilla tasoilla, esim. työllisyystakuu on tässä asiassa keskeisen tärkeä."

Yritysjohtaja Ami Hasan:"Eivät Niinistön neuvot yksin riitä, mutta ovatpa hyvä keskustelun avaus. En taida tuntea yhtäkään ihmistä – keski-, ylä- tai alaluokkaista – jolla uran rakentaminen, perhe-elämä, harrastukset, itsensä kehittäminen ja ystävyyssuhteet pysyisivät jollakin tapaa tasapainossa. Aika ei vaan riitä. Ensimmäisenä kärsivät ne osa-alueet, joissa painostusryhmiä on vähiten. Vaikkapa ihan oma aika ja perheen yhdessäolo. Ihan viimeisenä karsitaan työvastuista, niissä kun vaatijoita riittää.

Jotensakin surkuhupaisaa on että vuosikaudet peräänkuulutetaan presidentiltä arvojohtamista ja sitten kun presidentti ryhtyy jotakin arvoa nostamaan esiin niin ryhdytään dumaamaan lillukanvarsia. Parempi kai sitten olisi vaan kertoa lemmikkikissan kuulumisia."

Kolumnisti Johannes Koroma:"Huolehtiminen, kiinnostus ja osallistuminen ovat tärkeitä keinoja syrjäytyneiden nuorten tavoittamisessa. Samaan sarjaan kuuluu koulun oikeus 'syliotteeseen' oppilaita.

Tähän saakka ratkaisuja on etsitty 'viranomaistoimista' ja lakimuutoksista. Lapsellisia moitteita puuhakirjoista. Nuoren lähiomaisten puuttuminen on ensi asteen toimi, ei viranomaisten tai lainsäätäjien. Ne jäävät etäälle nuoren arjesta. Silti kaikkia keinoja tarvitaan, kukaan henkilö tai mikään taho ei yksin ratkaise syrjäytymisen ongelmaa. Mitkähän ovat ne kaiken korvaavat yhteiskunnan turvaverkot, joilla ongelman uskotaan hoituvan? Jos laki estää vaikuttavan puuttumisen koulun opetukseen, luokan järjestykseen tai koulumatkan turvallisuuteen, ei pelkällä hyvää tarkoittavalla sosiaaliviranomaisten kasvatuksellakaan paljon saada aikaan.

Kasvatusvastuussa ovat nyt perheet, joiden lapset opetettiin vapaaseen elämään ja joiden puolesta yhteiskunta sanoi hoitavansa perheen velvollisuudet. Päiväkodeissa ja kouluissa ei haluttu jakaa kasvatusvastuuta perheen kanssa, koska yhteiskunta tietää paremmin mitä lapsille pitää tarjota."

Kuvataiteilija Riiko Sakkinen:"Kyllä. On tosi söpöä että presidentti Niinistö kantaa huolta suomalaisten arkiongelmista eikä vain dokaile Putinin ja muiden maailman johtajien kanssa saunassa."

Kirjailija Anja Snellman:"Jo pelkkä asian nostaminen agendalle tällä tasolla vie asiaa eteenpäin. Olen hämmästellyt 'väärin lunastettu' -kuoron kyynistä mölinää kampanjan lanseerauksen jälkeen. Jostakin on aloitettava; jos tämä 'keskiluokan puuhakirja' auttaa edes yhden ihmisen kohdalla, se on tehnyt tehtävänsä. Hyvä yhtälö on Sauli Niinistön kampanja yhdistettynä Pekka Saurin muistutukseen siitä, kuinka masennus on 2000-luvulla noussut yleisimmäksi työkyvyttömyyseläkkeen perusteeksi, ja että sen ja muiden mielenterveysongelmien torjunta tarjoaa otollisen tilaisuuden oikaista kestävyysvajettamme."

EI OSAA SANOA:

Kirjailija Jarkko Tontti:"Uusia aloitteita kaivataan, vanhat mallit eivät ole toimineet. Tämä ei tarkoita, että Niinistön työryhmän ideat ratkaisisivat ongelman, joka on mitä monimutkaisin. Surullista jos keskustelunavaukseen vastataan pelkällä narinalla ilman omia uusia ehdotuksia."

Toimittaja Anne Moilanen:"On hyvä, että jotain edes yritetään tehdä nuorten syrjäytymisen estämiseksi. En kuitenkaan ole vakuuttunut, että Niinistön isännöimä kampanja olisi siihen kovin tehokas keino. Kampanja lienee tällainen nykykasvatuksen niksipirkka juuri siksi, että Suomessa presidentillä ei ole kyseisiin asioihin käytännössä lainkaan toimivaltaa."

Diplomisellisti Helena Hiilivirta:"Oli tärkeää, että presidentti lunasti vaalilupauksensa ja esitti suhteellisen nopeastikin edes jotakin. Olisipa hän esittänyt mitä tahansa, jokin taho olisi kuitenkin tyrmännyt sen. Nyt saatiin ainakin uutta pontta keskusteluun tästä kipeästä aiheesta, joka ei pelkästään puhumalla parane. Tekoja tarvitaan. Vastatkoot siis näiden ehdotusten arvostelijat huutoonsa paremmilla, konkreettisilla, toteuttamiskelpoisilla, toimivilla ehdotuksilla."

Kirjailija Kaari Utrio:"Ohjelman neuvot ovat hyviä ihan kaikille ihmisille, mutta vaikea on uskoa, että tasapainoton ihminen, nuori tai vanha, niitä pystyisi noudattamaan."

Päätoimittaja Minna Tawast:"En tiedä. Eihän sitä voikaan tietää, ennen kuin opus on luettu ja seurauksia seurattu. Mutta kyllä vastaanotossa on ollut selvä väärin sammutettu -sävy. Kenellä on takataskussaan se kokonaispaketti, jolla kaikki nuorten eri syistä syrjäytymiseen liittyvä kehitys torpataan? Lukematta opasta uskallan olettaa, etteivät Niinistö ja hänen työryhmänsä esitä, että näillä konstein ratkaistaan syrjäytymiskehityksen rakenteelliset tekijät – tai ettei niitä olisi olemassa. Oikeistopopulismin lisäksi on olemassa vasemmistopopulismia, joka muun muassa leimaa kaikki yksilöitä aktivoivat ja oman elämän haltuunottoon viittaavat linjaukset sumutukseksi, jonka suojissa vähennetään taas rahaa jostakin. Lasten kasvattamiseen tarvitaan yhteisöllisyyttä, valtion rahaa ja aikuismaisesti käyttäytyviä, vastuullisia ihmisiä. Jos ymmärrys viimemainitusta on kadoksissa, ei haitanne, mikäli siihen annetaan vinkkejä. Liian monen lapsen liian raskas elämäntilanne osoittaa, etteivät tämänkaltaiset neuvot taida ainakaan olla itsestäänselvyyksiä."

Kulttuuritoimittaja Jaana Semeri:"Jotenkin tuntuu siltä, että tässä puhutaan nyt kahdesta asiasta: syrjäytymisestä ja huomiotta jättämisestä.

Eri tavoin huomiotta jätetyn nuoren tilannetta voidaan varmasti helpottaa yksikertaisilla lähipiirin ja lähiympäristön teoilla.

Varsinainen syrjäytynyt on usein niin monin tavoin perinyt asemansa, että siinä eivät yksittäisten ihmisten hyvät teot auta kuin hetkellisesti.

Jos koti on alkoholisoitunut tai väkivaltainen tai välinpitämätön, suorastaan vihamielinen nuoren suhteen; jos huostaanotot, putkareissut tai taloudellinen ahdinko ja sen ylläpitämä näköalattomuus ovat arkipäivää; jos nuori on yksin ja kaukana avusta.

Tällaista tilannetta ei pari kivaa aikuista ja harrastepiiriä ratkaise.

Presidentin työryhmän neuvot eivät siis tepsi syrjäytymiseen, mutta ei niistä haittakaan ole.

Jokainen aikuinen voi tehdä enemmän nuorten syrjäytymisen estämiseksi olemalla ihan vaan aikuinen.

Myös poliitikko. Syrjäytymisen syntyyn voidaan vaikuttaa vasta, mikäli valtio eli poliitikot kantavat siitä yhteiskunnallisen vastuun lainsäädännöllisten ja budjetääristen tekojen muodossa."

Ohjaaja Atro Kahiluoto:"Kyllähän nuo neuvot hiukan hymyilyttävät, enkä usko että niiden avulla päästään käsiksi mihinkään oleelliseen. Mutta tuskin niistä haittaakaan on. Pidetäänhän tässä kuitenkin tärkeää asiaa esillä, mikä toivottavasti poikii myös todellisia poliittisia ja rakenteellisia uudistuksia. Vähän tietysti ihmetyttää, onhan presidentti yhteiskunnallinen instituutio, mutta tässä puhutaan pelkästään pienistä henkilökohtaisista teoista. Sopisivat paremmin piispan kuin presidentin asettaman työryhmän tuloksiksi. Paljon suuremmalla mielenkiinnolla olisin kuullut presidentiltä ehdotuksia esim. syrjäytymistä torjuviksi yhteiskunnallisiksi uudistuksiksi tai budjettiratkaisuiksi. Väkisin tulee mieleen, että jos presidentti seuraavaksi päättäisi pureutua vaikkapa globaaliin ruokakriisiin, niin saisimmeko tulokseksi tukun ehdotuksia yrttien viljelystä jokaisen omalla parvekkeella?"

Kirjailija Claes Andersson:"Ohjelmaa voidaan arvioida vasta sen jälkeen kun tiedämme sen toteutumisesta. Myönteistä on, että monipuolisesti keskustellaan nuorten ihmisten vaikeuksista. Miten kansalaisyhteiskuntaa voidaan vahvistaa? Miten saada takaisin niitä tilapäistöitä (ns. hanttihommia) jotka takavuosina takasivat nuorille töitä? Miten estää segregaatio ja gettoutuminen asumisessa?

Näiden asioiden ratkaisemiseksi tarvitaan poliittisia päätöksiä, kaukonäköisyyttä ja meidän kaikkien arkisia toimia.

Keinot tepsivät perushyvinvoiviin vanhempiin, auttavat heitä hienosäätämään omaa toimintaansa ja peilaamaan oman ja lähiyhteisönsä kasvattajan roolia.

Tähän kimmokkeeseen ei niinkään olisi tarvittu presidentin arvovaltaa. Jokin tv-ohjelma olisi varmaan toiminut.

Iso kysymys on, miksi sosiaalitoimi ei toimi tuloksellisemmin vaikka sillä kontaktipintaa lapsiin ja nuoriin."

Toimitusjohtaja Irina Krohn:"Ylisuojellaanko meillä esimerkiksi biologisten vanhempien oikeuksia, kun lapsen paras olisi muualla. Miksi edelleen piilohyväksytään erityisesti perheen miesten muihin perheenjäseniin kohdistama väkivalta? Tämä ilmenee jo sanojen tasolla. Kun äiti tappaa lapsen pian synnytyksen jälkeen on vuosisatoja puhuttu lapsensurmasta. Teolla on tekijä.

Kun mies ( tämä on tilastollinen havainto, ei mikään kannanotto miesten ja naisten mahdolliseen biologiseen eroon tai samankaltaisuuteen) on tappanut lastensa äidin ja lapset, puhutaan perhesurmasta. Melkein kuin perhepäivällinen. Kaikki on samanarvoista mössöä, missä ei ole vastuullista tekijää eikä teon kohdetta.

Väkivallan syiden ymmärtämisen sijaan pitää viestittää joka tasolla, että se ei ole keinona missään olosuhteissa hyväksyttävä.

Väkivallan vähentäminen ja ylenmääräinen ryypiskelykulttuurin hyväksyminen osana ns. suomalaista mielenmaisemaa vahingoittaa perheitä ja niiden nuoria Lapsiperheiden köyhyyteen auttaa raha, joko tulonsiirtoina tai suomalaisen työn ja työpaikkojen tasaisempana jakamisena.

Arjen tekoja tarvitaan ja paljon. Vallanpitäjät vastaavat siitä, millaisissa olosuhteissa niitä tehdään."

Historiantutkija Mirkka Lappalainen:"Vaikuttaa perinteiseltä kansanvalistukselta, joka kömpelöhkön toteutuksensa ansiosta on päätynyt facebook-naljailun polttoaineeksi."

Filosofian tutkija Tommi Uschanov:"Jos Niinistön keinoja nyt tämän kampanjan tuloksena omaksutaan, on hyvinkin mahdollista, että niillä on jonkinlainen vaikutus. Keinot ovat sinänsä järkeviä ja osa niiden kohtaamasta kritiikistä on ollut erinomaisen typerää. Parasta olisi todennäköisesti kuitenkin yhdistää Niinistön suosittelemat keinot toisiin keinoihin, joista hän ei puhu mitään.

En ole läheskään ainoa, joka on kiinnittänyt huomiota siihen, että syrjäytymisen ehkäisykeinojen listalta on huolellisesti rajattu pois keino, jota yleisesti pidetään eräänä tehokkaimmista: rahan käyttäminen esimerkiksi julkisen vallan sosiaalipoliittisiin toimenpiteisiin. Eli asia, jota esimerkiksi Niinistö itse ei valtiovarainministerikaudellaan tunnetusti sulkenut erityisemmin suosioonsa.

Koska tämän keinon pelkkä harkitseminenkin on Niinistölle ideologisesti kiellettyä, syntyy helposti mielleyhtymä vanhaan vitsiin humalaisesta, joka etsii pudonneita avaimiaan katulampun alta, koska siinä ainakin näkee etsiä niitä. Onhan toki aivan oikeasti mahdollista, että avaimet ovat juuri siinä. Mutta voi myös olla, etteivät ole.

Hälytyskelloja soittaa osaltaan myös talkoot-sana, joka on jo tässä vaiheessa ehtinyt toistuvasti vilahdella kampanjaa ympäröivässä puheessa.

Se on viime vuosina muodostunut poliittisen oikeiston vakiintuneeksi koodisanaksi kaikille niille asioille, joilla ei loppujen lopuksi ole niin väliä, mutta joista halutaan epäsuorasti väittää välitettävän.

Mikähän olisi Niinistön reaktio, jos jostakin hänelle tärkeästä asiasta sanottaisiin, että hän pitää sitä aivan liiallisessa määrin rahaa vaativana asiana – kyllä se saadaan kuntoon ihan talkoilla ja vapaaehtoistyölläkin? Budjettivajeen alentamistalkoot. Valtionvelan maksutalkoot.

Toinen asia, josta Niinistö ei puhu mitään, on se, että hänen oman puolueensa nuorisojärjestö vaikuttaa suhtautuvan nuorten syrjäytymiseen lähes peilikuvamaisen päinvastaisella tavalla kuin hän. Kuten sotahistorian tutkija Jussi Jalonen huomautti keskiviikkona blogissaan, Kokoomusnuoret kuulostavat pikemminkin itse syrjäytymisvaarassa olevilta nuorilta kuin heitä auttamaan pyrkivältä Niinistöltä.

Esimerkiksi suomalainen koulu on heille sosialistinen aivopesulaitos, jolta oppilaat on pelastettava sen sijaan, että heidät pelastettaisiin käymään koulua. Pikavippien aiheuttamat nuorten velkaantumiskierteet on sallittava, koska vippien kieltäminen olisi vain kaunaista antikapitalismia. Järjestön varapuheenjohtaja ylvästelee julkisesti juopottelullaan. Ja niin edelleen.

Jos jopa Niinistön oman puolueen vanha konservatiivinen aatemaailma on näin pahasti hunningolla, niin auttaako siinä enää mikään pieni ryhdistäytyminen?"

Kuvataiteilija Kiba Lumberg:"Tietysti jokaista vastuuntuntoista aikuista ihmistä huolestuttaa, selviävätkö nuoret elämän haasteista, kaipuusta ja yksinäisyydestä. Surullista mutta totta on se, että elämän arvonnassa kukaan lapsi ei tiedä syntymänsä asettelua, paikkaa, maata tai kansallisuutta tai minkälaiset olosuhteet tai vanhemmat saa.

Yksikään lapsi tai nuori ei aloita elämäntaivaltaan ilman suruja tai kolhuja. Aikuisten armoilla on joka ikinen lapsi ja nuori. Eikä rikas taustakaan aina saa aikaan sitä, että onni kukoistaisi ja murheita ei olisi.

Tasavallan presidentti Niinistö halusi omalla tavallaan antaa neuvoja nuorille niistä lähtökohdista mitkä hänellä on myös isänä.

Miten erilaiset komiteat ja tutkimusryhmät auttavat nuoria? Oikeastaan kaikki tietävät ongelmat. Nyt olisikin tekojen aika. Ja miten saada lasten ja nuorten vanhemmat vastuuntuntoisiksi ja ymmärtäviksi, jos osa heistä on kadottanut otteensa elämään jo aikoja sitten?

Osa vanhemmista ei yksinkertaisesti käsitä lastensa elämän arvoa ja koskemattomuutta. Miten voisivatkaan käsittää, jos eivät ole itsekään saaneet ihmisarvoista kohtelua vanhemmiltaan?

Nuoret tajuavat myös tämän systeemin julmuuden. Osa heistä apatisoituu ja masentuu. Osasta tulee ihmishirviöitä ja elukoita, koska heiltä on viety ihmisarvo, heitä on peloteltu ja alistettu.

Kaikki saavat hankkia lapsia. Sellaista pykälää ei ole, joka tarkentaisi, ketkä olisivat soveliaita vanhemmiksi. Lasten ja nuorten ihmisarvo on aikuisten sanelemaa. Ja minkälaisten aikuisten? Osa nuorista rämpii eriarvoisuuden maailmassa.

Aikuiset ovat vuosisatoja ja tuhansia muokanneet lastensa arvoja omiensa kaltaisiksi. Tai sitten heillä ei ole arvoja ensinkään.

Onneksi on heitäkin, jotka rakastavat ja kunnioittavat lapsiaan. Mutta hyväosaisen ja rikkaankin lapsi voi sortua elon tiellä ja taantua julmaksi ja säälimättömäksi.

Yksinkin luotettava aikuinen merkitsee lapselle ja nuorelle mahdollisuutta selviytyä.

Nuorten syrjinnän ehkäisy on ihan jees juttu, mutta toimiiko se käytännössä?Onko nuorille riittävästi paikkoja, missä voisivat harrastaa, työpajoja ja sarjakuvien workshopeja, jossa he voisivat purkaa tuntojaan.

Voisiko sellainen auttaa, että puhuttaisiin avoimesti asioista? Jengiytyneille pitäisi olla myös toimintaa. Erityisesti heille, joita on kohdeltu kaltoin jo pienestä asti, jotka kiiluvin silmin katsovat maailmaa vihan ja rakkaudettomuuden silmin ja hiut hait välittävät tuon taivaallista mistään; antavat piut paut kaikille selvityksille ja hienoille fiineille puheille.

Rakkaus, vastuu ja välittäminen on meidän kaikkien asia.

Omalta osaltani voin kertoa sen, että välittäminen voi pelastaa nuoren ihmisen elämän. Minusta välittivät vieraat ihmiset, he kuuntelivat minua ja kohtelivat ihmisarvoisesti, antoivat suojaa ja ymmärrystä. Yksi heistä oli opettajani Eeva, Stavennin toimittajapariskunta, joiden luona myös asuin, pelasti elämäni. Ja siksi sanonkin, että yksinkin luotettava aikuinen voi pelastaa lapsen ja nuoren elämän."