Helsinkiläinen Ressun lukio on tänä vuonna Suomen paras lukio, jos mitataan ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvoa. HS julkaisee Suomen kaikkien lukioiden ylioppilaskirjoitusten tulosten keskiarvot.
HS:n Sami Kero otti vuoden lehtikuvan arabikeväästä – katso kuvakooste palkituista
Vuoden lehtikuva 2011 -palkinnon on voittanut Sami Kero Kairon levottomuuksista kertovalla kuvallaan. Kero on Helsingin Sanomien valokuvaaja, ja kuva kyynelkaasusta Tahrir-aukion lähellä otettiin tammikuussa 2011.
Vuoden lehtikuvaajaksi valittiin helsinkiläinen freelancer-kuvaaja Touko Hujanen. Kilpailun menestyjäksi nousi helsinkiläinen freelancer Meeri Koutaniemi, joka otti vuoden henkilökuvan namibialaisesta herero-naisesta ja sai kunniamaininnan ulkomaan reportaasistaan thaimaalaisen kaatopaikan asukkaista.
Ulkomaan reportaasisarjan voitti HS-kuvaaja Markus Jokela kuvasarjalla Tripolin kansannoususta.
Vuoden uutiskuvan otti helsinkiläinen freelancer Miikka Pirinen. Kuva esittää perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soinia, joka on juuri ilmoittanut, ettei lähde hallitukseen.
Vuoden kuvaessee -palkinnon sai freelancer Maija Tammi.
Vuoden urheilukuvaksi valittiin rovaniemeläisen freeelancerin Antti Raatikaisen otos lumilautailijasta.
Palkituista kuvaajista Keron ja Jokelan lisäksi Touko Hujanen, Miikka Pirinen, Maija Tammi ja Antti Raatikainen ovat kuvanneet Helsingin Sanomille.
Suomen Lehtikuvaajat ry on järjestänyt Vuoden Lehtikuvat -kilpailua vuodesta 1962.
Kisaa käydään parhaan lehtikuvan, lehtikuvaajan, henkilökuvan, uutiskuvan, urheilukuvan, kotimaisen reportaasin, ulkomaisen reportaasin, kuvaesseen ja multimedian sarjoissa, joista viimeksi mainittu on mukana tänä vuonna ensimmäistä kertaa.
Kaikkiaan kilpaan lähetettiin 2813 kuvaa 120 kuvaajalta. Tuomaristoon kuuluivat hollantilainen AD Rob van Bracht, valokuvaaja Hanna-Kaisa Hämäläinen sekä Aalto-yliopiston median laitoksen tohtorikoulutettava Mia Muurimäki.
Myös yleisö saattoi äänestää suosikkiaan vuoden valokuvaajaksi. Voittaja oli Savon Sanomien valokuvaaja Tomi Glad.
Vuoden lehtikuvat 2011 -kilpailun projisoitu näyttely on esillä kahdeksalla paikkakunnalla ympäri Suomen.
Lisätietoja: www.vuodenlehtikuvat.fi
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
Talous
Panimot aloittivat taistelun olutverosta
Luetuimmat juuri nyt
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
- Kataisen väsymys huolestuttaa kokoomuksessa
- SUL vahvistaa: Helsinki City Run oli alimittainen
- Ali mellakoi Tukholmassa "niin pitkään kuin tarvitaan"
- Hävittäjät saattoivat matkustajakonetta Britanniassa – kaksi pidätetty
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Demarin päätoimittaja: Sain potkut julkaistuani ministeriuutisen etuajassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
- Mopoilija pelästytti hevosen– ratsastaja loukkaantui vakavasti
Uutiset
- Mellakointi Tukholmassa jatkui jo kuudetta yötä
- Kelan Hiilamo HS-raadissa: Kunnille velvollisuus työllistää nuoria
- Kysely: Saako homoista vitsailla?
- HS-analyysi: Poliisijohto pitää kiinni tuottoisista lottotöistään
- HIFK-kasvatti Vainoselle NHL-sopimus
- Pittsburgh jatkaa ensimmäisenä seurana NHL:n välieriin
- Panimot aloittivat taistelun olutverosta
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Poika selvisi kymmenen metrin pudotuksesta Lahdessa
- Ruotsin mellakointi on jo Örebrossa asti
- IMF-johtaja Lagarde välttyi syytteiltä Ranskassa
- Maailman kuvat: Valokuva
- Uudet ministerit huolissaan syrjäytymisestä ja asuntotilanteesta
- Pia Viitanen: "Olen aamukiukkuinen"
- Susanna Huovinen: "Sdp:ltä odotetaan ihmetekoja"
- Ruotsalaistoimittajilta raju väite: Media maksaa autonpolttovideoista
- Naiset aloittivat lentopallon MM-karsinnat tappiolla
- Moni pomo rajoittaa työntekijöiden kännykän käyttöä
- Ilonen jätti kädet kohmeessa Euroopan tähdet taakseen
- Ilari Melart IFK:sta Columbukseen
- Arvio: Šamaanit rimpuilevat rumputulessa
- Arvio: Uusi akateemisuus uhkaa kuvataidetta
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Kuka: Khaled Hosseini
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman






