Tukasta tuli kuin venäläinen karvalakki, mutta nainen valitti vain ystävälleen – ei kampaajalle. Vaikka itkettäisi, kampaajalla pokka pitää.
Huipulle pyrkiminen vain lisää luusereiden määrää
Suomalaiset ovat vuosia virittäneet toisiaan tavoittelemaan huippuja. Kansallisten strategioiden ja toimintaohjelmien mukaan maassa tulisi olla mahdollisimman paljon huippuosaajia.
Huippukoulutuksen saaneet huippuosaajat häärisivät huippuyksiköissä ja -yrityksissä. Tämä sitten tuottaisi meille kaikille onnea.
Tähän mennessä strategia ei ole toiminut. Suurin osa porukasta ei koskaan yllä "huipulle" missään. Se puoli prosenttia, jolla sinne on halua ja edellytyksiä, saavuttaa tavoitteensa muutenkin.
Muita huipulle pyrkimisen kulttuuri lähinnä ahdistaa. Mitä enemmän huippuhömppä hallitsee ilmapiiriä, sitä suurempi on luusereiksi määriteltyjen osuus väestöstä.
Huipulla on vaarallista, ankeaa ja yksinäistä. Viime vuosina olemme lukeneet liian monista uransa tuhoamista huippu-urheilijoista ja poptähdistä.
Viime viikolla tuli julki perhesurma, jonka epäiltyä tekijää iltapäivälehti nimitti huippujohtajaksi. Viime sunnuntain The New York Times kantoi huolta eurooppalaisista bisnespomoista, joita talouskriisit ajavat nyt itsemurhiin.
Tieteessä ja taiteessa huipputavoitteiden ylikorostaminen tuottaa tuhoavaa kilpailua. Se johtaa resurssien keskittymiseen niin, että kokonaisuus kärsii enemmän kuin huiput hyötyvät.
Yksipuolinen erikoistuminen, äärimmäisen tuloksellinen huipulla olo millä tahansa alalla on vaarallista, jos se kaventaa ihmisen ja tekee hänet haavoittuvaksi kaikelle muulle, mitä maailmassa on.
Huipulle päästäkseen täytyy luopua niin paljosta: ajasta, ihmisistä, vaihtoehdoista. Se heikentää ihmisen iskunkestävyyttä. Kun ihminen on rakentanut kaiken huippuutensa varaan ja rakennelma sitten pettää, hänellä ei ole jäljellä mitään.
Erikoistumisen sijaan voisimme hakea turvaa monipuolisuudesta. Mitä lahjakkaampi yksilö, sitä enemmän hänen tulisi puuhata monia erilaisia asioita.
Jos huippusuorittaja käyttää aikaansa myös vapaaehtoistyöhön, yhteislauluun ja enintään keskitasoisen tekstiilitaiteen luomiseen, sitä varmemmin hän säilyy terveenä ja tasapainoisena ihmisenä.
Terveellisintä on tavoitella kaikessa monimuotoista sekalaisuutta ja keskinkertaisen hyvää tasoa. Siinä menestyy moni. Hilpeä keskinkertaisuus on strategia, jonka varassa sekä maa että yksilöt voivat hyvin.
Kirjoittaja on vapaa toimittaja.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Kolumni: Perustaidot unohtuvat, kun asiantuntijoiden valta kasvaa
Politiikka
Vihreät ryhtyy selvittämään kahden puheenjohtajan mallia
Ulkomaat
Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
Talous
Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
Luetuimmat juuri nyt
- Kuollut mies mainosti Veikkausta Facebookissa
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Kolumni: Kampaajaa pelkäävät kaikki
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Öinen pomppija tärveli autoja Helsingin Kannelmäessä
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Kuollut mies mainosti Veikkausta Facebookissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Ministeriö: Puuttuvat Kreikka-asiakirjat identtisiä julkaistujen kanssa
- Vihreät: Olutta, siideriä ja viiniä saatava ostaa ravintoloista kotiin
- Vihreät ryhtyy selvittämään kahden puheenjohtajan mallia
- HS selvitti: Täällä suomalaisia on siepattu
- Kolumni: Perustaidot unohtuvat, kun asiantuntijoiden valta kasvaa
- Dortmund-luotsi onnitteli mutta jatkoi Bayernin piikittelyä
- Neymar siirtyy Barcelonaan
- Öinen pomppija tärveli autoja Helsingin Kannelmäessä
- Kolumni: Kampaajaa pelkäävät kaikki
- Siivouspäivän kojut värittivät katukuvan
- San Antonio nuiji Memphisin taas NBA:ssa
- Kuollut mies mainosti Veikkausta Facebookissa
- Maolaiskapinallisten isku surmasi yli 20 Intiassa
- Tuukka Rask torjui Bostonin jatkoon NHL:n pudotuspeleissä
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Lapsi juoksi auton alle Joensuussa
- Syyrialaisten valtavalta pakolaisleiriltä halutaan takaisin sodan keskelle
- Ranskassa odotetaan suurta homovastaista mielenosoitusta
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Useat kahvilaketjut eivät kuumenna pakastemarjoja Eviran suosituksista huolimatta
- Arvio: Lintisen eleganssia klarinetille
- Arvio: Konkarin kiva sävellysensikonsertti
- Arvio: Wagner soi loistokkaasti
- Arvio: Kahden naisen vapauttaja
- Arvio: Jarno Vesala muutti museon painajaiseksi
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Syövän selättänyt Michael Douglas: "Tämä on lahja"
- Kommentti: Kaapissa olemisen historiaa
- Arvio: Uusi akateemisuus uhkaa kuvataidetta
- Arvio: Šamaanit rimpuilevat rumputulessa
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Kuka: Khaled Hosseini
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu






