Suomalaiset ovat vuosia virittäneet toisiaan tavoittelemaan huippuja. Kansallisten strategioiden ja toimintaohjelmien mukaan maassa tulisi olla mahdollisimman paljon huippuosaajia.

Huippukoulutuksen saaneet huippuosaajat häärisivät huippuyksiköissä ja -yrityksissä. Tämä sitten tuottaisi meille kaikille onnea.

Tähän mennessä strategia ei ole toiminut. Suurin osa porukasta ei koskaan yllä "huipulle" missään. Se puoli prosenttia, jolla sinne on halua ja edellytyksiä, saavuttaa tavoitteensa muutenkin.

Muita huipulle pyrkimisen kulttuuri lähinnä ahdistaa. Mitä enemmän huippuhömppä hallitsee ilmapiiriä, sitä suurempi on luusereiksi määriteltyjen osuus väestöstä.

Huipulla on vaarallista, ankeaa ja yksinäistä. Viime vuosina olemme lukeneet liian monista uransa tuhoamista huippu-urheilijoista ja poptähdistä.

Viime viikolla tuli julki perhesurma, jonka epäiltyä tekijää iltapäivälehti nimitti huippujohtajaksi. Viime sunnuntain The New York Times kantoi huolta eurooppalaisista bisnespomoista, joita talouskriisit ajavat nyt itsemurhiin.

Tieteessä ja taiteessa huipputavoitteiden ylikorostaminen tuottaa tuhoavaa kilpailua. Se johtaa resurssien keskittymiseen niin, että kokonaisuus kärsii enemmän kuin huiput hyötyvät.

Yksipuolinen erikoistuminen, äärimmäisen tuloksellinen huipulla olo millä tahansa alalla on vaarallista, jos se kaventaa ihmisen ja tekee hänet haavoittuvaksi kaikelle muulle, mitä maailmassa on.

Huipulle päästäkseen täytyy luopua niin paljosta: ajasta, ihmisistä, vaihtoehdoista. Se heikentää ihmisen iskunkestävyyttä. Kun ihminen on rakentanut kaiken huippuutensa varaan ja rakennelma sitten pettää, hänellä ei ole jäljellä mitään.

Erikoistumisen sijaan voisimme hakea turvaa monipuolisuudesta. Mitä lahjakkaampi yksilö, sitä enemmän hänen tulisi puuhata monia erilaisia asioita.

Jos huippusuorittaja käyttää aikaansa myös vapaaehtoistyöhön, yhteislauluun ja enintään keskitasoisen tekstiilitaiteen luomiseen, sitä varmemmin hän säilyy terveenä ja tasapainoisena ihmisenä.

Terveellisintä on tavoitella kaikessa monimuotoista sekalaisuutta ja keskinkertaisen hyvää tasoa. Siinä menestyy moni. Hilpeä keskinkertaisuus on strategia, jonka varassa sekä maa että yksilöt voivat hyvin.

Kirjoittaja on vapaa toimittaja.