Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Israelilaisen Yael Bartanan elokuva määrittelee suomalaisuuden uusiksi

Israelilaistaiteilija Yael Bartana kutsui joukon suomalaisia viikoksi yhteen pohtimaan kansallista identiteettiä. Syntyi Tosi suomalainen -elokuva, joka valmistuu maaliskuussa.

 |   | 
 
Veikko Somerpuro Ihme-nykytaidefestivaali
Osallistujien piti muun muassa kirjoittaa sanat uuteen kansallislauluun ja suunnitella Suomelle uusi lippu.
Osallistujien piti muun muassa kirjoittaa sanat uuteen kansallislauluun ja suunnitella Suomelle uusi lippu.

On huikean kylmä tammikuinen pakkaspäivä. Kirkkonummella sijaitsevan hirsihuvilan ikkunasta näkyy järven jäällä häärivä kuvausryhmä. Lumi narskuu mikin kautta sisälle asti.

"Kun mä nostan kättä, niin voit lähteä kävelemään", ohjaa kuvaaja Iddo Soskolne.

Aurinko paistaa niin kirkkaasti, että silmiin sattuu. On idyllinen suomalainen postikorttisää. Se sopii, sillä jäällä kuvataan israelilaisen Yael Bartanan elokuvaa True Finn – Tosi suomalainen.

Elokuvan pääosassa on kahdeksan tavallista, suomalaisia vähemmistöjä edustavaa ihmistä. He löytyivät avoimella haulla. Kuvauksia varten he ovat muuttaneet viikoksi yhteen tekemään erilaisia tehtäviä sekä syömään ja saunomaan yhdessä.

Bartana tulee sisään silmin nähden kylmissään ja alkaa lämmittää kenkiään hiustenkuivaajalla. "Käteni ovat umpijäässä", hän sanoo. Hänen kotikaupungissaan Tel Avivissa on nyt 25 astetta lämmintä.

Bartanan elokuvat ja mediateokset käsittelevät kansallista identiteettiä. Tosi suomalainen -elokuvan tilanneelle Ihme-nykytaidefestivaalille teema tuli tarjottimella. Bartanan ja festivaalin yhteistyö alkoi kolmisen vuotta sitten, samaan aikaan kuin perussuomalaiset voittivat vaalit.

Elokuva kyseenalaistaa suomalaisuutta ja sen määritelmää. Mikä tekee suomalaisen? Milloin ihminen lakkaa edustamasta vähemmistöä? Miten pitkään ihminen on maahanmuuttaja?

Ulkokuvausten jälkeen osallistujien tehtävänä on kirjoittaa sanat uuteen kansallislauluun. Sen säveltää Pessi Levanto. Jokaisen pitää sanoittaa muutama säe. Tekstiä syntyy nopeasti. Vaikeudet alkavat, kun kahdeksan näkemystä Suomesta pitäisi yhdistää.

"Suomessa saa olla vapaa ja heikko", sanoo yksi. Toinen haluaa lauluun "mustat tähdet ja kauniit järvet".

Ryhmäläiset vitsailevat vihaisista linnuista ja muumeista. Sitten he keskustelevat siitä, kenellä on oikeus ostaa maata Suomesta.

"Voisiko mitenkään saada Luojaa loppuun", yksi pyytää. Joukossa on muslimi, ortodoksi ja luterilainen.

"Synnyinmaa yhdelle, kotimaa toiselle, mutta ylitse kaiken yhteinen maamme", kirjoittaa yksi.

Keskustelu pulppuaa. Takana on pari päivää tiivistä yhdessäoloa ja isoja kysymyksiä.

Tuotantotiimi puuttuu työhön vain, kun ryhmä alkaa äänestää siitä, mahtuuko Luoja mukaan. Laulusta ei saa tulla kompromissi. Kaikkien pitää seistä sen takana.

Höyryävän kuuman lounaskeiton äärellä kuvattavilla on aikaa jutella. Miksi kannatti muuttaa viikoksi yhteen ventovieraiden ihmisten kanssa?

"Mun identiteetti on epämääräinen. Olen osaksi virolainen, osaksi venäläinen, osaksi suomalainen. Olen asunut täällä kaksikymmentä vuotta. Halusin täällä miettiä, kuka oikein olen", kertoo Stanislav Marinets, 29.

"Minä halusin tuoda ilmi, että minäkin olen suomalainen", sanoo Mustafe Hagi, 31. "Joskus määrittelen itseni uussuomalaiseksi, mutta parempi versio olisi ehkä suomensomali. Ulkonäön perusteella minut määritellään kielitaidottomaksi maahanmuuttajaksi, vaikka olen ollut täällä 20 vuotta ja lapseni ovat syntyneet täällä. Tämä maa kuuluu myös minulle."

Osallistujien taustat ovat hyvin erilaiset, mutta heillä kaikilla on arkipäivän kokemuksia ennakkoluuloista, stereotypioista ja rasismista.

Tuisku Torkkelin, 25, äidinkieli on suomi, mutta hänen kotikuntansa Kemiö on pääosin ruotsinkielinen.

"Kun opiskelin Porissa, minua hurriteltiin, vaikka olen täysin suomenkielinen. Kemiössä en saa töitä, koska välttävä ruotsini ei kelpaa", Torkkeli sanoo.

Kun ulkonäkö ei vastaa stereotyyppistä käsitystä suomalaisuudesta, Suomessa olemiselle pitäisi olla hyvät perusteet.

"Suomi on ennakkoluuloinen. Törmään jatkuvasti käsityksiin siitä, miltä minun kuuluisi näyttää ja käyttäytyä. Saan usein kuulla, etten voikaan olla suomalainen, koska en näytä siltä. Sitten minulle yritetään löytää laatikkoa, johon muiden mielestä sopisin, laatikkoa, joka on mikä tahansa muu paitsi suomalaisuus", sanoo suomenquebeckiläinen Martin-Eric Racine, 44.

"En tiennytkään, että vaaleaihoinen mies voi kokea samaa kuin minä", kommentoi Hagi.

Stanislav Marinets muutti perheineen Suomeen 1990-luvulla.

"Silloin venäläiset kohtasivat enemmän vihamielisyyttä ja ryssittelyä kuin nykyään. Onneksi minulla on Viron passi, joten voin teeskennellä olevani virolainen. Mutta stereotypiat ovat kaksisuuntaisia. Kantaväestöllä on omat ennakkoluulonsa, maahanmuuttajilla omat", Suomen venäjänkielisten yhdistysten liiton toiminnanjohtajana työskentelevä Marinets sanoo.

  • Sivu:
  • 1
  • 2

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

Uusimmat arviot