Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Jukka Tarkka: Kekkonen yritti vaihtaa Lapin Viipuriin
Valtiotieteen tohtori Jukka Tarkka kertoo tuoreessa, Suomen kylmää sotaa käsittelevässä kirjassaan Karhun kainalossa, että presidentti Urho Kekkonen yritti kesäkuussa 1968 saada Viipurin takaisin Suomelle.
Hän ehdotti Tarkan mukaan kesäkuussa 1968 Neuvostoliiton kommunistisen puolueen silloiselle pääsihteerille Leonid Brežneville vaihtokauppaa.
Saadakseen Viipurin Kekkonen olisi antanut kaistaleen pohjoisinta Lappia ja tunnustanut DDR:n
Tarkan mielestä presidentti eksyi "valtiosäännön, rikoslain ja terveen järjen rajojen tuolle puolen."
Kirjan yhteenvedossa täsmentyy, että Tarkan viittaus rikoslakiin liittyy valtiopetokseen.
Jukka Tarkka on kirjoittanut jo aiemmin useita kirjoja, joissa on sivuttu kylmää sotaa.
"Matkan varrella on tullut monesti mieleen, että pitäisi kirjoittaa ajasta yhteenveto", Tarkka sanoi 7. syyskuuta Helsingin Sanomissa julkaistussa 70-vuotishaastattelussaan.
Karhun kainalossa -teosta varten Tarkka kertoo koonneensa kaiken tiedossa olevan materiaalin sodanjälkeisistä vuosista ja ryhtyneensä käymään sitä systemaattisesti läpi. Hän puristi aineistosta yhtenäisen kertomuksen.
Tarkka myöntää 70-vuotishaastattelussaan epäröimättä, että Suomi suomettui. Siitä löytyy hänen mukaansa paljon esimerkkejä myös uudesta kirjasta.
Toisaalta Suomi harasi Neuvostoliiton painostusta vastaan.
"Ja teki sen monta kertaa taitavasti. Käytiin monesti suurvallan ärsytyskynnyksellä asti", hän sanoo.
70-vuotishaastattelussa Tarkka myönsi odottavansa jännittyneenä uuden kirjansa vastaanottoa.
"Taitavat möyhentää sen kappaleiksi", hän ennusti.
Poliittisen historian professori Kimmo Rentola kuvaa arviossaan perjantain Helsingin Sanomissa Tarkan asennetta Kekkoseen yleissävyltään tummaksi.
Tummimmillaan se on Rentolan mukaan silloin, kun esiin tulee Kekkosen "musta hetki", tämän tekemä ehdotus Viipurin takaisinsaamiseksi.
Jukka Tarkka: Karhun kainalossa. Suomen kylmä sota 1947–1990. Otava. 495 s. 35 e.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
"Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
Politiikka
Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Yhdysvaltain partioliike poisti homokiellon
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- "Kännykkävapaus" rauhoitti oppitunnit Ylivieskassa
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tärpit: Sophia Jansson puhuu tädistään
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut





