Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu on kuollut

 |   |   | 
 
Outi Pyhäranta / HS
Matti Yrjänä Joensuu (1948 - 2011)
Matti Yrjänä Joensuu (1948 - 2011)

Kirjailija Matti Yrjänä Joensuu on kuollut. Hän kuoli kotonaan sairauskohtaukseen sunnuntaina. Joensuun kirjojen kustantaja Otava tiedotti asiasta maanantaina. Joensuu oli kuollessaan 63-vuotias.

Joensuu tunnetaan Harjunpää-rikosromaaneistaan. Hän kirjoitti yhteensä kaksitoista romaania, joista yhdessätoista on päähenkilönä ylikonstaapeli Timo Harjunpää. 

Joensuun esikoisteos oli vuonna 1976 julkaistu Väkivallan virkamies. 1980-luvulla Joensuu kirjoitti lähes joka vuosi uuden romaanin, mutta 2000-luvulla harvakseltaan.

Hänen viimeiseksi teoksekseen jäi Harjunpää ja rautahuone, joka julkaistiin vuonna 2010. Lisäksi viime vuonna ensi-iltaan tuli Harjunpää ja pahan pappi -romaanin pohjalta tehty elokuva.

Joensuu sai Valtion kirjallisuuspalkinnon ja kolme rikosromaaneille jaettavaa Vuoden johtolanka -palkintoa. Hän oli arvostettu rikoskirjailija, jonka teoksia on käännetty lähes 20 kielelle.

Joensuu työskenteli Helsingin rikospoliisissa pääasiassa väkivaltarikosten tutkijana vuoteen 2006 asti, jolloin hän jäi eläkkeelle.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Muuta suosittua

Uutiset

Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta
Kaikki uutiset 24 viime tunnin ajalta

Uusimmat arviot

Fingerpori