Isoja häitä on järjestetty aina. Häiden työnjako on kuitenkin aikojen saatossa muuttunut.
Kirpputoriostos osoittautui Renoirin maalaukseksi USA:ssa
APYhdysvaltalaisnainen sai rahoilleen tuntuvasti vastinetta, kun hän osti laatikollisen sekalaista tavaraa kirpputorilta seitsemän dollarin hintaan.
Laatikossa lojui taulu, joka osoittautui ranksalaisimpressionisti Pierre-Auguste Renoirin työksi.
Oli kuitenkin vähällä, ettei arvotaululle käynyt huonosti, sillä nainen pohti maalauksen heittämistä pois. Hän halusi säilyttää ainoastaan koreat kehykset, mutta päätti kuitenkin viedä taulun ensin arvioitavaksi huutokauppaan.
Kun nainen kaivoi muovikassistaan maalauksen, sen saattoi heti päätellä olevan lähes varmasti aito Renoir, kertoi Potomack Co -huutokaupan taideosaston johtaja Anne Norton Craner. Teoksessa oli Renoirille tyypillinen värimaailma, valonkäyttö ja siveltimenjälki, ja taiteilijan nimi luki myös kehyksessä olevassa kyltissä, Craner kertoi.
Epäilykset osoittautuivat oikeiksi, kun kankaan kääntöpuolelta paljastui käsin kirjoitettuna teoksen nimi ja numero, jotka täsmäsivät tietoihin maalauksesta nimeltä Paysage Bords de Seine vuodelta 1879.
Teoksen taustoja selvitellyt Craner uskoo, että Renoir lahjoitti maalauksen naiselle, joka toimi hänen mallinaan. Vuonna 1925 maalaus myytiin taidegalleriaan. Sieltä sen osti seuraavana vuonna yhdysvaltalainen lakimies, joka kuoli vuonna 1966. Arvoitukseksi jäi, miten maalaus päätyi kirpputorille.
"Sille kävi niin kuin maalauksille toisinaan – ne tavallaan katoavat kierrosta", Craner sanoi. "Se juuri on fantastista. Tätä maalausta ei ole nähty vuoden 1926 jälkeen."
Maalaus huutokaupataan syyskuun lopulla, ja sen hinnan odotetaan nousevan yli 75 000 dollariin, lähes 60 000 euroon. Kirpputorilöydön tehneen naisen henkilöllisyys on pidetty salassa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
Politiikka
HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
Ulkomaat
Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
Talous
FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
Luetuimmat juuri nyt
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- Pyörän lukot testissä: 80 euron lukko petti puolessa minuutissa
- Tukiasunnot pännivät naapureita Taka-Töölössä
- Legendaarisista suomalaisista vauvalaatikoista innostuttiin Skotlannissa
- Kenen on vastuu: Miksi Stockmann salasi lasien valmistusmaan?
- Raportti: Maahanmuutto hyödyttää julkista taloutta
- Kadonnut kaupunki löydettiin "viidakon sisään näkevän" laitteen avulla
- Vinoköysisilta voitti Kruunuvuoren sillan suunnittelukilpailun
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Tilillä oli vain kolme euroa
- Kaksi nuorta jääkiekkolupausta kuollut
- Silminnäkijä: Kuollut nainen makasi kaikkien matkan varrella
- Terassien aidat kaatumassa – alkoholilaki muuttuu
- Suomalaismies ampui virolaisen puolisonsa Länsiterminaalissa
- 11-vuotias poika paljastui 36-vuotiaan naisen lapsen isäksi
- Huumetutkija: Diilerit syrjäyttivät ystävät
- Kaikki kiva on kielletty
- Asiantuntijat: Marimekko-tapauksen tekijänoikeudet mutkikkaat
- Marimekon kangas on toisen teoksen kopio
- Kolumni: Pilkunjyystö pilaa kesälomat Suomessa
- Venäläisen sotilaan uskomaton tarina
- Kolumni: Miesten himokkaat katseet loukkaavat
- Tilillä oli vain kolme euroa
- "Olen menettänyt neljä lasta"
- Katariina Souri sai taas turpaan
Uutiset
- São Paulossa tuhannet protestoijat lähtivät taas kaduille
- MTV3 nappasi pääosan lottopeleistä Video
- Perussuomalaisia kammoaa joka kolmas suomalainen Video
- Kyrö ryöpytti toimittajia oikeudenkäynnissä Video
- Veronica Campbell-Brown kilpailukieltoon
- Ay-pomo Jimmy Hoffan etsinnät käynnistettiin uudestaan Yhdysvalloissa
- Espanja voitti jalkapallon alle 21-vuotiaiden EM-kullan
- Ammusvarasto räjähti Venäjällä, tuhansia evakuoitu
- Oikeustieteilijät moittivat KKO:ta liikemiehen luovutuksesta Venäjälle
- FT: Huawei voisi harkita Nokian ostamista
- HS-gallup: Perussuomalaiset miinuslistan kärkipaikalla
- Ruotsalaisnyrkkeilijä sai vammansa titteliottelussa
- Tanskalaishyökkääjä siirtyy Aston Villaan
- Oikeus tutustui Helvetin enkelien kerhotiloihin Espoossa
- G8-johtajat vaativat pikaista rauhankokousta Syyriasta
- Veikkaus: Lottokupongit voi palauttaa vastedes myöhemmin
- Tiedusteluviranomaiset: Verkkovakoilulla estettiin iskut New Yorkin pörssiin ja metroon
- G8 tuomitsi veronkierron – käytännön tulokset laihoja
- Tausta: Yhdysvallat hyökkäsi Talebania vastaan vuonna 2001
- Baanan ampumisesta ei aloiteta esitutkintaa
- Kansainvälinen taidepalkinto Petteri Nisuselle ja Tommi Grönlundille
- Suomen Warnerin äänitearkisto siirretään verkkoon
- Kirjailijakokous murskasi muurit mataliksi Messilässä
- Kolumni: Urkinta aina mielessä
- Arvio: Karnevalistista tunnelmaa Casanovan Venetsiassa
- Arvio: Pelkät kornit kulissit
- HS kysyi neljältä kokouksen osallistujalta, mitä muurien murtuminen merkitsee heille
- Pelivienti on koko Suomen toivo
- Sirkus kiinnosti viime vuonna lähes puolta miljoonaa katsojaa
- Turun kirjamessujen pääteemoiksi Somero ja Yhdysvallat
- Black Sabbath listaykköseksi 43 vuoden tauon jälkeen
- Provinssirockin yleisömäärä jäi alle odotusten
- Salla Simukan jännitystrilogia myytiin Aasiaan
- Kun lapsen kuolemasta ei voi puhua, siitä voi piirtää
- Indiepeli syntyi pienellä budjetilla
- Arvio: Hartaat modernit dervissit
- Arvio: Britti-instituutio on yhä fantastinen boogie-kone
- Lana Del Rey tarjosi yliannoksen Amerikan nostalgiaa
- Nämä kuultiin
- Blogi: Lisää seksiä liepeeseen?



