Tarkista selaimen asetuksista, että JavaScript ja evästeet ovat käytössä.

Kovasikajuttua katsotaan kesäyönäytöksissä ympäri maan

 |   | 
 
STT
Mouka filmi
Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama "Kovasikajuttu" kertoo kehitysvammaisten miesten punk-bändistä nimeltä Pertti Kurikan Nimipäivät.
Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama "Kovasikajuttu" kertoo kehitysvammaisten miesten punk-bändistä nimeltä Pertti Kurikan Nimipäivät.

Pertti Kurikan Nimipäivät -yhtyeestä kertova dokumenttielokuva Kovasikajuttu esitetään perjantaina samanaikaisesti lukuisten elokuvateatterien kankailla.

Myöhäisillalla järjestettäviä näytöksiä nähdään lähes 30 paikkakunnalla ympäri Suomen.

Esityskonsepti on lainattu Englannista, jossa elokuvien levittämiselle on haettu uusia muotoja järjestämällä elokuvanäytöksiä samalla esitysajalla eri paikkakunnilla.

Jukka Kärkkäisen ja J-P Passin ohjaama elokuva nähdään yhtä aikaa muun muassa Varkaudessa, Oulussa, Porissa, Joensuussa, Kuusankoskella ja Helsingissä.

Toukokuun alussa ensi-iltansa saanut Kovasikajuttu on kerännyt elokuvateattereissa 14 000 katsojaa.

Kesän aikana elokuva nähdään festivaaleilla muun muassa Puolassa, Kosovossa ja Sveitsissä.

Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi

Uutiset

24.5.2013