Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Kulttuurintutkija Elina Kahla Pietari-instituutin johtoon
STTSuomen Pietarin-instituutin uudeksi johtajaksi on valittu kulttuurintutkija Elina Kahla. Hän aloittaa kolmevuotisen kautensa syyskuun alussa.
Filosofian tohtori Kahla siirtyy Pietariin Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin toimituspäällikön tehtävästä. Venäjään liittyvän tutkimustyön lisäksi hän on suomentanut venäläistä kirjallisuutta.
Uusi johtaja keskittyy kulttuuri- ja tiedesuhteiden rakentamiseen ja suomalaisen kulttuurielämän esittelyyn Pietarissa ja sen lähialueilla.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
Politiikka
Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
Ulkomaat
Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
Talous
Esko Aho nimitettiin Venäjä-lobbareiden johtoon
Urheilu
Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
Luetuimmat juuri nyt
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Islamistit hyökkäsivät Arevan uraanikaivokseen Nigerissä
- Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Nico Rosberg Monacon molempien harjoitusten nopein
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Jarkko Nieminen luovutuksella Düsseldorfin välieriin
- JSN huomautti Kainuun Sanomia perättömästä homoseksivihjauksesta
- Sadat tutkijat osoittivat mieltään säästöjen perumiseksi
- Myös Valion papu-siemensekoituksessa saattaa olla hulluruohon siemeniä
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Joka kolmas joutuu jonottamaan terveyskeskukseen yli viisi viikkoa
- Räsänen: Suomessa varauduttava ehkäisemään Tukholman kaltaisia mellakoita
- Naudanlihatuotteita vedettiin Amica-ravintoloista puutteellisten merkintöjen takia
- NHL:n tähtihyökkääjä kolaroi rajusti Ferrarillaan
- Apulaisoikeusasiamies: Poliisi tiedotti bussiahdistelusta liian tarkasti
- Tarina rasistista bussissa edelleen vahvistamatta
- Oklahomassa etsitään pyörremyrskyssä kadonneita lemmikkejä Video
- Naiselle vankeutta ja yli 2 miljoonaa korvattavaa Joensuun palosta
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Del Potrolla virussairaus – Ranskan avoimet jää väliin
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tärpit: Sophia Jansson puhuu tädistään
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille





