Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Kurt Vile otti turhankin rennosti
Kaupungin viileimpien uusien festivaalien avauspäivän vetonaulasta ei ollut epäilystäkään: Kurt Vile & The Violators Philadelphiasta on tällä hetkellä hip-piirien suuri suosikki täältä Yhdysvaltain itärannikolle.
On tavallaan helppo ymmärtää miksi: Vile itse on rakastettava slacker-hahmo pitkissä korkkiruuvikiharoissaan ja t-paita-farkku-asussaan. Hänen olemuksessaan on jotain syvästi sarjakuvamaista.
Hänen keikkansa Kuudes aisti -festivaaleilla oli niin paljon rennompi kuin viimevuotinen Tavastian-esiintyminen, että jossain vaiheessa siitä katosi punainen lanka täydellisesti. Vile ei rakenna minkäänlaista dramaattista kaarta keikkoihinsa, joten viimeistään konsertin loppupuolella tullut akustinen osuus tuhosi kaiken orastavan jännitteen täysin.
Ontuvaa akustista soolo-osuutta lukuun ottamatta Vile kuitenkin onnistui hetkittäin rakentamaan komeata klassisen Neil Young & Crazy Horse -rockin ja uudemman Dinosaur Jr -tyyppisen kitaramyrskyn välillä tasapainoilevaa sähköistä rymistelyä.
Kolmen kitaristin – joista yksi tosin soitti välillä baritonikitaralla myös bassotaajuuksia – yhtye sai parhaimmillaan aikaan niin hyökkäävän kitaravallin, että oli haukottava henkeä. Esimerkiksi yhtyeen versio Bruce Springsteenin Born In The U.S.A. -levyn Downbound Trainista jätti alkuperäisen taakseen verevyydessä ja synkeässä aggressiivisuudessa.
Muista illan esiintyjistä poiketen Vile sai esiintyä täyden tunnin, mutta vartin lisäaika ei varsinaisesti mennyt hyötykäyttöön. Tehtyään akustisen osuuden jälkeen sähköisen paluun, yhtye häipyi esitettyään Vilen isästä kertovan Freak Train -kappaleen.
Kun yleisö oli jo poistunut jonottamaan festivaalin klubeille, Vile palasi kaksistaan rumpalin kanssa ja esitti äärimmäisen laahaavan akustisen version isoimmasta hitistään Baby¹s Arms.
Pienellä miettimisellä Kurt olisi saanut parannettua paljon.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
Politiikka
Turkistarhakiistan osapuolet eduskunnassa – katso suorana
Ulkomaat
Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
Talous
MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
Urheilu
BBC: Garcia pyytää Woodsilta anteeksi "paistettua kanaa"
Kulttuuri
Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
Luetuimmat juuri nyt
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Woolwichin veitsihyökkääjät selittelivät tekoaan silminnäkijöille
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Kolme ihmistä sairaalaan Rainbow'n pannukasviksista
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Le Pen: Notre Damen itsemurha kunnioitettava poliittinen teko
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- SaiPa hankki kokeneen kanadalaispuolustajan
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Turkiskasvattajat pitävät kansalaisaloitetta "järjettömänä"
- Potkut yllyttivät toteuttamaan haaveet
- Blogi: Pitäisikö Stanley Cupin tuomarilinjan pysyä perinteisenä?
- Blogi: Täydellisten synttärikutsujen resepti
- Kiinan kehnot teollisuusluvut romahduttivat Tokion pörssin
- Blogi: Halutaanko katsomorasismiin puuttua vai ei?
- Petikaveri: Oletko peto sängyssä, Elastinen?
- Rakennusyhtiö YIT havittelee isoa yritysostoa Saksasta
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- BBC: Garcia pyytää Woodsilta anteeksi "paistettua kanaa"
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Ilmiötaiteilija kehottaa ihmisiä eksymään kotikaupungissaan
- Red Bull-kuski kritisoi rengassirkusta: "Nyt on menty liian pitkälle"
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Matkalippuja tarkastetaan tehostetusti viikonloppuna
- MTV tuo kanavansa katsottaviksi suoraan netissä
- Turkistarhakiistan osapuolet eduskunnassa – katso suorana
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tärpit: Sophia Jansson puhuu tädistään
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut
- Makedonian viisuartisti syyttää homoja huonosta menestyksestään
- Gergijev kehittelee nyt konserttisalia ja puistoa Moskovaan
- Madventures-miehet palaavat televisioon
- Kolumni: Näyttämöyhteiskunnassa kaikki eivät mahdu edes seisomapaikoille
- Elina Knihtilä näyttelijäntyön professoriksi
- Harvinainen Harry Potter -kirja huutokaupattiin ennätyshintaan
- Haloo Helsinki! heitti katukeikan Helsingin keskustassa
- Uriah Heepin basisti kuoli syöpään
- Blogi: Vain Hannu Väisäsen Finlandia-voittaja puuttuu kriitikoiden listalta
- HS:n kriitikot listasivat omat suosikkinsa
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani





