Näyttelijä Michael Douglas, 68, palaa valkokankaille ja huipulle roolillaan show-pianisti Liberacena.
Lady Gaga esitteli Areenalla uuden kappaleen
Lady Gagan kolmannen Suomen konsertin perusteella kahta maailman suurinta newyorkin-italialaista poptähteä yhdistää tällä hetkellä kolme asiaa: asefetissi, uskonnolliset ristit ja ahterin vilauttelu.
Siinähän sitä onkin. Onneksi Lady Gagan ja Madonnan välille on vaikea riipustaa tämän enempää yhtäläisyymerkkejä. Suurin erokin tuli nopeasti selväksi loppuunmyydyllä Areenalla: siinä missä Madonna on yhä niin konserteissa kuin mediassa tarkoituksellisen etäinen, Lady Gaga ylläpiti jopa tarkan käsikirjoituksen mukaan edenneessä konserttitilanteessa jatkuvaa vuorovaikutusta faniensa kanssa. Tämä huipentui illan viimeisenä kuullussa Marry The Night -kappaleessa, jonka aikana Gaga laulatti ja talutti kahta kovin nuorta ja onnesta järkyttynyttä faniaan ympäri lavaa.
Todennäköisesti ohjelmanumero ei ollut täysin spontaani, mutta tärkeintä oli, että se näytti sellaiselta. Gaga ei olisi tarvinnut edes tätä temppua Areenan villitsemiseksi: paikalle saapuneet 11 000 Gaga-fania elivät mukana ahnaasti shown jokaisen minuutin.
Madonna on samaan aikaan käynnissä olevan MDNA-kiertueensa konserteissa pilkannut Gagaa soittamalla pätkän tämän Born This Wayta keskellä omaa Express Yourself -kappalettaan, koska musiikilliset yhtäläisyydet Born This Wayn kanssa ovat ilmeisiä. Gaga antoi Areenalla takaisin näyttämällä ahteriaan huomattavasti vähemmän häveliäästi kuin Madonna on viimeaikaisissa konserteissaan tehnyt. Viesti oli selvä: "ei tämä seksillä provosointi nyt niin kummallista ole, turha siitä on täti numeroa tehdä."
Born This Way -kiertueen ensimmäinen Suomen-konsertti oli jo edelliseltä Monster Ball -kiertueelta tuttu yhdistelmä kabareeta, pehmoeroottista tanssiteatteria, burleskia ja äärimmäisen pompöösiä popkonserttia. Lavasteena toimi goottilaista vankilalinnoitusta muistuttanut kulissi, jonka sisällä soittivat livenä rumpali ja kaksi kitaristia. Toisin kuin kahden vuoden takaisessa konsertissaan, Gagan kotikaupunki New York ei ollut esityksessä hallitsevassa roolissa ja tekoveren ja väkivallan määrä oli pienempi, mutta seksillä show pelasi sitäkin roisimmin.
Illan aikana kuultiin myös uutta Gaga-musiikkia. Princess Die paljastui klassiseksi pianopop-balladiksi ja oli näin musiikillisesti piristävän erilaista Gagaa, ja saa toivomaan, että rohkeat loikat tanssipopin rajojen ulkopuolelle jatkuvat ensi keväänä ilmestyväksi suunnitellulla Gagan kolmannella albumilla The Artpop. Sama kappale muistutti myös Gagan laulajan lahjoista: kukaan hänen tanssipop-kollegoistaan ei yllä samalle viivalle.
Lue Lady Gagan konsertin arvio keskiviikon Helsingin Sanomista.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
Politiikka
Katainen: Voinnistani huolestuneet ovat kaksi kuukautta myöhässä
Ulkomaat
Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
Talous
Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
Luetuimmat juuri nyt
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkösen kypäräkohussa yllätyskäänne
- Kolumni: Liian vähän homoja
- Suomeen saapuneet Pussy Riot -jäsenet katosivat
- Kommentti: Pussy Riotin show ei edistä ihmisoikeuksia
- Lehti: Luksusjahdin kapteeni haastoi Nico ja Keke Rosbergin oikeuteen
- 3D-istute pelasti vauvan hengityksen
- Helsingin koulujen ruoka kulkee ilman kylmälaitteita
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Ressu taas lukioiden ykkönen – katso koko lista Suomen lukioista
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Kuollut mies mainosti Veikkausta Facebookissa
- Maolaiskapinallisten isku surmasi yli 20 Intiassa
- Tuukka Rask torjui Bostonin jatkoon NHL:n pudotuspeleissä
- Taloussanomat: VM pimittää edelleen yli 20:tä Kreikka-asiakirjaa
- Lapsi juoksi auton alle Joensuussa
- Syyrialaisten valtavalta pakolaisleiriltä halutaan takaisin sodan keskelle
- Ranskassa odotetaan suurta homovastaista mielenosoitusta
- Kun äiti eksyy ja isä karkaa
- Useat kahvilaketjut eivät kuumenna pakastemarjoja Eviran suosituksista huolimatta
- Kolumni: Kankea kaupunkisuunnittelu hassaa verorahoja
- Rikosylikomisario HBL:ssa: Sosiaalinen media yllyttää äärioikeistolaisiin hyökkäyksiin
- Moni turvapaikanhakija palaa vapaaehtoisesti kotimaahansa
- Tukholman mellakat rauhoittumassa – autoja poltettiin yhä
- Mopoilijat loukkaantuivat kolarissa Lahden keskustassa
- Poliisi teki tehoiskun Espoon ravintoloihin
- Ranskassa takavarikoitiin ennätysmäärä valeaspiriinia
- Juoksijat suorittivat loppuun pommi-iskujen keskeyttämän maratoninsa Bostonissa
- Egyptin vaalit saattavat taas lykkääntyä
- Muslimivastaisuus roihahti Britanniassa
- Robben käynnisti Bayern Münchenin hurjat juhlat
- Arvio: Lintisen eleganssia klarinetille
- Arvio: Konkarin kiva sävellysensikonsertti
- Arvio: Wagner soi loistokkaasti
- Arvio: Kahden naisen vapauttaja
- Arvio: Jarno Vesala muutti museon painajaiseksi
- Edelfeltin merkkiteos ostettiin takaisin Suomeen
- Syövän selättänyt Michael Douglas: "Tämä on lahja"
- Kommentti: Kaapissa olemisen historiaa
- Arvio: Uusi akateemisuus uhkaa kuvataidetta
- Arvio: Šamaanit rimpuilevat rumputulessa
- Tutkivan journalismin Lumilapio-palkinto Eduskunta-näytelmien tekijälle
- Äänestä 2000-luvun paras kotimainen romaani
- Helsingin taidemuseon johtoon 21 hakijaa
- Pussy Riotin jäseniä vierailee PMMP:n keikalla
- Khaled Hosseini: Afganistanin nuoret ovat väsyneet sotimiseen
- Kuka: Khaled Hosseini
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu






