Lapseni haluavat olla kanssani koko ajan. Tämä on liikuttavaa, paitsi silloin, kun se on äärimmäisen rasittavaa. Pitkään luulin, ettei vaivaan ole lääkettä.
Lykke Li otti Flow'n päälavan haltuunsa vaivatta
Flow'n ison lavan pääesiintyjäksi nousi viime vuonna esiintymisensä perunut ruotsalainen Lykke Li, joka on kahdessa vuodessa toisen levynsä Wounded Rhymesin jälkeen noussut jopa kansainvälisessä mittakaavassa varteen otettavaksi artistiksi.
Hänen show'nsa oli täynnä yöllisiä sävyjä, kirkkaita valoja, savua ja dramatiikkaa, mutta viime kädessä show luotti puhtaasti Wounded Rhymesin erinomaisiin popkappaleisiin.
26-vuotias Lykke Li ei ehkä aina ole dramatiikkansa puolesta täysin uskottava, mutta sillä ei oikeastaan ole mitään merkitystä. Hän on rutinoitunut, taitava esiintyjä ja erinomainen laulaja.
Hänen yhtyeensä on vailla vertaa. Rumpalin ja lyömäsoittajan ankara polyrytminen vyörytys antoi levyn laimeammillekin kappaleille kiihkeää sävykkyyttä, joka piti ison lavan eteen pakkautuneen valtavan yleisön otteessaan hiteillä pakattuun loppuun asti.
Viimeistään lopussa kuullut I Follow Rivers ja Get Some osoittivat, että Lykke Li oli juuri oikea artisti päälavan viimeiseksi esiintyjäksi – hän onnistui niissä välittämään juuri oikeassa mitassa viileyttä, nostoa ja romantiikkaa.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
Politiikka
Oppositio äityi kehumaan kierrätettyjä ministereitä
Talous
Suomen henkinen tila raastaa yrittäjiä: "Aina on joku talvisota menossa"
Luetuimmat juuri nyt
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Ainoa Husbyn mellakoista vangittu on Suomen kansalainen
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- Kolumni: Lasten huijaaminen on taitolaji
- Myös Suomeen on syntymässä huono-osaisten alueita
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Helsingissä älypuhelinten varkausaalto – samalla kikalla viety 30 000 euron arvosta puhelimia
- Hulluruohoa syönyt: Tunsin itseni sumopainijaksi
- Yhdysvallat myönsi surmanneensa kansalaisiaan ulkomailla
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Perinnönjako muuttuu 2015 Euroopan unionissa
- Lihavuustutkija löysi hittidieeteistä yhden toimivan
- HS:n kartta osoittaa: Nuorista sinkkumiehistä on ylitarjontaa lähes joka kaupungissa
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Kolumni: Helsingin kadut ovat K18
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Mies urkki naisen puhelinta bluetoothilla lähes kaksi vuotta
- Kalan- ja lihansyöjät eivät pääse enää samaan pöytään Hietalahden hallissa
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Jääkiekon MM-kisojen 2013 otteluohjelma ja tulokset
Uutiset
- Poliisiasema ja koulu sytytettiin tuleen – Tukholmassa viides mellakoiden yö
- Yhdysvaltain partioliike höllensi homokieltoaan: homot jäseniksi, ei johtajiksi
- Väitös: Kuusenpihkasta ehkä apua sairaalabakteereja vastaan
- Maalivahtilegenda Roy palaa Coloradoon valmentajana
- Huoltamon myyjä kavalsi 20 000 euroa työnantajaltaan
- Mikko Ilonen säkenöi tähtien joukossa
- Obama: Lennokki-iskuja rajoitetaan
- Kimi Räikkönen: En aina tiedä, mitä teen
- Maailman kuvat: Ompelija
- Kioskiryöstäjä sai ison saaliin Vantaalla
- Hongalle komea voitto – vain 632 katsojaa seurasi ottelua
- HJK hävisi taas – nuorisotähti Pohjanpalo ihmetteli tehottomuutta
- Aleksandr Kokko pommitti voiton RoPSille
- JJK ja KuPS nyhjäsivät maalittoman Harjun tihkusateessa
- OAJ: Pellon koulun kännykkäkielto on laiton
- Keskusta ei olisi saanut pyytää jäseniltä rahaa lehtikirjoituksella
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Paatero puolustaa etälamauttimien käyttöä
- Räikkösen kypärästä nousi kohu
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Arvio: Veistokset pakenevat määrittelyjä
- Arvio: Kabul on tuhat tragediaa neliömaililla
- JSN:n Uimonen: Anna-lehden käytös kummallista
- Iiris-lehden päätoimittaja vaihtuu
- Journalisti: Anna-lehden toimittaja painostettiin syrjään JSN-kantelun takia
- Edith Piafin hitintekijä Georges Moustaki kuoli
- Rautavaaran löytynyt teos esitetään Tampereen Sävelessä
- Abba-esitys nousi Suomen menestyneimpien musikaalien joukkoon
- Novellisti Lydia Davis voitti Man Booker -palkinnon
- Cannesin elokuvajuhlat: Drive-elokuvan jälkeen oidipaalinen verikaraoke
- Loreenin Euphoria soi eniten kaupallisissa radioissa
- Poikakuoro Cantores Minores avaa Helsingin urkutapahtuman
- Stockholm jazzin pääesiintyjät ovat tänä vuonna naisia
- Taidehistorioitsija etsii Tove Janssonin kadonneita maalauksia
- Tuntematon osuuskunta haluaa taidekeskus Retretin näyttelyn
- Mistä hattivatit on tehty? Testaa muumitietämyksesi visassa
- Tärpit: Sophia Jansson puhuu tädistään
- Arvio: Kulttitähti toi liikutusta ja iloa
- Arvio: Kierrätä nyt, kun olet täällä
- Keskeinen nykysäveltäjä Dutilleux on kuollut





