Yleisö tuntui joutuneen suorastaan hurmion valtaan tähtiviulisti Anne-Sophie Mutterin ja Wien–Berlin-kamariorkesterin konsertissa Musiikkitalossa. Eikä ihme, sillä Mutterin Stradivari-viulu lauloi ja säihkyi tavattoman kauniisti ja herkästi Mozartin  kahdessa viulukonsertossa ja saksalaisen Wolfgang Rihmin Lichtes Spiel -teoksessa.

Kaksi pitkää ylimääräistä Mozart- ja Bach -numeroa todistivat, että tähti oli itsekin tyytyväinen ja iloitsi innostuneesta vastaanotostaan.

Musiikinystävät ovat odottaneet kaksikymmentä vuotta, milloin Mutter tulisi jälleen Suomeen. Uusi Musiikkitalo ja sen paljon kiitosta saanut akustiikka herättivät hänen mielenkiintonsa.

Kysymys oli myös rahasta. Todennäköisesti Mutter on maailman kallein viulisti. Jos joku haluaa pitää häntä sillä perusteella myös parhaana, mikäpä siinä. Selvää on, että hän on kaikkein tavoitelluin ja ehkä myös kaikkein arvostetuin viulisti tällä hetkellä.

Fazer Artists otti riskin ryhtyessään järjestämään konserttia. Ilmeisesti se pääsi onneksi omilleen, mikä auttaa jatkosuunnitelmien tekoa. Kansainvälisen musiikkibusineksen pelisäännöt ilmenivät Suomen oloissa poikkeuksellisen kalliina lipunhintoina.

Mutter on ilmeinen perfektionisti, joka kontrolloi tarkasti joka sävelensä, rytminsä ja aksenttinsa. Samalla hänen soittonsa henkii suurta soittamisen iloa ja spontaanisuutta.

Mutter kuunteli tarkkaavaisesti Wienin ja Berliinin filharmonikoista koottua kamariorkesteria, ja reagoi soitollaan orkesterin äänenpainoihin. Lumoavaa oli se valtava vivahteiden rikkaus, jonka Mutter loihtii viulunsa jalon kauniiseen ja lämpimään ääneen.. Mozartin konserteissa tunteet ja tunnelmat vaihtelivat energisesta elämänhalusta hellään surumieleen. Aina silloin tällöin solisti ja orkesteri tempaisivat soittimistaan myös repäisevää riehakkuutta, joka hetkessä muuttui hienostuneeksi lauluksi.

Mutterin Stradivarin pianissimot ovat kimmeltävää kultalankaa, ja soittimessa on myös hehkuvaa voimaa. Jokainen säe sai puhuttelevan ilmeen.

Fraaseista kasvoi sopusuhtaisia ja monipolvisia muotokaaria. Rytmit olivat täynnä terhakkaa elämää, ja hienovireinen pitkä cantilena jatkui ja jatkui tuntui hidastavan ajan kulua. Taituruudessa oli luonnollista helppoutta.

Ei klassinen viulunsoitto voi tästä enää paremmaksi muuttua.