Kanadalaista Fort McMurrayta ympäröivät valtavat öljyhiekkakentät, ja osansa öljyrahoista haluavat niin suuret öljy-yhtiöt kuin onneaan etsivät ihmisetkin. Kaivosalue on kuin Kanadan Talvivaara luontohuolineen, mutta täällä kaikki on paljon suurempaa.
Maailman paras elokuva -äänestys: Vertigo ohitti Citizen Kanen
Alfred Hitchcockin Vertigo – punainen kyynel valittiin tänään kaikkien aikojen parhaaksi elokuvaksi.
Äänestyksen järjesti brittiläinen elokuvalehti Sight & Sound, joka on listannut maailman parhaan elokuvan jokaisella vuosikymmenellä vuodesta 1952 asti.
Juuri tämän äänestyksen tulokseen vedotaan usein, kun halutaan väitellä mikä on paras elokuva maailmassa.
Vuonna 1958 valmistuneen Vertigon voitto oli jollakin tapaa yllätys, sillä lehden äänestyksessä parhaaksi oli viisi kertaa aiemmin nostettu Orson Wellesin Citizen Kane vuodelta 1941. Citizen Kane putosi nyt kakkoseksi.
Citizen Kane oli voittanut äänestyksen vuosina 1962, 1972, 1982, 1992 ja viimeisen kerran vuonna 2002, jolloin parhaasta elokuvasta edellisen kerran äänestettiin. Ensimmäisellä kerralla vuonna 1952 äänestyksen voitti Vittorio de Sican italialaiselokuva Polkupyörävaras.
Sight & Sound oli kutsunut tänä vuonna äänestykseen kriitikoita, elokuvien levittäjiä ja tutkijoita. Kaikkiaan ääniä tuli yli 800 elokuva-alan ammattilaiselta. Jokainen listasi kymmenen suosikkiaan ja jokainen maininta toi elokuvalle yhden äänen.
Kriitikoiden kymmenen kärjessä listalle nousivat Vertigon ja Citizen Kanen jälkeen kolmantena japanilaisen Yasujiro Ozun Tokio Monogatari, neljäntenä ranskalaisen Jean Renoirin Pelin säännöt, viidentenä saksalaisen F. W. Murnaun Auringonnousu, kuudentena yhdysvaltalaisen Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu, seitsemäntenä John Fordin Etsijät, kahdeksantena venäläisen Dziga Vertovin Mies ja elokuvakamera, yhdeksäntenä tanskalaisen Carl Theodor Dreyerin Jeanne d'Arcin kärsimys ja kymmenentenä italialaisen Federico Fellinin 8 ½.
Ohjaajat äänestivät myös parhaasta elokuvasta omassa ryhmässään. Äänestäjiä oli noin 300. Tulos erosi kriitikoiden listasta.
Ohjaajien arvostamien elokuvien kärjessä oli Yasujiro Ozun Tokio Monogatari, kakkosena Stanley Kubrickin 2001: Avaruusseikkailu ja kolmosena Citizen Kane.
Sitten tulivat Fellinin 8 ½, Martin Scorsesen Taksikuski, Francis Ford Coppolan Ilmestyskirja. Nyt, Coppolan Kummisetä ja Vertigo jaetulla seitsemännellä sijalla. Yhdeksäntenä oli Andrei Tarkovskin Peili ja kymmenentenä de Sican Polkupyörävaras.
Helsingin Sanomat | hs.online@hs.fi
Kotimaa
Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
Politiikka
Kommentti: Kokoomuksen Twitter-propaganda ei iske
Ulkomaat
Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
Talous
Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
Luetuimmat juuri nyt
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- Ruotsin prinsessahäiden juhlinta käynnistyi kuulutuksilla
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Ruotsi kielsi "robottipelaamisen" suomalaisten miljoonavoiton takia
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Omistusasuminen voi lisätä työttömyyttä
- "Kristallia" tulvii Saksan huumemarkkinoille
- Suomen valtionjohto lentää veroparatiisikoneilla
- Lapsi putosi virtaavaan jokeen, äiti hyppäsi perään
- MM-pronssi Yhdysvalloille voittolaukauksilla
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
- Vaateketjun seksistinen mainonta suututtaa Ruotsissa
- Kymmenen laudaturia kirjoittanut haluaa opiskelemaan Otaniemeen
- Skandaali Globenissa: MM-pelissä paikalla vain 537 katsojaa
- Angelina Jolie poistatti rintansa syöpäriskin vuoksi
- Nyt eletään "gaybybuumia"
- Suomentaja: Kielipuoli eliitti ei osaa suomea eikä englantia
- "En ymmärtänyt, että minut oli raiskattu"
- Tutkimus: Seksi ja alkoholi tekevät ihmisen onnelliseksi
- Kolumni: Aika muuttuu kalliiksi, kun saa lapsia
- Lentoviranomaiset: Ufo oli törmätä koneeseen Skotlannissa
- Clevelandissa siepatut naiset olivat jatkuvan hyväksikäytön kohteena
- Kolumni: Jos saisin pippelin päiväksi
- Asiantuntijat tyrmäävät kuntoilijoiden proteiinilisät
- Kolumni: Sääntöilijöiden maassa tarjoilija mittaa ginin viinamitassa
Uutiset
- Ääri-islamistit ja poliisi ottivat rajusti yhteen Tunisiassa
- Kontiola valittiin kisojen parhaaksi hyökkääjäksi
- Porto voitti taas Portugalin jalkapallomestaruuden
- Ruotsi voitti MM-kultaa kotiareenalla – Sveitsi jäi hopealle
- Vakoojaksi epäilty Yhdysvaltain diplomaatti lähti Venäjältä
- EU huolissaan kansalaisaktivistien kohtelusta Venäjällä
- Tampereen delfiinien parittelu esti näytöksen – lauman johtaja Veera viettelee urokset
- Hormonit sekoittivat Särkänniemen delfinaarion Video
- Toimittaja testasi matokeiton maun Video
- Liitot syyttävät Urpilaista kovakorvaisuudesta Video
- Lehtitieto: Yahoo osti Tumblr-blogipalvelun
- Suomalaispurjehtijat merihädässä Kuuban ja Bermudan välillä
- Tappio korpesi päävalmentajana lopettavaa Jukka Jalosta
- Chelsea ja Arsenal ylsivät Mestarien liigaan
- YK: Pohjois-Korean lopetettava ohjuskokeet
- Brad de Veluwe nelosradalta Elitloppetiin
- Jännitysnäytelmä koetteli kiekkofaneja Helsingissä
- Kapteeni Kukkonen: Joukkue osoitti luonnetta
- Nadal löylytti Federerin Roomassa
- Korpikoski: Joukkueen kasvu oli positiivinen asia
- Kommentti: Turha murehtia
- Satu Maaranen nousi muodin huipulle
- Hausmyllyn laulaja kuoli 44-vuotiaana
- Tanska repesi rajattomaan viisuriemuun
- Arvio: Volter Kilven suuri rakkaus
- Arvio: Tyhjä on kaunista
- Euroviisuvoitosta kilpailtiin Malmössä – katso kuvakooste finaalista
- Tanska odotetusti viisuvoittoon folkpopilla – Suomen edustaja jäi hännille
- Euroviisujen seuranta – kommentit yhä luettavissa
- Viisukuume huipussaan finaaliin valmistautuvassa Malmössä
- Viisujen finaali alkaa kello 22 – Suomen Krista Siegfrids mukana
- Kolumni: Romanian kontratenori on mainettaan parempi
- Brita Kekkosen muistelmat julki postuumisti
- Pikajuoksija Ben Johnson esittää taksikuskia Arto Halosen elokuvassa
- Ruotsi tekee tänään historiaa: Seksuaalivähemmistöt avoimesti esiin viisufinaalissa
- Viisufinaalista povataan Pohjoismaiden ja Itä-Euroopan taistoa
- Euroviisut: Malmö täyttyy morsiamista - katso kuvakooste
- Laura Birn näyttelee Liam Neesonin elokuvassa
- Arvio: Mitä omakohtaisempaa, sen elävämpää
- Kuka: Satu Maaranen






